fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

Sohvakriitikolta: Santapaperia sieluille

30.9.2021

Humiseva harju. Mari Pöytälaakso.

Näyttelijä Mari Pöytälaakso on Humiseva harju -näytelmän taloudenhoitaja Nelly. Kuva: Jukka Kontkanen

Pidätkö draamasta?  Niin varmaan monikin, mutta nyt tarkoitan sellaista draamaa, jossa elämän murheellisuus vedetään potenssiin kymmenen.  Ainakin. Niin riipivää tragediaa, että se saa melkein kääntämään pään sivuun, sulkemaan silmät ja korvat, kiemurtelemaan katsomon tuolissa.  Voihkaisemaan, suremaan, kiroamaan ihmiselämän kurjuutta ja rujoutta.  Äimistelemään ihmisten valintoja elämänsä käännekohdissa, huutamaan sisäisesti vastaväitteitä vääjäämättömälle lopputulemalle. Kärsimään, sietämään, vaatimaan muutosta, jota ei tule. Jos elämäsi silkoinen pinta on päässyt siliämään ja huurtumaan, se kaipaa kenties krapaamista. Tässä on näytelmä, joka on karkeaa santapaperia sielullesi. Sattuu, mutta ehkä kovettunut pinta on karhennuksen jäljiltä herkempi. Humiseva harju on näytelmän nimi.

Näyttelijäkaartin ammattitaito ja heittäytyvyys on huippuluokkaa.

Emily Brontën Humiseva harju palaa Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämölle koronan aiheuttaman katkoksen jälkeen. Viime keväänä aloitettiin 20 hengen katsomoille, nyt jatketaan. Teatterin taiteellisen johtajan Pauliina Saloniuksen ohjaamassa näytelmässä eletään 1700-luvun Englannissa, Yorkshiren takamailla. Maailma on muutoksessa, on tapahtumassa teollinen vallankumous, naisen asema on hitaasti tasa-arvoistumassa, ihminen voi vaurastua vaikka sosiaaliset lähtökohdat olisivat heiveröiset. Yläluokkainen syntymätausta ei välttämättä enää takaa menestystä.

Kirjailija Emily Brontën miehisellä salanimellä Ellis Bell kirjoittama syrjäisille nummille sijoittuva romaani julkaistiin vuonna 1847.  Eihän se nyt olisi sopinut seinillekään, että naisen kirjoittama romaani olisi menestynyt tuohon aikaan.  Eikä sitä myöhemminkään ensin uskottu naisen kirjoittamaksi, niin rajua ja raakaa teksti oli. Ne ennakkoluulot! Romaanista tuli maailmanluokan klassikko, mutta ikävä kyllä se jäi Brontën melkein ainoaksi kirjalliseksi teokseksi. Hän kuoli 30-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1848, saaden julkisuuteen vain yhden runoteoksen Humisevan harjun lisäksi.  Britti Jo Clifford on dramatisoinut tekstin näytelmäversioksi, suomennos on Ville Koskivaaran. 

Rankka stoori, tosi rankka.

Elämä karuilla nummilla on ympäristönsä muovaamaa, kova ja karski maa on kasvattanut kaltaisensa asujaimiston.  Pehmo ei pärjää, krouvi ja häikäilemätön ottaa omansa, jos ei muuten niin väkisin. Oman käden oikeus ei ole mikään klisee vaan arkista elämää. Jos ei kovakaan puhe auta niin otetaan kättä pidempää, eikä siinä mietitä onko vastapuoli naapuri, läheinen tai vaikka oma lapsi. Tai rakastettu, tai ”rakastettu”.

Salonius ei ole jarrutellut eikä sievistellyt tarinaa. Ei todellakaan. Täysillä mennään, ääntä ei säästellä eikä muutakaan tehokeinoja. Raadollinen rieha kestää melkein kolme tuntia, väliajalla pääsevät katsojat henkäisemään, punottavin poskin. Teatterin koko näyttelijäkaarti on tulessa, melkein sananmukaisesti. Leimuavin silmin, täysin pidäkkeettömästi säntäillen, välillä rauhoittuen, tasaantuen, kunnes taas roihahtaa. Välillä tuntuu, että helvetti on irti!

Mitä näytelmässä tapahtuu? Aluksi perheen autoritäärinen isä herra Earnshaw (Esa Ahonen) tuo markkinoilta ei-toivottuna tuliaisena lapsille köyhän hylkiöpojan Heathcliffin (Jussi Jätinvuori), jota kaikki kohtelevat kaltoin. Kaikki, paitsi perheen tytär Cathy (Heidi Ajanto), joka rakastuu poikaan. Eihän se sovi, ei varsinkaan perheen pojalle Hindleylle (Jani Johansson), joka lakkaamatta vainoaa kilpailijaansa isän suosiosta. Selvä-ja maalaisjärkinen taloudenhoitaja Nelly Dean (Mari Pöytälaakso) ei hänkään riemastu uudesta tulokkaasta, mutta sietää tätä ja yrittää luovia perheenjäsenten välillä tilanteita rauhoitellen. Tietenkin nuori rakkaus on tuomittu epäonnistumaan, molemmat kokevat luopumisen tuskan ja tekevät parhaansa kostaakseen. Toisilleen, ja elämälle. Kaikelle. 

Onnellinen loppu? Onko se mahdollinen? Jääköön sanomatta, tulee se loppu joka tapauksessa. Katkeroituneet ihmiset jatkavat elämäänsä, tai sitten eivät. Nummi, karu ja kaiken kätkevä, on ikuinen. 

Näyttelijäkaartin ammattitaito ja heittäytyvyys on huippuluokkaa. Jokainen rooli viedään ja vedetään täysillä, sata lasissa. Seinäjoen kaupunginteatteri voi olla ylpeä näyttelijöistään, jokainen suoritus ansaitsisi kunniamaininnan.  Eikä unohdeta muitakaan ammattilaisia: Juho Lindströmin suunnittelema rouhea, mutta myös loistelias lavastus, Riikka Aurasmaan vastaava pukusuunnittelu, kaikki muutkin toiminnot tukevat erinomaisesti esitystä. 

Rankka stoori, tosi rankka. Ei sovi heikkohermoisille, eikä alle 14-vuotiaille, kuten teatterikin ohjeistaa. Mutta jos olet valmis menemään ihmiselämän pahuuden, raakuuden ja raatelevan rakkauden äärirajoille, niin siitä vaan. Humiseva harju kyllä vastaa huutoon. Kovasti.

JUSSI UUSIMÄKI
”Keski-iän jo ylittänyt” Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2022


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

 

Ohjelmistossa

Humiseva harju

Kommentit (2)

    Anne H. sanoo:

    Hurjaa, palavaa, katkeraa, kovaa, kylmää, hyytävää. Siinä muutamia sanoja, jotka nousevat mieleen, kun muistelen näytelmää. Kun se loppui, laskeuduin maahan vasta, kun kävelin purevassa tuulessa autolle. Ja sittenkin leijuin taas, kun auto lämpeni. Humiseva harju tuli kotiin asti, enkä muista matkasta juuri mitään. Onneksi tie oli tuttu, en ajanut harhaan. Tämä näytelmä ei ole minulle uusi, mutta toteutustapa oli. Se hyökyi rajuna viimana päälle, riepotti katsomossa istuvia pyörteissään, pisti välillä haukkomaan henkeä. Humiseva harju on minulle merkityksellinen näytelmä, koska se oli ensimmäinen, minkä uudessa teatteritalossa näin. Ja nyt kymmenien vuosien jälkeen näin sen uudestaan, uuden sukupolven tekemänä. Ja mikä tulkinta molemmissa! Pohjalaiselle draamasielulle tämä oli nannaa.

    teatterin tiedotus sanoo:

    Anne H. kiitos sanoistasi!
    Ihanaa, kun teatteriesitys vaikuttaa – ja kun sen antaa vaikuttaa (sydän)

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.