Tiedotteet

Seinäjoen kaupunginteatteri uusii ilmeensä

4.9.2013

Valittu visuaalisuus ilmentää dynamiikkaa ja nykyaikaa.
Uusi yhteistyö alkaa Verstasteatterissa.

Ilme päivitetään viisikymmenvuotisen taipaleen kunniaksi. Samalla vaihtuu teatterin liikemerkki ja logo.

Graafikko Emilia Kaupinmäen luoman tunnuksen pääosaan nousee ilmeikäs s-kirjain.
– Universaali teatterin tragedia-komedia-symboli löytyy tunnuksesta aaltomaisessa muodossa.
Teema toistuu kaikkialla, muun muassa elokuussa myyntiin tulleessa pirteän punaisessa huivissa. Teatteri uudistaa myös verkkosivunsa, jotka julkaistaan syyskuun alkupuolella.
– Olemme kysyneet kanta-asiakkaidemme mielipidettä uudesta ilmeestä ja palaute on ollut todella myönteistä, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Marjo Huhtamäki.

Teatterilla on myös uusi slogan.
– Meillä on! -tunnus kertoo siitä, että Pohjanmaalla on annettavaa. Koko vuoden mittaisten 50-vuotisjuhlallisuuksiemme myötä olemme tarjonneet ennennäkemättömän monipuolista musiikkiteatteria ja puhenäytelmiä, sanoo teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo.

Laaja-alaisuus saa jatkoa syyskuussa kun Verstasteatterissa ensi-iltansa saa yhteistyöproduktio Eräänlainen kuningasnäytelmä.
– Yhdessä Seinäjoen seudulla asuvien kehitysvammaisten sekä teatteriharrastajien kanssa toteutettavan esitysprojektin tavoitteena on antaa kaikille yhdenvertaisuuden kokemuksia, kertoo ohjaaja Venla Korja.

Mannerheim ja kettujen sota kantaesitetään lokakuussa.

Juhlavuoden viimeinen ensi-ilta koettaa marraskuussa. Se on suunnattu lapsikatsojille.
– Spotin teatteriseikkailu vie pienemmät katsojat kierrokselle teatteritalon ympäri, lupaa ohjaaja Olka Horila.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1200 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
23.05.2025 klo 1700 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
23.05.2025 klo 1800 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1100 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
24.05.2025 klo 1300 Keltainen pallo Elissa-Studio Varaa
24.05.2025 klo 1600 Solina musikaali: Olisi tyhmää kääntyä nyt Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1300 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
25.05.2025 klo 1700 Peukalo-Liisa - Satumainen balettiesitys Alvar-sali Varaa
04.06.2025 klo 1815 Vaimoni on toista maata, teosesittely ja avoin harjoitus Törnävän kesäteatteri Varaa

Katso aikataulut