Tiedotteet

Esitystalous päivittää Seinäjoki-cityn

8.3.2016

Seinäjoen asemalle ampaisee pian luotijuna.

Ainakin, jos uskomme Juha Jokelan Esitystalous-näytelmää. Ja miksi emme uskoisi. Esitystalous on tarkkasilmäinen satiiri tämän päivän kunnallis- ja puoluepolitiikasta sekä kaikkialle levittäytyvästä esittämisen kulttuurista. Samalla se on osuva kuvaus median tuottamien mielikuvien vaikutuksesta ihmisiin.

Näytelmän demarikansanedustaja Jaana pöllyttää radikaalilla köyhyysohjelmallaan jähmettynyttä puoluetta. Esitystalouskonseptilla rikastunut yritysvalmentaja Rami tarttuu turkulaisen OT Toivion tulevaisuuden visioon, jossa Seinäjoki näyttäytyy tornitaloineen metropolialueen haastavana, tulevaisuuden dynaamisena keskuksena. Yksinhuoltajasosiologi Hanna puolestaan yrittää saada tilanteeseen tolkkua tutkimalla esittämisen ja yhteiskunnan suhdetta.

Esitystalous kietoo henkilöiden tarinat yhteen ja lupaa naurua ja ällistystä. Näytelmä pöyhii paitsi kaupunkia myös mieliä.
– Teatteriin on välillä hyvä tulla järkyttymään. Sitä paitsi se on turvallista. Esityksen jälkeen kukin voi sitten taas palata omaan maailmaansa, mutta uusia näkökulmia saaneena, sanoo teatterinjohtaja Christian Lindroos.

Seinäjoelle näytelmän ohjaa Jarno Kuosa, joka vieraili talossa muutama vuosi sitten Kristian Smedsin Jääkuvia-ohjauksella. Esitystaloudessa näyttelevät Anna Ackerman, Jani Johansson, Pekka Hiltunen, Topi Kohonen, Mari Pöytälaakso, Heikki Vainionpää ja Mia Vuorela.

Esitystalous saa ensi-iltansa 29. lokakuuta Elissa-studiossa.

60-luvun hittejä ravintola Almassa

Modernin kaupunkikuvan rinnalla Seinäjoen kaupunginteatterin syyskauden ohjelmisto tarjoaa suloista nostalgiaa. Kultainen 60-luku on musiikkiaikamatka, jolle johdattavat näyttelijä-laulajat Esa Ahonen, Liisu Aurasmaa ja Maria Pere sekä vieraileva laulaja Marko Maunuksela.

Aikakauden suosituimmat hitit sovittaa kapellimestari Timo Ristilä. Esityksen ohjaa teatterinjohtaja Christian Lindroos.

Musiikkiesitys saa kantaesityksensä 19. lokakuuta teatterin Aino-lavalla. Uusi yhteistyö vie esityksen myös Hotelli-Ravintola Alman näyttämölle.

Esa Ahonen pukeutuu dragkuningattareksi

Syyskauden avaavan Lainahöyhenissä-musikaalikomedian valovoimaisena pääparina hurmaavat Heikki Vainionpää ja Esa Ahonen.

Ahonen saa rooliaan varten opetella uuden taidon: korkokengillä kävelyn. Siihen häntä johdattaa musikaalin koreografi ja dragartistina itsekin tunnettu Osku Heiskanen. Isossa osassa ovat upeat puvut, jotka on suunnittelut Jarkko Valtee, dragartisti hänkin. Musikaalin ohjaa Christian Lindroos. New York Cityn kuhinaa teatterin lavalle tuo Janne Siltavuoren lavastus.

Jerry Hermanin ja Harvey Fiersteinin musikaalissa esiintyy laulavia ja tanssivia näyttelijöitä kabareen täydeltä. Loistelias ylöspano, tarttuva musiikki sekä hauska ja ihana tarina. Sitä kaikkea on Lainahöyhenissä, joka saa ensi-iltansa 3. syyskuuta.

Kvartetti on räväkkä komedia meille kaikille

Seinäjoen kaupunginteatterin syksyssä nähdään isolla näyttämöllä myös menestyskomedia Kvartetti. Tähtinelikon muodostavat näyttelijät talon omat grand old ladyt Sari Jokelin ja EijaIrmeli Lahti sekä vierailevat näyttelijät, monista tv-sarjoista tutut Svante Korkiakoski ja Jarmo Koski.

Kvartetin ensi-ilta on 24. syyskuuta. Näytelmän ohjaa Marika Vapaavuori.

Vastikään käyttöön vihitty klubihenkinen Aino-lava tarjoaa uutta ja erilaista ohjelmistoa myös syyskaudella. Luvassa on mielenkiintoisia konsertteja ja klubi-iltoja.

Eija-Irmeli Lahti joutui pohtimaan, mitä ei-näytteleminen on?

26.2.2016

Ei saa sitten näytellä, toivoi kirjailija Sinikka Nopola näyttelijä Eija-Irmeli Lahdelta. Loppuhalauskompleksi ja muita riskejä kantaesitetään Verstasteatterissa 11. maaliskuuta.

Loppuhalauskompleksi ja muita riskejä -näytelmää harjoitellessaan Lahti on pohtinut useammankin kerran, mitä ei-näytteleminen oikein on? Yleisön edessä kun ei ainakaan voi olla monotoninen.
– Nopolan tekstin esittäminen perustuu pudotteluun, toteamiseen. Tekstiä ei sovi näytellä rikki, mutta lavalla on silti oltava elävänä.

Vaikka Lahdella on kokemusta sooloesitysten valmistamisesta, yksin tekeminen on tuonut tekstin työstämiseen oman haasteensa.
– On raakaa puuhaa opetella tekstiä itsekseen. Muistisääntöjen luominen ja näyttämöllä liikkuminen auttavat. Yksin ei voi alkaa paisuttaa sanallista ilmaisua siinä mitassa, kuin jos mukana olisi vastanäyttelijä, jonka kanssa kommunikoida.

Soolonäytelmä koostuu liki paristakymmenestä erillisestä tekstistä. Ne tuovat esiin hupaisia huomioita arkisista asioista.
– Huumori piilee tosissaan olemisessa. On koomista, miten näiden tarinoiden hahmot uskovat siihen mitä kertovat, sanoo Lahti.

Hän pitäytyy täysin Nopolan tekstissä.
– Ominkin sanoin tarinat voisi kertoa, mutta Nopola kirjoittaa vastustamattomia sanakukkasia, jotka on esitettävä niin kuin ne on kirjoitettu.

Näytelmää ovat ohjaaja-näyttelijä Eija-Irmeli Lahden kanssa työstäneet visuaalisuudesta Lahden kanssa vastaava Airi Lakso, valosuunnittelija Hannu Rajaaho, äänisuunnittelija Sami Silén ja pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa.

Loppuhalauskompleksi ja muita riskejä -näytelmää esitetään Verstasteatterissa tämän kevään ajan.

Loppuhalauskompleksi ja muita riskejä. Eija-Irmeli Lahti.

Eija-Irmeli Lahti esittää Sinikka Nopolan hupaisia huomioita arjesta. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri.

Välähdyksiä esittelee teatterin ensi syksyä

17.2.2016

Se jo tiedetään, että Seinäjoen kaupunginteatterin syyskaudessa nähdään loistelias musikaalikomedia Lainahöyhenissä ja sympaattinen Kvartetti-komedia. Mutta mitä muuta on luvassa? Syksyn ohjelmistoon voi nyt tutustua jo maaliskuussa.

Esittelytilaisuuteen on vapaa pääsy. Katsojien on kuitenkin varattava etukäteen pääsylippu. Lippuja on rajallinen määrä.

Liki parikymmentä näytelmä- ja musiikkikohtausta kymmenestä eri näytelmästä. Sitä on luvassa tiistai-iltana 8. maaliskuuta kello 19 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Välähdyksiä-show’ssa luodaan ensikatse syyskauden avaavaan Lainahöyhenissä-musikaalikomediaan. Musikaalista nähdään ja kuullaan kaksi musiikkinumeroa. Niin ikään Kvartetin näyttelijöitä ja ohjaaja Marika Vapaavuori esittäytyvät.

Myöhemmin samalla viikolla, perjantaina 11.3. kantaesityksensä saavasta Eija-Irmeli Lahden Loppuhalauskompleksi-näytelmästä saadaan makupala jo tiistain tilaisuudessa. Kohtauksia nähdään myös muista tämän kevään näytelmistä: Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, Aleksis Kivi, Kaaos, Hyväs tällis ja Siantappajat.

Aiemmin julkistettujen näytelmien lisäksi teatterin syksyssä on luvassa muutakin: kaksi teosta julkistetaan esittelytilaisuudessa.

Välähdyksiä on tunnin mittainen vauhdikas katselmus, jonne on vapaa pääsy. Katsojien on kuitenkin noudettava tai varattava itselleen numeroitu pääsylippu. Kannattaa toimia etukäteen, sillä paikkoja on rajoitettu määrä. Lippuja voi varata kaksi, itselleen ja ystävälle.

Lainahöyhenissä

Lainahöyhenissä-musikaalikomediasta nähdään ensimmäiset makupalat 8. maaliskuuta Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmän ensi-ilta siirtyy toistamiseen

11.2.2016

Hyvää kannattaa odottaa, lohduttaa teatterinjohtaja Christian Lindroos.

Tulevalle lauantaille ajoitettu Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmän ensi-ilta siirtyy toistamiseen sairaustapauksen vuoksi.
– Tämä on force majeure -tilanne. Kaikki oli valmista ensi-iltaa varten, valitettavasti joskus käy näin. Terveyden kanssa ei ole leikkimistä. Nyt tärkeintä on saada taudit selätettyä, sanoo teatterinjohtaja Christian Lindroos.

Antti Mikkolan sovittaman ja ohjaaman, Jouko Turkan ja Juha Turkan kirjoittaman Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmän ensi-ilta on lauantaina 5. maaliskuuta kello 18.15.

rakkaita-pettymyksia-rakkaudessa-250x250

Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa saa ensi-iltansa 5. maaliskuuta Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa. Näytelmän rooleissa nähdään Mia Vuorela (vas.), Jukka Puronlahti, Topi Kohonen ja Anna Ackerman. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Aleksis Kiven nuoret kertovat näytelmästä

8.2.2016

Seinäjoen kaupunginteatterin Aleksis Kivi -näytelmässä on mukana nuoria näyttelijöitä alakouluikäisestä lukiolaisiin. Tule kuulemaan perjantain teosesittelyyn, miten kolme näytelmässä esiintyvää nuorta kokevat teoksen.

Leevi-Eemeli Mäki näyttelee Seinäjoen kaupunginteatterin Aleksis Kivi -näytelmässä uteliasta poikaa, josta kasvaa kirjailija: Aleksis Kivi. Mäen mukaan Aleksis oli lapsena utelias.
– Hän ihmettelee asioita ja maailmankaikkeutta. Aleksis miettii jo nuorena, miten asioita voisi parantaa. Hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja olettaa, että kaikki ovat häntä vastaan.

Nuorten mielestä nuori Aleksis on tunnistettava hahmo. Häneen on nykynuoren helppo samaistua.
– Tämä on realistinen näytelmä. Kaikki voisi tapahtua nytkin.
– Kiven tavalla mekin ihmettelemme sitä, mitä nyt tapahtuu maailmassa. Olisi hyvä kirjoittaa ajatuksiaan ylös, kuten Aleksis teki, pohtii Aleksi Moilanen.

Näytelmän lopulla, Kiven jo sairastuttua hänestä pitää huolta veljentytär Agnes, jota näyttelee Pihla Saari. Saari muistuttaa tärkeästä asiasta:
– Myös meidän nykyajan ihmisten on ajateltava yksinäisiä mielenterveyspotilaita.

Tule kuulemaan lisää näytelmästä ja nuorten näyttelijöiden ajatuksista perjantain 12. helmikuuta teosesittelyssä. Kaikille avoin tilaisuus alkaa kello 18 teatterin ylälämpiössä.

Samana iltana  Aleksis Kivi -näytelmän näytös kello 19 suurella näyttämöllä.

Lue lisää nuorista näyttelijöistä täältä.

Tuoreimmat otsikot