Tiedotteet

Seinäjoen kaupunginteatterin maaliskuun esitykset peruuntuvat rajoitusten vuoksi

26.2.2021

Evita.

Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaali sai ensi-iltansa syyskuussa 2020. Erinomaiset arviot niin kriitikoilta kuin katsojiltakin saanut esitys jää valitettavasti pois ohjelmistosta. Viimeiset esitykset olisivat olleet huhtikuussa. Evitan roolissa nähtiin Helena Rängman. Kuva: Jukka Kontkanen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettamat uudet rajoitukset estävät yli kymmenen hengen kokoontumiset ajalla 2. – 31. maaliskuuta. 

Seinäjoen kaupunginteatterissa rajoitusten tiukentuminen tarkoittaa maaliskuun esitysten peruuntumista.

Evita-musikaali jää tuotannollistaloudellisista syistä valitettavasti kokonaan pois ohjelmistosta. Esityksiä olisi maaliskuun neljän lisäksi ollut huhtikuussa viisi.

Viimeiseksi jäänyt Evita-näytös nähtiin 26. marraskuuta. Joulu-helmikuun peruuntuneet näytökset mukaan lukien tuhansia lipun ostaneita katsojia jää nyt rannalle,
– Päätökset eivät todellakaan olleet helppoja eikä niitä missään nimessä ole tehty kevyin perustein. Olemme syvästi pahoillamme ja surullisia tilanteesta, va. toimitusjohtaja Milla Hautala pahoittelee.

Pelkkänä korvana ja Rouva C. -näytelmien kaari päättyy perjantai-illan 26. helmikuuta näytöksiin. Molempien viimeiset kolme esitystä olisivat olleet maaliskuussa. Nämä näytelmät jäivät näkemättä sadoilta halukkailta katsojilta.  

Peppi Pitkätossu ehti saada uusintaensi-iltansa torstaina 25. helmikuuta. Lastennäytelmän seuraava esitys on 8. huhtikuuta. Humiseva harju nähdään seuraavan kerran 10. huhtikuuta. 

Peruuntuneisiin esityksiin lipun lunastaneet katsojat voivat vaihtaa paikkansa tuleviin kevään, kesän ja syksyn näytöksiin tai vaihtaa ne lahjakorttiin. Vaihto sujuu joustavasti täyttämällä asiakaspalvelulomake, joka löytyy täältä.

Lippumyymälän asiakaspalvelijat ottavat tarvittaessa yhteyttä asiakkaisiin.
– Pahoittelemme peruutuksista aiheutuvaa pettymystä ja vaivaa. Kiitämme asiakkaitamme uskomattomasta joustamisesta menneiden kuukausien ja tulevien lippusiirtojen yhteydessä ja pyydämme jälleen kerran kärsivällisyyttä. Lippumyymälämme asiakaspalvelijat käsittelevät lomakkeita tehokkaasti. Nyt väliin osuu talvilomaviikko (viikko 9), mutta hätää ei tarvitse asiakkaiden tuntea, sillä seuraavat esitykset ovat vasta huhtikuun puolella ja vaihdot ehditään kyllä tehdä ajoissa, Hautala lohduttaa.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
18.03.2025 klo 1100 SEILI Alvar-sali Osta liput
20.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
21.03.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
21.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut