30.9.2021
Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin Pohjalaisia tänään -yhteistuotanto viime keväältä on kaikkien katsottavissa Youtubessa 8. lokakuuta alkaen.

Pohjalaisia tänään -näytelmää esitettiin keväällä 2021 Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä. Rooleissa muun muassa Milja Korpi (vas.), Emmi Nieminen, Jaana Mansikkamäki, Tiitus Ahokas, Katariina Ristimäki, Nea Kangasluoma, Daniel Alatalo ja Yö Heinänen. Kuva: Johanna Stenroos
Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajaopiskelijoiden kuvaaman ja Ethel Yli-Mäenpään editoiman tallenteen ensi-ilta on perjantaina 8.10.2021 kello 18 Etelä-Pohjanmaan Opiston YouTube-kanavalla.
Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin kolmivuotisen yhteistyön ensimmäinen yhteisproduktio perkasi pohjalaisuutta ja mylläsi vanhoja perinteitä pilke silmäkulmassa. Näytelmä on teatteriopiskelijoiden ja Venla Korjan päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914.
Seuraava Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston yhteistuotanto nähdään keväällä 2022. Esiintyjähaku on käynnissä 25.10.2021 saakka. Tuotanto on osa teatterilinjan opintoja. Mukaan voivat hakea kaikki teatteria harrastaneet, jotka haaveilevat esiintymisestä, esiintymiskokemuksen kartuttamisesta tai taide- ja kulttuurialojen jatko-opinnoista. Hakemuksen voi täyttää opiston verkkosivuilla.
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
| Pvm | Klo | Näyttämö | Näytös | Liput |
|---|---|---|---|---|
| Pe 16.1.2026 | 18:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| Pe 16.1.2026 | 18:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Täynnä |
| La 17.1.2026 | 13:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| La 17.1.2026 | 13:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Täynnä |
| La 17.1.2026 | 18:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| La 17.1.2026 | 18:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Osta liput |
| To 22.1.2026 | 12:00 | Alvar | Niskavuoren Heta | Osta liput |
| Pe 23.1.2026 | 18:00 | Alvar | Niskavuoren Heta | Osta liput |
| To 29.1.2026 | 12:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| Pe 30.1.2026 | 12:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| Pe 30.1.2026 | 18:00 | Alvar | Täydelliset häät | Osta liput |
| Pe 30.1.2026 | 18:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Osta liput |
| La 31.1.2026 | 13:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Osta liput |
| La 31.1.2026 | 18:15 | Elissa | Mustapukuinen nainen | Osta liput |
| Pe 6.2.2026 | 18:00 | Alvar | Niskavuoren Heta | Osta liput |
Vastaa