Tiedotteet
Myötätunto saa ensi-iltansa
14.11.2012
Näytelmäkirjailija Veikko Nuutisen kirjottama hieno, mutta rankka Myötätunto -näytelmä saa ensi-iltansa tällä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Riko Saatsin ohjaamassa näytelmässä nähdään 12-vuotiaana ja aikuisena Henrynä Saara Kotkaniemi, Henryn amerikkalaisena, omaa nuoruuttaan kaipaamaan jääneenä isänä Jani Johansson, empatiakykynsä kadottaneena lääkäriäitinä Leena Rousti, ideologiansa kadottaneena opettajana Tuomas Kiiliäinen, viattomuutensa menettävänä Mariana Liisu Mikkonen sekä rehtorina Mika Laurila.
Tutustu uusiin, Myötätunnossa esiintyviin näyttelijöihimme täällä.
Tervetuloa!
Viimeinen esitys on kuin ensi-ilta
9.11.2012
Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Mia Vuorela kertoo taiteilijatapaamisessa, miltä tuntuu luopua roolista esitysten loputtua.
Kun näytelmä tulee kaarensa päähän, on hautajaisten aika.
– Viimeisen näytöksen jälkeen työryhmä kokoontuu karonkkaan. Ne hautajaiset ovat hupaisat, ei lainkaan surulliset, kertoo Mia Vuorela.
Ensi lauantaina Fanny ja Alexander esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa viimeisen kerran. Vuorela on näytellyt tarinassa Emilie Ekdahlin roolin, jonka hän nyt valmistautuu jättämään taakseen.
Vuorelan mukaan näytelmä hyvästellään kuten yleensäkin: aika hyvin fiiliksin.
– Vaikka jokainen teatteriesitys on hetken taidetta, on viimeinen esitys kuin ensi-ilta, jotenkin ainutlaatuinen. Eri kohtauksissa tiedostaa, ettei tätä sano ja tuota tee enää tämän jälkeen.
Joskus viimeisiin esityksiin kuuluvat kämmit, työryhmän väliset pienet ja harmittomiksi tarkoitetut kepposet.
– Yleisö ei niitä välttämättä huomaa, eivätkä ne missään nimessä saa nousta esityksen päätapahtumaksi.
Näytöskaaren keskivaiheillakin mietitään välillä, miten ylläpitää jokaisen esityksen ainutkertaisuutta.
– Silloin työryhmäläiset saattavat saman idean tavoin sytyttää toisiaan.
Mia tapaa yleisöä
Lauantaina 17. marraskuuta Mia Vuorelan näyttelijätapaamisessa keskustellaan muun muassa siitä, miten pääroolin ja sivuroolin tekeminen eroavat toisistaan.
Sellaisissa, molemmissa rooleissa, Vuorela nähdään samaisena lauantaina Alvar-näyttämöllä. Kello 13 hän esiintyy Jattana Näillä palkoilla ei makseta! -komediassa. Fanny ja Alexander alkaa iltaseitsemältä.
Näyttelijätapaaminen teatterin yläaulassa alkaa kello 12.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Olemmeko menettäneet kykymme tuntea?
1.11.2012
Myötätunto-näytelmän työryhmä toimii kuten opettaa – tekemällä yhdessä.
Ensi-iltansa 14. marraskuuta saava nykynäytelmä Myötätunto on uudistanut Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasteatterin.
Ei pelkästään ulkoisilta puitteilta vaan myös toiminta-ajatukseltaan: nuorta käsikirjoittajasukupolvea edustavan näytelmäkirjailija, dramaturgi Veikko Nuutisen (s. 1981) Myötätunto on ennen kaikkea aikuisille suunnattu näytelmä.
Teatterin uudet näyttelijät antavat kasvonsa Myötätunnon tapahtumille.
Myötätunto on tarina ulossulkemisesta, yksinäisyydestä ja kiusatuksi tulemisesta.
Näytelmän henkilöistä kaikki menettävät jotain: kuudesluokkalainen Henry oman ystävänsä, ystävä Maria viattomuutensa, opettaja idealisminsa, isä nuoruutensa ja äiti kykynsä tuntea.
– Me kaikki joudumme käsittelemään isossa ja pienessä mittakaavassa asioita, joista pitää päästä jollain tavalla eteenpäin. Rakkaan ystävän kuolema vainoaa Henryä pitkään, kunnes hän löytää tavan vapautua siitä, kertoo ohjaaja Riko Saatsi.
Myötätunto osoittaa mielikuvituksen ja taiteen voiman.
– Taide on tapa vapautua lapsuudessa kohdatuista traumaattisista asioista, jotka vaivaavat vielä aikuisiälläkin.
Saatsi alleviivaa työryhmän yhteisöllisyyttä: töitä kellarissa on paiskittu yhdessä ja lavastus on syntynyt osana näytelmän taiteellista ja teknistä työstöä.
– Prosessi on meidän tapamme lähestyä Henryn prosessia. Olemme lähteneet ajatuksesta, että mielikuvituksella on uskomattomia voimia. Alitajunnassa muhii niin paljon kaikenlaista. Esityksen estetiikka onkin rakentunut pitkälti yhteisen assosioinnin ja intuition kautta.
Visuaalisesti Verstasteatteri on kuin suuri pahvinen syli, uniikki pahvimaja, jonne yleisö kutsutaan reiluksi kahdeksi tunniksi olemaan yhdessä.
Lavastus on syntynyt aidosta kierrätysmateriaalista: sadoista pahvilaatikoista, tyhjistä maitopurkeista sekä aaltopahvista.
– Pahvi materiaalina saa lukemattomia erilaisia muotoja sohvasta verikoiriin. Miljöössä risteävät niin livevideokuva kuin näyttämötoimintakin.
Uusia kasvoja
Näytelmän rooleissa nähdään keväällä Teatterikorkeakoulusta valmistunut Saara Kotkaniemi, Kansallisteatterissa viime vuosina esiintynyt Tuomas Kiiliäinen, Riihimäen teatterista Seinäjoelle siirtynyt Jani Johansson, kiinnitykselle Seinäjoelle palannut Liisu Mikkonen sekä ennestään tutut Leena Rousti ja Mika Laurila.
Näytelmän skenografia on Karmo Menden. Valo- ja videosuunnittelija on Ville Virtanen, joka on vast’ikään siirtynyt Seinäjoen kaupunginteatteriin Kansallisteatterista. Äänisuunnittelija Teemu Salo on niin ikään aloittanut talossa tänä syksynä.
Eteläisistä maisemista käsin, seuraavan työnsä ääreltä, näytelmäkirjailija Veikko Nuutinen toivottaa katsojille ja tekijöille valoa ja myötätuntoa.
– Ihan varmasti on luvassa särmikäs, omaperäinen, hauska ja vimmainen esitys, työryhmä on niin mahtava!
Tarinan päähenkilö Henry on suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän poika. Näytelmässä puhutaankin sekä suomea että englantia. Katsomossa pärjää mainiosti kouluenglannilla.
Näytelmää ei suositella alle 14-vuotiaille.
Näytelmän valmistumista voi seurata näytelmän omalla facebook-sivulla.
Myötätunto-näytelmän avoin tiedotustilaisuus torstaina!
30.10.2012
Verstasteatterin aikuisen yleisön areenaksi muuttavan Myötätunto-näytelmän avoin tiedotustilaisuus järjestetään huomenna torstaina, 1. marraskuuta kello 12.30.
Uuteen käsikirjoittajasukupolveen kuuluvan Veikko Nuutisen Myötätunto on Riko Saatsin ensimmäinen ohjaus Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Näytelmän rooleissa nähdään Saara Kotkaniemi, Tuomas Kiiliäinen, Jani Johansson, Liisu Mikkonen, Leena Rousti ja Mika Laurila.
Verstasteatterin tiedotustilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita!
Myötätunnon ensi-ilta on 14. marraskuuta.
Teatterin 50-vuotisohjelmisto esitellään
24.10.2012
Suositut, yleisölle avoimet, ohjelmalliset tiedotustilaisuudet saavat jatkoa Seinäjoen kaupunginteatterissa, kovien nimien kera!
Ensi vuonna, 2013, Seinäjoen kaupunginteatteri täyttää 50 vuotta. Merkkipaalua juhlitaan pitkin vuotta, esitysten muodossa, yleisön seurassa.
Juhlavuoden ohjelmistoon mahtuu monenlaisia esityksiä. Siitä, mitä kaikkea oikein onkaan luvassa, saa esimakua tiistaina 6. marraskuuta kello 13järjestettävässä, yleisölle avoimessa ja ohjelmallisessa tiedotustilaisuudessa.
Tuolloin Alvar-näyttämöllä nähdään esiintymässä muun muassa näyttelijät Esa Ahonen, Sari Jokelin, Liisu Mikkonen, Maria Pere, Leena Rousti, Ville Salonen,Heikki Vainionpää, Jarkko Lahti, Jukka Puronlahti sekä oopperalaulajat Sirkka Lampimäki, Jaakko Hietikko, Mika Nisula, Krista Kujala ja Mia HeikkinenSeinäjoen kaupunginorkesterin säestyksellä.
Tiedotustilaisuudessa lavalle nousevat myös Paula Koivuniemi sekä Marko Maunuksela. Lisäksi paikalla on ohjaajia, käsikirjoittajia, kapellimestareita, muusikoita, dramaturgeja ja suunnittelijoita.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Paikkoja on paljon, mutta rajallinen määrä…
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
