Tiedotteet

Poikkeuskevät haalensi hyvässä vauhdissa olleen näytäntövuoden – katse on tulevassa

5.5.2020

Korona vei katsojilta mahdollisuuden päästä Seinäjoen kaupunginteatteriin katsomaan esityksiä. Samalla se romautti teatterin odotukset kevään ja kesän suhteen.

Teattereiden kevätkausi päättyi ennen aikojaan koronan leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjen rajoitusten vuoksi.

Seinäjoen kaupunginteatterin omissa ja vierailuesityksissä oli syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana 30 731 katsojaa. Muutos edelliskauden katsojatilastoon on peräti -40 prosenttia. Kaikkiaan teatterin tilaisuuksiin osallistui yhteensä 37 496 henkilöä.
– Pelkästään kevätkauden peruttuihin esityksiin oli lipun jo ostanut tai varannut noin 10 000 katsojaa. Valtaosa heistä on vaihtanut lippujaan tuleviin näytöksiin tai lahjakortteihin, kertoo toimitusjohtaja Markko Heinonen.

Syyskaudella 2019 ensi-iltaan tulleet Näytelmä joka menee pieleen ja Syyssonaatti ehtivät saada suunnitellut viimeiset näytöksensä maaliskuun alkupuolella. Komedian näki reilut 10 000 katsojaa ja studionäyttämöllä esitetyn draaman 2 400 katsojaa.

Tammikuussa 2020 ensi-iltansa saaneen Komisario Palmun erehdys -näytelmän esityksistä jäi toteutumatta yli puolet. Palmun ehti nähdä 3 614 katsojaa. Peppi Pitkätossun ennakkoesityksessä ja ensi-illassa oli 554 katsojaa. Peppi palaa suurelle näyttämölle kevätkaudella 2021.

Näytäntövuoden syyskuussa 2019 käynnistänyt, keskustelua herättänyt ja katsomot täyttänyt Lapualaisooppera keräsi 3 759 katsojaa vanhaan teatteriin. Heinäkuussa 2019 ensi-iltansa saaneen Spamalot-musikaalin elokuun näytöksissä oli yli 5 700 katsojaa.

Syyskaudella teatterissa esitettiin lisäksi Lisää saikkua, kiitos!, Miloff-tanssiopiston joulunäytökset, Suuri stand up -ilta, Samuli Putron konsertti, Uuden Kipparikvartetin konsertti sekä Maria Peren ja Kaj Chydeniuksen konsertti.

Törnävän kesäteatteriin tekeillä olleen Tangopojat-musiikkinäytelmän tuotanto keskeytettiin. Kevätkauden 2020 vierailuesitykset siirrettiin syyskaudelle.

Uutta kohti

Teatterissa valmistellaan ja harjoitellaan parhaillaan syyskaudella ensi-iltaan tulevaa Evita-musikaalia. Myös Pelkkänä korvana -komedian ja Rouva C. -näytelmän tuotannot ovat käynnistyneet ja ensimmäiset harjoituksetkin pidetty.
– Seuraamme, miten korona-tilanne kehittyy ja toimimme viranomaisten määräysten mukaan. Uskomme ihmisten kaipaavan virikkeitä, kun rajoituksia puretaan. Esimerkiksi musikaaliin myynnissä oleva joustolippu on saanut asiakkailtamme kiitosta.

Evita. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard.

Evita-musikaali on Seinäjoen kaupunginteatterin ohjelmistossa syksystä 2020 kevääseen 2021. Nimiroolissa nähdään Helena Rängman. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard

Pelkkänä korvana. Jukka Puronlahti (vas.) ja Jani Johansson.

Pelkkänä korvana eli Ulkomaalainen on karmean hauska komedia, joka saa ensi-iltansa suurella näyttämöllä 7. marraskuuta. Rooleissa mm. Jukka Puronlahti (vas.) ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard

Seinäjoen kaupunginteatterin Rouva C. on näyttelijä Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen

Rouva C. saa ensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterissa 19. marraskuuta. Minna Canthia näyttelee Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen

Peppi Pitkätossu. Eeva Markkinen ja Henna Sormunen.

Peppi Pitkätossu palaa Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle keväällä 2021. Kuvassa Henna Sormunen (oik.) ja Eeva Markkinen. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Näytelmä joka menee pieleen. Jani Johansson (vas.), Heikki Vainionpää, Mia Vuorela, Pihla Pohjolainen ja Pekka Hänninen.

Näytelmä joka menee pieleen -komedia nauratti yli 10 000:ntä katsojaa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Syyssonaatti. Mari Pöytälaakso, taustalla Sari Jokelin ja Esa Ahonen.

Syyssonaatissa nähtiin Sari Jokelin (vas.), Mari Pöytälaakso ja Esa Ahonen sekä Henna Sormunen. Kuva: Jukka Kontkanen

Lapualaisooppera. Henna Sormunen, Esa Ahonen ja Heikki Vainionpää.

Lapualaisoopperan näytökset täyttivät syksyllä 2019 Vanhan teatterin katsomon. Kuvassa Henna Sormunen, Esa Ahonen ja Heikki Vainionpää. Kuva: Jukka Kontkanen

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
28.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 2100 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
29.03.2025 klo 1300 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
29.03.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
29.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
02.04.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
02.04.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
03.04.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
04.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut