Blogi
2.9.2019
Me tiedämme hänen nimensä, työhistoriansa ja sukupuolensa. Mutta, mitkä seikat tekevät hänestä niin erityislaatuisen, että kerta toisensa jälkeen me kutsumme hänet takaisin meille?
Lapualaisoopperan ensi-illan alla mielessäni on tämän suurteoksen ohjaaja, Juha Luukkonen.
Minulla on ollut ilo ja kunnia oppia tuntemaan Juhaa näiden vuosien aikana, alkaen Pohjantähdestä, sen jälkeen Saarnaajan aikana ja nyt Lapualaisoopperan myötä.
Ja kunnioitus tätä persoonaa kohtaan minulla on aivan valtava.
Nimittäin se intohimo, panostus ja omistautuminen tätä työtä, sekä omia ohjauksiaan kohtaan on niin suuri, etten minä muista, että olisin koskaan aikaisemmin sellaista nähnyt.
Juha on hyvin vaativa ohjaaja.
Mutta, hän ei ole vaativa pelkästään työryhmäänsä kohtaan, hän on yhtä vaativa, jollei enemmänkin, myös itseään kohtaan. Hän tekee työtä 110 lasissa ihan joka hetki ja esimerkillään saa kaikki muutkin painamaan töitä ihan yhtä suurella intensiteetillä.
Kutsumme Juhan ohjauksia prosesseiksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että siitä hetkestä, kun Juhan työ täällä meillä alkaa, tulee se etenemään täydellisessä prosessissa aina ensi-iltaan asti. Eli, pientenkin yksityiskohtien hiomiset, muutokset, ja alati elävät tilanteet jatkuvat aina siihen asti, kun ensi-ilta yleisö saapuu saliin. Ja tämä koskee ihan kaikkia osastojamme, ei vain näyttelijäntyöllisiä asioita.
Aluksi siihen oli totuttelemista ja joku saattoi kauhistellakin, että valmistuuko tämä teos ajoissa, mutta juuri tämän prosessin tuloksena lopputulokset ovat olleet juuri niin huikeita, kuin mitä olemme jo tottuneet näkemään.
Kun jokainen pienikin yksityiskohta on niin millilleen hiottu,
vasta silloin Juha on tyytyväinen. Hän on ohjaaja, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa, kuitenkin koko ajan kuunnellen ja kunnioittaen työryhmäänsä.
Hän hyväksyy uudet ideat, jos ne ovat parempia kuin hänen omansa ja hyvin perusteltuja. Luotto häneen meillä jokaisella on ihan täysin. Jos teos ei ole täydellinen, se ei tule ensi-iltaan. Ja tuleehan se, koska ohjaajana on Juha Luukkonen.
Työryhmä on Juhalle tärkeämpi kuin mikään muu.
Teoksiin valikoituu ihmiset, joihin Juhan täytyy voida luottaa 100 prosenttisesti. Ihmiset, jotka sietävät keskeneräisyyttä ja nopeatempoista ja vaativaa ohjaajaa. Ja sen Juha aina muistaa myös sanoa ääneen, kuinka suuresti hän luottaa ja kunnioittaa työryhmäänsä ja kuinka huippuammattilaisia heistä jokainen on.
Koskaan aikaisemmin en ole tavannut ohjaajaa, joka osaa teoksensa sanasta sanaan ulkoa ennen harjoitusperiodin alkamista.
Ensi-illan tunnelmissa ja odotuksissa
JELENA JOKELIN-MUILU
teatterikuraattori
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
27.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
Vastaa