Tiedotteet
Viimeinen esitys on kuin ensi-ilta
9.11.2012
Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Mia Vuorela kertoo taiteilijatapaamisessa, miltä tuntuu luopua roolista esitysten loputtua.
Kun näytelmä tulee kaarensa päähän, on hautajaisten aika.
– Viimeisen näytöksen jälkeen työryhmä kokoontuu karonkkaan. Ne hautajaiset ovat hupaisat, ei lainkaan surulliset, kertoo Mia Vuorela.
Ensi lauantaina Fanny ja Alexander esitetään Seinäjoen kaupunginteatterissa viimeisen kerran. Vuorela on näytellyt tarinassa Emilie Ekdahlin roolin, jonka hän nyt valmistautuu jättämään taakseen.
Vuorelan mukaan näytelmä hyvästellään kuten yleensäkin: aika hyvin fiiliksin.
– Vaikka jokainen teatteriesitys on hetken taidetta, on viimeinen esitys kuin ensi-ilta, jotenkin ainutlaatuinen. Eri kohtauksissa tiedostaa, ettei tätä sano ja tuota tee enää tämän jälkeen.
Joskus viimeisiin esityksiin kuuluvat kämmit, työryhmän väliset pienet ja harmittomiksi tarkoitetut kepposet.
– Yleisö ei niitä välttämättä huomaa, eivätkä ne missään nimessä saa nousta esityksen päätapahtumaksi.
Näytöskaaren keskivaiheillakin mietitään välillä, miten ylläpitää jokaisen esityksen ainutkertaisuutta.
– Silloin työryhmäläiset saattavat saman idean tavoin sytyttää toisiaan.
Mia tapaa yleisöä
Lauantaina 17. marraskuuta Mia Vuorelan näyttelijätapaamisessa keskustellaan muun muassa siitä, miten pääroolin ja sivuroolin tekeminen eroavat toisistaan.
Sellaisissa, molemmissa rooleissa, Vuorela nähdään samaisena lauantaina Alvar-näyttämöllä. Kello 13 hän esiintyy Jattana Näillä palkoilla ei makseta! -komediassa. Fanny ja Alexander alkaa iltaseitsemältä.
Näyttelijätapaaminen teatterin yläaulassa alkaa kello 12.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Jarno Kuosa
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen
-
Video
18.9.2026
Jääkärin morsian -traileri
-
Blogi
16.9.2026
Blogiarvio: Sodan kaameus vyöryy katsojan syliin
-
Blogi
8.9.2026
Me olemme Jääkärin morsian
-
Tiedote
7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
-
Tiedote
17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
-
Blogi
13.8.2026
Ohjaajalta: ”Jääkärin morsian osoittaa toivon mahdollisuuden”
-
Blogi
4.8.2026
Juha Luukkonen: Huominen on astetta kauniimpi
-
Tiedote
26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
-
Blogi
17.6.2026
Blogiarvio: Verenimijät lehahtivat Törnävälle
-
Video
11.6.2026
Dracula-trailer

Vastaa