Tiedotteet
Teatterintekijät-sarjassa: näyttämömestari Heikki Mäkynen esittelee pyrotekniikkaa
2.12.2019

Näyttämömestari Heikki Mäkynen pistää tulen turvaisasti liekehtimään. Mäkynen esittelee teatterin erikoistehosteita Teatterintekijät-tilaisuudessa 11. joulukuuta. Kuva: Anna Valtari
Seinäjoen kaupunginteatterin yksi pitkäaikaisimmista työntekijöistä, näyttämömestari Heikki Mäkynen on siirtymässä eläkkeelle. Teatterintekijät-tilaisuudessa 11. joulukuuta hän esittelee pyrotekniikan ja erikoistehosteiden käyttöä teatteriesityksissä.
Elokuusta 1981 Seinäjoen kaupunginteatterin palveluksessa työskennellyt Heikki Mäkynen on nähnyt taiteenalan kehityksen vuosikymmenien aikana.
– Paljon on muuttunut. Teatteritekniikka on enenevässä määrin nykyään langatonta.
Muutosta on tapahtunut muutenkin, esimerkiksi pyrotekniikassa, jota Mäkynen esittelee keskiviikkona 11. joulukuuta Elissa-studiossa. Työtään varten hän on suorittanut mm. räjäyttäjätutkinnon.
– Turvallisuus on lisääntynyt ja laki tiukentunut. Tulihommat tulivat 90-luvulla luvanvaraisiksi, jonka myötä on kouluttauduttu paljon ja suoritettu tutkintoja.
Näyttämömestari Mäkysen viimeinen näytelmä ennen eläkkeelle siirtymistä on Syyssonaatti, jota esitetään maaliskuun 2020 alkupäiviin saakka.
Teatterintekijöitä esittelevät tilaisuudet ovat osa Seinäjoen kaupunginteatterin yleisötyötä ja avoimia kaikille kiinnostuneille (Elissa-saliin mahtuu 100 katsojaa). Heikki Mäkysen osuus alkaa kello 16.30. Sitä ennen, kello 16, voi halutessaan tulla kahvittelemaan Fazer-teatteriravintolaan, jossa tarjoamme pullakahvit ensimmäiselle parille-kolmellekymmenelle.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
5.6.2026
Me teemme teille Dracula-komedian
-
Podcast
4.6.2026
Lämpiöelämää-podcast: 6.7 Draculan teosesittely
-
Blogi
3.6.2026
Laulujen sanat
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.6: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 2
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää 6.5: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 1
-
Tiedote
29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
-
Blogi
27.5.2026
Bram Stoker ja Dracula
-
Tiedote
27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
-
Tiedote
13.5.2026
Ikoninen Peter Pan lentää ensi keväänä Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa

Vastaa