Tiedotteet
Xanadu tuo näyttelijä Antti Reinille hänen ensimmäisen musikaaliroolinsa
12.10.2022

Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella Suomen kantaesityksensä saavan Xanadu-musikaalikomedian päärooleissa näyttelevät, laulavat ja tanssivat Mikael Saari, Aurora Manninen ja Antti Reini. Kuva: Anna Valtari
Yleisöäkin takuulla laulattava Xanadu-musikaalikomedia saa Suomen kantaesityksensä heinäkuussa 2023 Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella. Näyttämölle sen tuo huippukokenut musikaalijengi ja yksi “ensikertalainen”.
Leffoista ja tv-sarjoista tuttu näyttelijä Antti Reini yllättää, kun puheeksi tulevat musikaali ja kesäteatteri.
– Kyseessä on ensimmäinen kesäteatteriesitykseni sekä musikaalini, joten tekemistä riittää yllin kyllin. Rakastan haasteita ja itseni kehittämistä näyttelijänä, joten tarjoukseen oli helppo vastata kyllä.
Reini päätyi Xanadu-musikaaliin ohjaaja Pauliina Saloniuksen kysyessä häntä liikemies-Dannyn ja ylijumala-Zeuksen kaksoisrooliin.
– Yritin miettiä ”boxin ulkopuolelta”, kuka näyttelijä olisi sopiva, karismaattinen tyyppi, kunnes tajusin: heureka, Antti Reini tietenkin! Hän on myös kova laulaja, Salonius muistuttaa.
80-luvun Xanadu-kulttielokuvassa Dannyn roolissa nähtiin leffalegenda Gene Kelly. Reini ei ota edeltäjästään paineita.
– Teatterin tekeminen ja ohjaajan vision ymmärtäminen on tärkeintä. Joo, ehkä kuljen Kellyn jalanjäljissä, mutta omin saappain, Reini nauraa.
Ehkä kuljen Gene Kellyn jalanjäljissä, mutta omin saappain.
Musikaalin tarina seuraa mystisen muusan, Clion, matkaa Olympus-vuorelta kalifornialaiseen rantakaupunkiin. Kira-nimiseksi ihmishahmoksi muuntautuneena hän rakastuu nuoreen taiteilijaan Sonnyyn, tavalliseen kuolevaiseen, mikä on jumalattarilta ehdottoman kiellettyä. Pian rakastavaiset ovat keskellä kaaosta, jossa ei säästellä kreikkalaisen mytologian taruolentojakaan: pelissä ovat Zeusta myöten myös jumalatar Afrodite ja muusat – sekä yksi kiinteistövälittäjä.
Niin ja perustetaanhan musikaalissa myös Xanadu-niminen rullaluistindisko.
– Xanadu on villi ja hurmoksellinen jukebox-musikaali, joka leikkii korniudella ja järjettömyyksillä täysin häikäilemättömästi ja vastustamattomasti. Se on tarina unelmien tavoittelusta, itseensä uskomisesta ja tietysti rakkaudesta. Xanadu jakaa rakkauden ilosanomaa, hilpeyttä ja iloa kaikenikäisille, Salonius listaa.
”Match made
in Heaven”
Musikaalikomedian rakastavaisina ja Xanadu-diskon perustavana pääparina laulavat näyttelijät Aurora Manninen ja Mikael Saari.
– Roolipalaset loksahtavat paikalleen, sillä Aurora ja Mikael ovat täysin kuin Kira ja Sonny. Molemmat säteilevät lavalla ja laulullisesti he paitsi istuvat tähän musikaaligenreen myös kuulostavat upealta yhdessä, Salonius iloitsee.
Toisensa Saari ja Manninen tuntevat ennestään muun muassa yhteistyöstä Kaj Chydeniuksen kanssa.
Manninen on ollut jo aiemmin kiinnostunut mahdollisista projekteista Seinäjoen kaupunginteatterissa.
– Olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja sain roolin Kirana, joka seikkailunhaluisena ja määrätietoisena naisena vaikuttaa kerrassaan hurmaavalta hahmolta, Manninen sanoo.
Viime vuonna Teatterikorkeakoulusta valmistunut Manninen opiskeli maisterivaiheessa Taideyliopiston musiikkiteatterin opintokokonaisuudessa.
– Rakastuin musikaaleihin lukiolaisena, jolloin tein ensimmäisen suuren musikaaliroolini. Nyt kouluproduktioiden jälkeen Xanadu on ensimmäinen ammattimusikaaliproduktioni. Olen siitä kiitollinen.
Tässä musikaalissa Manninen tanssii tietysti myös rullaluistimin.
– Rullaluistelu ei todellakaan ole minulle tuttua entuudestaan, mutta innokkaana olen jo aloittanut luistelutekniikan harjoittelun Kallio Rainbow Rollersin kurssilla Helsingissä.
Sonny toivoo, että hänet löydettäisiin kotoa – ja niinhän siinä käykin!
Mikael Saarelle Xanadu on jo toinen musikaali Törnävän kesäteatterissa. Viime kesänä hän lauloi Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille -musikaalikomedian pääroolissa.
– Juttu oli vaativa, mutta saimme aikaan hienon esityksen. Koko mukana ollut jengi oli ihan naurettavan hyvä ja mikä parasta, ensi kesänä on luvassa samanlainen, kova tekijäporukka, Saari hehkuttaa.
Roolihenkilö Sonny, haahuileva taiteilija, on Saaresta tutunoloinen tyyppi.
– Hän tietää kyllä mitä haluaa, mutta aloitekyky ja rohkeus puuttuvat. Sonny toivoo, että hänet löydettäisiin kotoa – ja niinhän siinä käykin!
Xanadun kasarimusiikki on mieluisaa koko näyttelijäkolmikolle.
– Ja taatusti tuttua myös katsojille. Musiikki on ELO’n eli The Electric Light Orchestran riveistä tutun Jeff Lynnen sekä John Farrarin säveltämää. Mukana on monia hittejä, suurimpana tietysti Olivia Newton-Johnin laulamana tunnettu Xanadu. Käsikirjoittaja on Douglas Carter Beane, Salonius kertoo.
Mannisen, Saaren ja Reinin rinnalla musikaalikomedian rooleissa nähdään edelliskesiltäkin tutut Annina Rubinstein, Eeva Markkinen, Katriina Sinisalo, Elina Haikka, Jyri Numminen sekä uutena kasvona Ville Mäkinen. Musikaalin suomentaa Mikko Koivusalo ja sen ohjaa Pauliina Salonius. Koreografi on Jyri Numminen. Musiikin tuottaa Pekka Siistonen, lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Timjami Varamäki, naamioinnin Aliina Ilonen ja äänet Sami Lust.
Xanadu-musikaalikomedia saa ensi-iltansa 8. heinäkuuta 2023 Törnävän kesäteatterissa, Seinäjoella.
Musikaalispektaakkeli The Addams Family avaa Seinäjoen kaupunginteatterin juhlavuoden
14.9.2022

Addamsien sympaattisen hirmuista perhettä esittävät Mari Pöytälaakso (vas.), Esa Ahonen, Mia Vuorela, Jukka Puronlahti, Sanni Lehto, Jussi Jätinvuori ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri
The Addams Family on maailmankuulu tarina erikoisesta perheestä, joka pistää pohtimaan, mikä loppujen lopuksi onkaan normaalia? Helmikuussa 2023 musikaalikomedia ottaa haltuunsa Seinäjoen kaupunginteatterin suuren näyttämön.
60-vuotias Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa katsojille juhlaohjelmiston, jolla halutaan koskettaa sydämiä.
Juhlavuoden ensimmäistä ensi-iltaa 22. helmikuuta juhlitaan koko perheen voimin.
– Haluamme avata näyttävällä teoksella, joka koskettaa laajasti katsojakuntaamme ja puhuttelee yleisöä läheltä ja kaukaa: Kaikenikäisiä katsojia eri puolilla maailmaa ihastuttanut The Addams Family -musikaalikomedia nähdään lakeuksilla nyt ensimmäistä kertaa, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius iloitsee.
Luvassa on oikea spektaakkeli, visuaalisesti ja musiikillisesti upea teos kaikkine Addamsin perheen kiehtovine hahmoineen, tärkeää tarinaa unohtamatta.
– Skenografi Riikka Aurasmaan suunnittelemat musikaalikomedian lavasteet ja puvut ovat varmasti komeimmat teatteri-Addamsien historiassa. Näyttämöllä nähdään yli 20 esiintyjää. Rooleissa loistavat teatterin omat näyttelijät, kolme vierailijaa sekä Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoista koostuva ensemble.
The Addams Family pursuaa hersyvää ja herkullista huumoria. Sillä on myös sydäntä ja tärkeä sanoma.
– Teoksen musta huumori sopii koko perheelle, sillä Addamsien maailmassa meillekin tärkeät arvot ovat kohdallaan – vaikkakin asioita katsellaan hieman erilaisten lasien läpi, ohjaaja Jermo Grundström kuvailee.
Kauhukomedian ainekset ovat kasassa, kun kaksi täysin erilaista perhettä kokoontuu illalliselle, sisäiset liitokset alkavat natista ja pinnan alla kytevät jännitteet paljastua.
– Teos on omanlaisensa kasvutarina, mutta ei välttämättä sille, jolle odotamme. Jokainen katsoja löytää rakastettavista hahmoista varmasti jonkun, johon samastua.
The Addams Familyn rooleissa nähdään Esa Ahonen, Mia Vuorela, Sanni Lehto, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Jukka Puronlahti, Heikki Vainionpää, Hanna Kaila, Antti LJ Pääkkönen, Henna Sormunen sekä taitava joukko musiikkiteatteriopiskelijoita.
Näyttävien musikaalinumeroiden koreografi on Jyri Numminen. Valot suunnittelee Hannu Raja-aho ja naamioinnin Johanna Uusitontti. Videosuunnittelija on Toni Haaranen.
Marshall Brickmanin ja Rick Elicen käsikirjoittama ja Andrew Lippan säveltämä musikaalikomedia pohjautuu Charles Addamsin luomiin hulvattomiin ja karrikoituihin hahmoihin, joita hän kehitteli sarjakuvissaan jo 1930-luvulla. Televisiosarjana tarinaa esitettiin 1960-luvulla. Menestystä seurasivat Hollywood-elokuvat vuosina 1991, 1993 ja 1998 sekä Broadway-musikaali vuonna 2010. Suomen kantaesitys nähtiin syksyllä 2013 Tampereen Työväen teatterissa.
Netflix esittää syksystä 2022 alkaen Tim Burtonin tuottaman The Addams Family -sarjan Wednesday. Sen nimikkoroolissa nähdään Jenna Ortega.
60 vuotta täyteen
Seinäjoen kaupunginteatteri juhlii merkkipäiväänsä erilaisin tapahtumin pitkin vuotta 2023.
– Kevätkauden neliosainen Parrasvaloissa-sarja tuo Aino-lavalle haastateltaviksi rakastettuja taiteilijoita teatterin menneiltä vuosilta. Lisäksi keväällä nähtävässä, dramatisoidussa Aalloilla-konsertissa palataan Alvar ja Elissa Aallon seurassa 60 vuoden takaisiin tunnelmiin sekä uuden teatteritalon avajaisiin vuonna 1987, Salonius kertoo.
Juhlavuonna panostetaan ennen kaikkea ensi-iltatuotantojen kokoon.
– Syyskauden avaa sydämiin yltävä Niin kuin taivaassa -musikaali. Sitä ennen, heinäkuussa Törnävän kesäteatterissa nähdään Suomen kantaesityksenä diskofantasiaa tihkuva Xanadu-popmusikaali. Syksyllä 2023 nähdään myöhemmin julkistettavat uusi kotimainen kantaesitys sekä kotimainen farssi.
Patruunatehdas-näytelmä tarjoaa tilaisuuden muistella
1.9.2022

Patruunatehdas-näytelmä luo katseen menneeseen. Samassa kohtauksessa kahden eri aikakauden rooleissa näyttelijät Mia Vuorela (vas.), Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori ja Annika Junno. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Kotimainen kantaesitys johdattaa Suomen rauhanajan tuhoisimman onnettomuuden raunioille. Patruunatehdas saa ensi-iltansa 10. syyskuuta Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Ensi-iltaa edeltävällä viikolla suurelle näyttämölle on tuotu Patruunatehtaan lavastuksen keskeinen osa: koko lavan leveydeltä raunioita. Ne kuvaavat 13. huhtikuuta 1976 Lapuan patruunatehtaan lataamossa tapahtuneen räjähdyksen jäänteitä.
Onnettomuustutkijaa näyttelevä Mia Vuorela ja tapahtumien aikaista puolustusministeriä näyttelevä Jussi Jätinvuori kohtaavat lohduttoman näyn keskellä. “Meidän pitäisi pitää hiljainen hetki,” toteaa toinen.
Ohjaaja Panu Raipian mukaan Seinäjoen kaupunginteatteri tekee ei vain maakunnallisesti vaan myös valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriteon tuodessaan tapahtuneen näyttämölle.
– Tämä on hyvin tärkeä näytelmä ja se piti tehdä nyt. Selvästikin Patruunatehtaan tehtävä on lupa muisteluun. Olemme näytelmän yleisötilaisuuksissa havainneet patoutunutta tarvetta saada käydä läpi näitä liki 47 vuoden takaisia tapahtumia. On aika muistella ja siirtää muistoja nuoremmille polville. Juurensa pitää tuntea.
Ohjaaja lupaa näytelmän olevan kokonaisvaltainen elämys.
– Emme kerro pelkästään onnettomuudesta vaan ennen kaikkea ihmisistä, aikalaisista, jotka kokivat sen. Kuinka on menty eteenpäin ja päädytty siihen, missä nyt ollaan.
Näyttämöllä traagista tapahtumaa katsotaan pienen ydinperheen kulmasta.
– Tarinan perhettä kohtaa suru. Poikkeuksellista on, että perheen kohtaloksi koituu tuhoisa onnettomuus. Poikkeuksellista on sekin, miten laajalti onnettomuus koskettaa. Ennen kaikkea Patruunatehdas kertoo rakkaudesta.

Jani Johansson näyttelee perheenisää Patruunatehdas-näytelmässä. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Näytelmän valmistusvaiheessa työryhmä on vieraillut yhdessä ja erikseen Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa, entisen patruunatehtaan sijoilla. Kaikki saatavilla oleva materiaali on katsottu ja käyty läpi.
– Erityisen merkittävää oli, kun tapahtumien aikainen työtekijä vieraili harjoituksissamme kertomassa työnteosta ja arjesta tehtaalla ennen ja jälkeen räjähdyksen.
Tekijät ovat saaneet aiheesta lukuisia yhteydenottoja siitä lähtien kun näytelmä vuosi sitten julkistettiin.
– Tämä maa on tosi pieni. Jokaisella on jonkinlainen kontakti Lapuan onnettomuuteen, joko läheltä tai vierestä seurattuna.
Käsikirjoituksen loppukohtauksen parenteesissa oli maininta arvista erään hahmon kasvoilla.
– Yhdessä työryhmänä teimme kuitenkin päätöksen, että tämän näytelmän arvet ovat sielussa. Siten hahmot edustavat kaikkia niitä aikalaisia, joita asia koskettaa. Emme näytä ulkoisen kautta, miten kävi jollekin, kun niin monen elämä nyrjähti.
Patruunatehdas-näytelmän on käsikirjoittanut Anne Koski-Wood. Näytelmän rooleissa nähdään Annika Junno, Mari Pöytälaakso, Jani Johansson, Marjut Sariola, Esa Ahonen, Jukka Puronlahti, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää, Sanni Lehto, Helena Puska sekä Venla Niemistö ja Kerttuli Kivimäki.
Näytelmän on lavastanut Teemu Loikas ja puvut suunnitellut Elina Vättö. Valosuunnittelu on Hannu Raja-ahon, videosuunnittelu Matti Pekkasen, äänisuunnittelu ja sävellys Sami Lustin ja kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Johanna Uusitontin.
Patruunatehdas saa ensi-iltansa 10.9.2022 Alvar-näyttämöllä. Esitykset jatkuvat huhtikuulle 2023.

Venla Niemistö ja Kerttuli Kivimäki nousevat ensimmäisen kerran ammattiteatterin näyttämölle Patruunatehdas-näytelmässä, jossa he vuorottelevat Pikku-Annin roolissa. Kuvassa tyttöjen ympärillä Mia Vuorela (vas), Marjut Sariola sekä Annika Junno ja Sanni Lehto. Kuva: Jukka Kontkanen
Uutta: Törnävän kesäteatterissa nähdään ensi kesänä popmusikaali Xanadu
11.7.2022

Myös myyttinen Pegasos solmii rullaluistimet jalkaansa Törnävän kesäteatterin Xanadu-musikaalissa. Kuva: Emilia Boulevard
Hittikappaleistaan tuttu Xanadu johdattaa katsojat 80-luvun kalifornialaiseen rullaluistindiskoon, jossa jytäävät myös kreikkalaismytologian taruolennot. Suomessa kesällä 2023 ensiesityksensä saavan musikaalin ensi-ilta Broadwaylla oli 2007.
Xanadu täytti kesätuotannolle asetetut kriteerit, kun Seinäjoen kaupunginteatteri valitsi uutta musikaalia Törnävän kesäteatteriin.
– Ensisijainen tahto on tuoda Suomeen jälleen uusi musikaali. Toiseksi, etsimme sopivaa tekstiä, joka seuraisi kesäteatterimme kolmen edellisen tuotannon jalanjälkiä. Ratkaisevaa oli, että tarina on mukaansatempaava, musiikki loistavaa, rakkaus hehkuvaa ja kaikki komedian ainekset kasassa, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius kertoo.
Saloniuksen kuvauksen mukaan Xanadu on jumalainen pop- ja fantasiamusikaali kuolemattomasta rakkaudesta.
– Tarina seuraa mystisen muusan, Clion, matkaa Olympus-vuorelta kalifornialaiseen rantakaupunkiin. Kira-nimiseksi ihmishahmoksi muuntautuneena hän rakastuu nuoreen taiteilijaan Sonnyyn, tavalliseen kuolevaiseen, mikä on jumalattarilta ehdottoman kiellettyä. Pian rakastavaiset ovatkin keskellä kaaosta, jossa ei säästellä kreikkalaisen mytologian taruolentojakaan: pelissä ovat ylijumala Zeusta myöten myös jumalatar Afrodite ja muusat – sekä yksi kiinteistövälittäjä.
Niin ja perustetaanhan musikaalissa myös Xanadu-niminen rullaluistindisko.
– Xanadu on villi ja hurmoksellinen jukebox-musikaali, joka leikkii korniudella ja järjettömyyksillä täysin vastustamattomasti ja häikäilemättömästi. Se on tarina unelmien tavoittelusta, itseensä uskomisesta ja tietysti rakkaudesta. Xanadu jakaa rakkauden ilosanomaa, hilpeyttä ja iloa kaikenikäisille.
Musikaalin suomentaa Mikko Koivusalo ja sen ohjaa Pauliina Salonius. Koreografi on Jyri Numminen. Musiikin tuottaa Pekka Siistonen, lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Timjami Varamäki ja naamioinnin Aliina Ilonen. Musikaalin laulavat ja tanssivat näyttelijät julkistetaan syksyn 2022 aikana.
Ehdokkuuksia ja palkintoja keränneen Xanadu-musikaalin on käsikirjoittanut Douglas Carter Beane ja musiikin ovat säveltäneet Jeff Lynne ja John Farrar. Se pohjautuu Richard Danus ja Marc Ruble -kirjoittajakaksikon Xanadu-elokuvaan vuodelta 1980, joka ylsi kulttimaineeseen lähes tuoreeltaan. Siinä Xanadusta lauloi ikimuistoisesti Olivia Newton-John.
Musikaali saa ensi-iltansa 8. heinäkuuta 2023 Törnävän kesäteatterissa. Ensimmäiset näytökset tulevat myyntiin tänään maanantaina 11. heinäkuuta.
Tänä kesänä Törnävän kesäteatterissa Suomen kantaesityksensä 9. heinäkuuta saa Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille -musikaalikomedia. Esitykset jatkuvat 20. elokuuta saakka.

Törnävän kesäteatterin maisemissa Xanadu-musikaalin suunnittelijat Jyri Numminen (vas.), Juho Lindström, Pauliina Salonius, Timjami Varamäki ja Pekka Siistonen.
”Törnävän kesäteatteri ansaitsee aplodit!” – Jälleen Broadway-musikaalin ensiesitys
20.6.2022

Mikael Saari on rikkauksia havitteleva Monty Navarro, jonka uhreiksi ovat vaarassa päätyä Tuomas ”Tume” Uusitalon esittämän aristokraattisuvun lordit ja ladyt. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella nähdään jälleen Broadway-musikaalikomedian Suomen kantaesitys. Tänä vuonna kansalle esitellään hilpeän hurmaava Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille. Ensi-ilta on 9. heinäkuuta.
Nimekäs ja hyväntuulinen joukko musiikkiteatterin ammattilaisia on harjoitellut neljän viikon ajan Seinäjoen kesässä Suomen kantaesityksen saavaa musikaalikomediaa.
Tekijöidensä taidot haastava Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille –musikaali valmistuu huippuvauhtia. Rooleissa laulavat ja näyttelevät Mikael Saari ja Tuomas ”Tume” Uusitalo sekä Linda Hämäläinen, Reeta Vestman, Katriina Sinisalo, Helena Puukka, Marika Huomolin, Sonja Pajunoja, Antti LJ Pääkkönen, Arne Nylander ja Julius Martikainen.
– Tässä jutussa on paljon monipuolista musiikkia ja tässä porukassa valtavasti lauluvoimaa, suitsuttaa ohjaaja Mikko Kouki.
”Teatteri ansaitsee
aplodit!”
Kouki on kesätyöstä Seinäjoella mielissään.
– Törnävän kesäteatteri ansaitsee aplodit. Harvassa nimittäin ovat ne kesäteatterit, jotka tarjoavat katsojille kantaesityksenä maailmanluokan musikaaleja. Ohjaajana koen olevani onnekas, kun saan tehdä tämän varsin vaativan teoksen erittäin taitavan tekijäjoukon kanssa.
Kesäteatterin tekemisessä on aivan oma fiiliksensä.
– Tunnelma työryhmän kesken on tiivis ja niin on koko tuotantokin. Harjoitellaanhan kesäesitys hyvin lyhyessä ajassa ja esitetäänkin puolessatoista kuukaudessa. Jo se, että ollaan ulkona, on erityistä.

Upeasti laulavat näyttelijät Linda Hämäläinen ja Reeta Vestman asettuvat 1900-luvun englantilaisleidien rooliin. Mikael Saaren Monty Navarro päätyy paikoin pinteeseen. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Juonikas tarina ja
mustaa huumoria
Musikaalikomedia kertoo nuoresta miehestä, joka äitinsä kuoltua saa tietää tämän olleen aristokraattisen englantilaissuvun jäsen. Mies tahtoo saada osansa suvun rikkauksista ja nousta jaarliksi asti. Sen saavuttaakseen hänen tulisi hankkiutua eroon edellään olevista perijöistä.
– Tarinassa tavoitellaan rahaa ja rakkautta, mutta ainakaan toista niistä ei tässä musikaalissa saada murhaamatta. Luvassa on mustaa huumoria, ihmissuhdekiemuroita ja jännitystä hauskasti, reipastempoisesti ja viimeisen päälle hiotusti kerrottuna, lupaa Kouki.
Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille sai Broadway-ensi-iltansa 2013 ja palkittiin muun muassa parhaana musikaalina 2014. Terävän juonikkaan tarinan sekä laulujen sanat on Törnävän kesäteatterille suomentanut edelliskesien musikaalien tapaan Mikko Koivusalo.
Lauantaina 9. heinäkuuta ensi-iltansa saavan musikaalin esitykset jatkuvat 20. elokuuta saakka. Näytöksiä on kolmesta viiteen viikossa, keskiviikosta lauantaihin.
Huippuvierailut
tuovat lisäväriä
Kesän aikana teatterissa nähdään myös Ismo Leikolan Stand Up -show, Diandran Kesä yhdessä -konsertti sekä Niko Kivelän, Ali Jahnagirin ja Ilari Johanssonin Komediafestivaali On The Road -show.
Törnävän kesäteatterin toimintaa pyörittää Seinäjoen kaupunginteatteri. Kesäteatterin katetussa katsomossa on liki 700 istumapaikkaa. Kesäkahvila palvelee esitykseen saapuvia asiakkaita. Lippumyymälä palvelee Seinäjoen kaupunginteatterissa keskiviikosta perjantaihin sekä Törnävän kesäteatterissa tunnin ajan ennen esityksen alkua. Verkkokauppa on avoinna ympäri vuorokauden.
Edelliskesinä amfiteatterin lavalla on kantaesitetty Broadway-musikaalit Something Rotten! – Jotain mätää! (2021) ja Monty Pythonin Spamalot! (2019).
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
