21.12.2022
Tosielämän tragediaan perustuva Patruunatehdas on koskettanut syvästi Seinäjoen kaupunginteatterin yleisöä. Näytelmän näki syyskaudella liki 10 000 katsojaa. Patruunatehdas jatkaa suurella näyttämöllä 1. huhtikuuta saakka. Kuva: Jukka Kontkanen
Seinäjoella nautitaan harvinaisesta herkusta: kaikki näytelmät kiinnostavat yleisöä ja draama täyttää katsomot. Kevätkaudella tarjontaa täydentää mahtipontinen The Addams Family -musikaali.
Päättyvänä teatterivuonna Seinäjoen kaupunginteatterin omat ja vierailuesitykset keräsivät 36 862 katsojaa. Kaikkiaan teatterin tapahtumiin osallistui 41 631 vierasta. Vuoden aikana teatterissa järjestettiin yhteensä 284 näytöstä ja muuta tilaisuutta. Teatterivieraiden määrä nousi edellisvuodesta kolme prosenttia.
– Ohjelmistomme on herättänyt laajaa kiinnostusta ja pelkästään Patruunatehdas-näytelmä on kerännyt kolmessa kuukaudessa lähes 10 000 katsojaa, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius kertoo.
Patruunatehdas-näytelmän Pikku-Anni ja Heikki-isä, Kerttuli Kivimäki ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Marraskuussa ensi-iltansa saaneen Groan Ups -komedian ehti ennen joulua nähdä yli 3 800 katsojaa. Elissa-studiossa esitettävän Äitiä ikävä –näytelmän on tähän mennessä nähnyt 1 187 katsojaa. Kaikki kolme näytelmää jatkavat ohjelmistossa huhtikuulle saakka.
– Seinäjoella nautitaan harvinaisesta herkusta, sillä kaikki syksyn näytelmät ovat myyneet hyvin ja draama täyttää katsomot. Se ei ole tällä hetkellä mikään itsestäänselvyys joka puolella Suomea, toimitusjohtaja Milla Hautala on pannut merkille.
Seinäjoen kaupunginteatterin Groan Ups – Komedia kypsymisestä on brittiläisen koomikkokolmikon, Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin tuoreimman komedian Suomen kantaesitys. Näytelmä jatkaa suurella näyttämöllä 22. huhtikuuta saakka. Kuvassa näyttelijät Jani Johansson (vas.), Mika Piispa, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Mari Pöytälaakso. Kuva: Jukka Kontkanen
Äitiä ikävä perustuu emerituspiispa Eero Huovisen samannimiseen muistelmateokseen. Eero Huovisen ja tämän nuorena kuolleen äidin rooleissa nähdään Esa Ahonen ja Inka Reyes. Näytelmä jatkaa ohjelmistossa 22. huhtikuuta saakka. Kuva: Jukka Kontkanen
Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille sai Suomen ensiesityksensä heinäkuussa 2022 Törnävän kesäteatterissa. Upeaa laulantaa ja millintarkkaa komiikan osaamista tarjosivat Mikael Saari, Tuomas Uusitalo, Linda Hämäläinen, Reeta Vestman sekä Katriina Sinisalon, Marika Huomolinin, Sonja Pajunojan, Antti LJ Pääkkösen, Julius Martikaisen, Helena Puukan ja Arne Nylanderin muodostama huippuensemble. Kuva: Jukka Kontkanen
Viime kesänä Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille –musikaalikomedian näki Törnävän kesäteatterissa reilut 6 500 katsojaa.
Johtajakaksikon mukaan teatterivuosi oli kaiken kaikkiaan upea.
– Yleisö on palannut katsomoon ja ruokkinut meitä ylistävällä palautteella. Sen suurempaa ja konkreettisempaa kiitosta emme työllemme voi saada. Vaelsimme vaikeuksien kautta voittoon. Vuosi alkoi koronaepidemian vuoksi asetetun esityskiellon myötä yhtä masentavissa merkeissä kuin edellinenkin. Kevään 2022 kaikki kolme ensi-iltaa jouduttiin siirtämään eteenpäin ja kevään esityksistä peräti 46 prosenttia perumaan.
Kevätkauden ensi-illat ehtivät silti kerätä katsojia: Järjen ja tunteen tyttäret 3 288, Tippukivitapaus 4 129 ja pienellä näyttämöllä esitetty Poika 500 katsojaa. Syyskaudelta 2021 ohjelmistossa jatkoivat Tämä on ryöstö! ja Hiirenloukku. Lisäksi näyttämöillä nähtiin yhteistyötuotanto Rooliton sekä vierailuesityksiä.
Seinäjoen kaupunginteatteri täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan pitkin vuotta ohjelmiston myötä.
Ensimmäinen vuoden kolmesta musikaalista on The Addams Family, joka saa ensi-iltansa 22. helmikuuta. Maailmankuulu tarina sympaattisen synkästä ja erikoisesta perheestä pistää pohtimaan, mikä onkaan normaalia.
Parrasvaloissa on neliosainen haastattelusarja, joka kutsuu Aino-lavalle tähtiä ja tekijöitä Seinäjoen kaupunginteatterin menneiltä vuosilta. Ensimmäinen Parrasvaloissa on 10. helmikuuta. Juhlavuoden konsertti Aalloilla II soi kahtena maaliskuun iltana Alvar-näyttämöllä.
Törnävän kesäteatterissa nähdään Xanadu-musikaalikomedia, joka edelliskesien esitysten tapaan on Broadway-musikaalin Suomen ensiesitys.
Syyskausi avataan juhlavasti, kun menestysmusikaali Niin kuin taivaassa saa ensi-iltansa 16. syyskuuta. Tuomas Parkkisen ohjauksessa nähdään näyttämöllä peräti yli 40 esiintyjää.
Juhlavuoden syyspuolella nähtävät kaksi paikallisaiheista näytelmää, joista toinen on kantaesitys, julkistetaan keväällä 2023.
Musikaali synkeän ihanasta Addamssin perheestä valloittaa suurella näyttämöllä koko kevään 2023 ajan. Kuvassa Mari Pöytälaakso (vas.), Esa Ahonen, Mia Vuorela, Jukka Puronlahti, Sanni Lehto, Jussi Jätinvuori ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen
Uusi kesä tuo jälleen ihanaa upouutta Törnävän kesäteatteriin. Suomen ensiesityksensä saa Broadway-musikaali, kulttimaineeseen nousseeseen kasarileffaan perustuva Xanadu-musikaalikomedia. Sen päärooleissa nähdään Antti Reini (vas.), Aurora Manninen ja Mikael Saari. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Seinäjoen kaupunginteatterin 60-vuotismerkkivuoden juhlamusikaalina valloittaa suurien tunteiden musikaali Niin kuin taivaassa. Musikaali saa ensi-iltansa 16. syyskuuta suurella näyttämöllä. Päärooleissa nähdään mm. Peter Nyberg ja Natalil Lintala. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
27.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
Mutta kuka esittää kättä Addams Familyssä?
Anne, kiitos kysymästä!
Thing ei varsinaisesti esiinny tässä The Addams Family -musikaaliversiossa, mutta se tullaan näkemään näyttämöllä. Jätetään toteutus kuitenkin vielä yllätykseksi.