Tiedotteet
Susanna Haaviston juhlakonsertti huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
13.12.2022

Elämä kassiin –konsertissa kuullaan muistojen lauluja ja tarinoita Haaviston 40-vuotisen uran ajalta.
Rakastettu näyttelijä ja laulaja Susanna Haavisto viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaansa. Sen kunniaksi Haavisto kiertää syksyllä 2022 ja keväällä 2023 konsertoimassa ympäri maan. Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Haavisto nähdään 18. huhtikuuta.
Teatterin ja musiikin saralla Susanna Haavisto on pitkän linjan moniottelija. Musiikkiteatteriura alkoi Helsingin kaupunginteatterista Jacques Brelin lauluista ja Peter Panista. Matka jatkui Soitinmenot-tv-ohjelman kautta Tampereelle Maxin ja Morizin seikkailuihin.
Freelancerina jo 37 vuotta toimineen Haaviston uraa on siivittänyt rakkaus lauluun ja laulunkieleen. Haavisto sanoo olevansa tarinankertoja ja tunteiden välittäjä. Esiintymisessä tärkeintä on hänen kokemansa dialogi yleisön kanssa. Haavisto uskoo myös syvästi laulun terveydelliseen vaikutukseen, joka koskee jokaista, laulutaidosta riippumatta.
Rakkaus suomen kieleen on synnyttänyt jo liki 100 lauluntekstiä, musikaalikäsikirjoituksia, pienoisoopperalibrettoja sekä satukirjan. Sooloalbumeita Susanna on julkaissut seitsemän. Ohjaaminen, lankojen käsissä pitäminen, kiehtoo häntä yhä enemmän. Vuosia tekeillä ollut romaani odottaa valmistumistaan ja musikaalikäsikirjoitus kolmelle iäkkäälle näyttelijälle muhii mielessä. Musiikki ja laulu vievät eläkkeellä porskuttavaa Haavistoa kohti uusia seikkailuja.
Juhlakiertueella Susanna Haaviston bändissä soittavat Esa Helasvuo, Juha Lanu ja Juha Tikka.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä
-
Blogi
15.1.2026
Me teemme Solmussa-musikaalin
-
Tiedote
19.12.2025
Teatterivuosi 2025 osoitti: ”Taidetta tarvitaan avuksi hahmottamaan paikkaamme maailmassa”

Vastaa