Tiedotteet

Syksyn ensimmäiset ensi-illat ja ennakkopaljastuksia!

28.8.2018

Sarjahurmaajat-komedia avaa Seinäjoen kaupunginteatterin syyskauden Vanhalla teatterilla jo ensi viikolla, keskiviikkona 5. syyskuuta. Ja viikkoa myöhemmin saa Suomen kantaesityksensä Nimeni on Susanna -näytelmä. Teatterin monipuolinen kesäkausi sujui hienosti.

Konnakoplasta ja iäkkäästä rouvasta kertova näytelmä on pyörryttävän vauhdikas ja koominen käänteiltään, listaa ohjaaja Marika Vapaavuori.
– Se on kaikille ikäluokille sopiva hyvän mielen tuoja. Jos teatteri olisi buffetpöytä, Sarjahurmaajat olisi jälkiruoka, mutta ei liian sweet, hän vertaa.

Sarjahurmaajat. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki.

Toimiva tempo on farssimaisia aineksia sisältävässä esityksessä yhtä olennaista kuin bändissä soittaessa. Ja soitetaanhan tässäkin esityksessä. Tai ollaan soittavinaan. Sari Jokelinin esittämä leskirouva nimittäin vuokraa huteran talonsa ullakkohuoneen soitinkoteloiden kanssa kulkevalle, muusikoiksi tekeytyvälle voroviisikolle.

Hulvatonta ja jännittävää on seurata sitä tapahtumien sarjaa, joka nerokkaan ryöstösuunnitelman lähtiessä lapasesta pistää päälaelleen kaiken ja käynnistää hulvattoman pudotuspelin. Toiminnan tiimellyksessä lavastussuunnittelija Juho Lindströmin pyörivä, tärisevä ja savuava lavastus on käytössä kaikessa komeudessaan.

Hurmaavia herroja näyttelevät Heikki Vainionpää, Esa Ahonen, Pekka Hänninen, Jani Johansson ja Jukka Puronlahti. Poliisia esittää Jari Jaakonaho ja vanhan rouvan ystäväpiiriä Johanna Kovanen, Anelma Kantola ja Marja-Sisko Kopra. 50-lukuun istuvan puvustuksen on suunnitellut Leena Rintala ja kampaukset maskeerauksineen Johanna Uusitontti. Äänisuunnittelija on Sami Silén ja valosuunnittelija Hannu Raja-aho.

Tarina on nähty kahtena suosittuna elokuvanakin: Cohenin veljesten Ladykillers-tähtenä oli Tom Hanks, alkuperäinen brittielokuva on vuodelta 1955.

Sarjahurmaajat saa ensi-iltansa keskiviikkona 5. syyskuuta Vanhalla teatterilla (Nuorisokeskus, Puskantie 3).

Tanskalaisdraaman ensiesitys Suomessa

Syksyn suurtuotanto Tästä asti aikaa -musikaali palaa harjoituslavoille syyskuussa. Ensi-ilta ja kantaesityshän tällä Kolmas nainen -musikaalilla on 26. lokakuuta. Siitä kerromme tarkemmin tulevina viikkoina.

Mutta sitä ennen, jo 13. syyskuuta saa suomenkielisen ensiesityksensä koskettava, Rikke Wölckin kirjoittama tanskalaisdraama Nimeni on Susanna (Jeg hedder Bente). Näytelmä kertoo tiiviistä ja räväkästäkin neljän ystävän porukasta, joista yksi sairastuu Alzheimerin tautiin. Näytelmä pohtii muun muassa sitä, mihin oma persoona loppuu sekä kysyy mihin ystävyys velvoittaa ja mihin se puolestaan oikeuttaa?

Nimeni on Susanna. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki.

Susannaa näyttelee Liisu Aurasmaa ja hänen ystäviään Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso ja Maria Pere. Näytelmän ohjaa Satu Linnapuomi.

Näytelmän myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tekee yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen kanssa, joka on näytöspäivinä paikalla kertomassa toiminnastaan ja järjestää yleisöluentoja. Muistiviikolla perjantaina 21. syyskuuta sytytämme kaikki yhdessä muistin tulen iltanäytöksen jälkeen.

Nimeni on Susanna saa ensi-iltansa 13. syyskuuta Elissa-studiossa.

Syyskauden vierailuesityksinä nähdään supersuositun Fork a cappella -lauluyhtyeen kiertuekonsertti 22. syyskuuta suurella näyttämöllä. Ja samoilla sijoilla Johannan Iivanaisen ja Johannan Kurkelan Gemini-konsertti 11. marraskuuta. Suosikkikaksikko Mika Nuojua ja Martti Suosalo esittävät kaksi Kiviä taskussa -näytöstä 26. – ja 27. marraskuuta myös suurella näyttämöllä.

Ammattivirolaisen Antto Terraksen kirjoittama uusi Rivo ja Raivo jouluksi kotiin -komedia kertoo kahdesta Suomea rakentavasta virolaisesta rakennusmiehestä. Aino-näyttämöllä 7. joulukuuta nähtävässä jouluvierailussa näyttelee kesäkomedioistamme tuttu Juha Suihko ja Jaakko Loukkola.

Lasten joulunodotukseen helpotusta tuo maanantaista perjantaihin 10. – 14. joulukuuta Elissa-näyttämöllä vieraileva Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä. Tuttuun tapaan luvassa on niin aamupäivä-, päivä- kuin iltaesityksiäkin.

Alustavasti jo paljastamme, että…

Seinäjoen kaupunginteatterin kevätkausi käynnistyy maailmanlopun huumorilla sekä värikkäällä ilolla kun Epäkuolleet sekä Aladdin ja taikalamppu saavat ensi-iltansa. Niiden rinnalla esitetään Tästä asti aikaa – Kolmas Nainen -musikaalia.

Groteski kauhunäytelmä Epäkuolleet on ensi-illassa Verstaalla 31. tammikuuta 2019. Uuden yhteistyön avaava näytelmä toteutetaan Kokkolan kaupunginteatterin kanssa. Rooleissa nähdään Mia Vuorela Seinäjoelta ja Pekka Johansson Kokkolasta.

Epäkuolleet. Kuva: Tomas Jakobsson.

– Luvassa on äkkiväärää tykitystä mustan ja groteskimman huumorin ystäville. Näytelmä on audiovisuaalinen kokonaisuus ja edustaa elo- ja sarjakuvista tutuksi tullutta estetiikkaa, kuvailee ohjaaja Ossi Koskelainen.

Aladdin ja taikalamppu puolestaan on suuren luokan lastennäytelmä! Se on ohjaaja Christian Lindroosin sovittama jännittävä ja hauska mielikuvitusmatka Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Hyväntahtoista hunsvottipoikaa, Aladdinia näyttelee Kalle Kurikkala, hulvatonta lampunhenkeä Jani Johansson ja neuvokasta prinsessaa Liisu Aurasmaa.

Aladdin ja Taikalamppu. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki.

Jos Vanha teatteri pullistelee tänä syksynä Sarjahurmaajat-lavastuksesta tulee se tekemään saman, kun Aladdin ja taikalamppu -näytelmän lavastussuunnittelija Kati Lamppu toteuttaa näyttämölle värikkään ja mystisen satumaailman. Puvut suunnittelee Riikka Aurasmaa.

Katsojat ovat löytäneet teatterin kesätapahtumat

Päättyvä kesä usealla suvinäyttämöllä sujui mainiosti. Päiväristeily-komedia keräsi Mallaskoskelle reilut 3 000 katsojaa ja täytti katsomon 73-prosenttisesti. Törnävänsaaren kesäteatteri ja kesätapahtumat tavoittivat yhteensä yli 5 000 katsojaa. Seminaarinmäen mieslaulajien konsertti veti 600-paikkaisen katsomon täyteen, Provinssimusikaalin näytökset puolestaan reilut 2 200 katsojaa sekä stand up -ilta, lastennäytelmä ja lavatanssit lisäksi liki 2 000.

Kesällä 2019 nähdään Törnävänsaaren kesäteatterissa Seinäjoen kaupunginteatterin ensimmäinen suvisuurtuotanto. Sen julkistamme lokakuussa 2018.

 

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1215 Piina Elissa-Studio Osta liput
27.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
28.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut