Tiedotteet
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry ja Seinäjoen kaupunginteatteri aloittavat yhteistyön
22.4.2015
Yhteistyön avaa Johanna Kurkelan konsertti.
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry ja Vuoden Teatteriksi 2015 valittu Seinäjoen kaupunginteatteri aloittavat tiiviin yhteistyön kaupunginteatterilla järjestettävien konserttien myötä. Yhteistyön tuloksista päästään nauttimaan tulevana syksynä Johanna Kurkelan saapuessa konsertoimaan Seinäjoelle.
– Yhteistyö teatterin ja Selmun välillä on ollut vireillä pitkään. Nyt aika oli kypsä ja meille tarjottiin konseptiimme sopivaa artistia, joten päätimme ryhtyä toimeen, kertoo Seinäjoen kaupunginteatterin tuottaja Milla Hautala.
– Meillä Selmulla on ollut jo pitkään haaveissa tehdä enemmän asioita myös Seinäjoen keskustassa ja teatteri sekä tahona että tilana on meille täydellinen kumppani, jatkaa Selmu ry:n toiminnanjohtaja Marko Kivelä.
Johanna Kurkela konsertoi teatterin Alvar-salissa sunnuntaina 15. marraskuuta.
– Kurkelan konsertit ovat elämyksiä, joissa orkesterin luomien sävelten helmenä hohtaa laulajan unohtumaton ääni. Hän johdattaa laulullaan kuulijansa mukaan elämän pieniin ihmeisiin. Hänellä on kyky nähdä asioita, joita meistä kiireisimmät eivät konsanaan huomaa, laulajasta on sanottu.
Kurkela kiertää syksyllä uusitulla yhtyeellään. Konsertissa kuullaan syyskuussa ilmestyvän uuden albumin lauluja sekä tuttuja hittejä.
Liput tulevat myyntiin maanantaina 27. huhtikuuta kello 11. Lippumyymälä puh. (06) 416 2600.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa