Tiedotteet
Seinäjoen kaupunginteatteri siirtyy remontin ajaksi osittain vanhalle teatterille
16.3.2017
Kaupunginteatterin Alvar-salin näyttämötekniikkaa remontoidaan vuosina 2018 ja 2019. Osa esityksistä nähdään tuolloin nykyisen Nuorisokeskuksen teatterisalissa.
– Joudumme osittain siirtymään remontin alta pois pystyäksemme ylläpitämään nykyisen laajuista esitystoimintaa. Onneksemme kaupungista löytyy sopiva väistötila, sanoo teatterinjohtaja Christian Lindroos.
Vanha teatteri on ennestään tuttu osalle yleisöstä ja tekijöistä.
– Salin keskisuuri katsomo on sopivan kokoinen suunnitelluille esityksille. Ensimmäinen ensi-ilta vanhalla teatterilla nähdään maaliskuussa 2018. Näytelmä julkistetaan kuukauden kuluttua.
Näillä näkymin Seinäjoen kaupunginteatteri siirtyy Nuorisokeskukseen alkuvuodesta 2018.
– Kunnostamme ensin vanhan teatterin esitystekniikan tarpeisiimme sopivaksi. Ammattiteatterin jäljiltä se tulee olemaan paremmassa kunnossa myös muulle tulevaisuuden esitystoiminnalle, sanoo toimitusjohtaja Markko Heinonen.

Vanhassa teatterissa, nykyisen Nuorisokeskuksen teatterisalissa on keskisuuri katsomo. Seinäjoen kaupunginteatteri toimi tiloissa 1970-luvun alkupuolelta vuoteen 1987 saakka, jolloin se muutti uuteen, Aalto-keskukseen rakennettuun teatteritaloon.
Seinäjoen kaupunginteatteri Törnävänsaareen
10.3.2017
Jo tulevana kesänä Törnävänsaaressa on ohjelmaa.
Seinäjoen kaupunginteatteri alkaa operoida kesäteatteritoimintaa Törnävänsaarella kesästä 2017 eteenpäin.
Ensimmäiset omat tuotannot nähdään Törnävänsaarella kesällä 2019.
– Ehkä jopa jo vuotta aiemmin, kesällä 2018. Mietimme nyt erilaisia yhteistyömuotoja tulevaksi kesäksi 2017, kertoo teatterin toimitusjohtaja Markko Heinonen.
Kuten aiemmin on jo kerrottu, Seinäjoen kaupunginteatterin kesäteatteriesitys Myymälävarkaan käsikirja esitetään Mallaskosken Panimoravintolan teatteriterassilla ja sen ensi-ilta on 24. toukokuuta.
Seinäjoen kaupunginteatterin kesäteatterissa nauretaan rosvoille
28.2.2017

Seinäjoen kaupunginteatterin Myymälävarkaan käsikirja -kesäkomediassa näyttelevät Emil Kihlström (vas.), Juha Suihko ja Katriina Sinisalo. Näytelmän on kirjoittanut ja sen ohjaa Antto Terras (oik.). Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Seinäjoen kaupunginteatterin kesäkomedia Myymälävarkaan käsikirja opastaa varkauden tielle. Samalla se muistuttaa, että valitulla tiellä on oltava valmis vastaamaan seurauksista: ”Don’t do the crime, if you can’t do the time.”
Ensi-ilta on 24. toukokuuta Mallaskosken teatteriterassilla.
Kun näytelmän käsikirjoittajana ja ohjaajana – sekä kirjailijana, jonka hulvattomaan kirjaan näytelmä perustuu – toimii roastmasterinakin toimiva Antto Terras, ei ole ihme, että koko näytelmä on kuin yksi suuri roastaus. Terveesti itseironisen kunniansa saa kuulla aika moni taho.
Sen sijaan, että loukkaantuisi, kannattaa kesäteatterikatsomossa antaa itselleen lupa nauraa. Liikkeellä ollaan nimittäin hyväntahtoisen veikeällä asenteella.
Osansa saa itse näytelmäkin. Terras lataa kovilla:
– Tällä näytelmällä on monia heikkouksia: näyttelijät eivät ole ennestään kovin tunnettuja ja ohjaajakin on virolainen. Sitä paitsi kaupasta varastaminen ei ole mitenkään hohdokasta, sehän koskettaa jokaista ihmistä jossain vaiheessa elämää, luettelee Terras pokerinaamalla.
Naurun tilastotiede
Tekijöillä on vilpitön tarkoitus naurattaa. Ja he ovat tosissaan.
– Laitamme katsojan nauramaan tavalla tai toisella.
Terraksella on naurattamisesta vahva kokemus.
– Naurulla on tapana tarttua. Jos roast-illassa katsoja nauraa yhden minuutin aikana 10 kertaa, tämän kaksituntisen näytelmän aikana hän nauraa jo 250-300 kertaa. Saatammekin joutua miettimään, miten paljon nauramista yleisö oikein kestää. Sekin jää nähtäväksi, tarttuuko yleisö joka asiaan, Terras pohtii, mutta ei murehdi:
– Myymälävarkaan käsikirja on tilannekomedia, kuten televisiosta tuttu sitcom (situation comedy). Tällä tavalla Suomessa ei ole ennen teatteria, eikä ainakaan kesäteatteria, tehty. Hahmot poikkeavat totutusta muun muassa laadukkuudellaan. Myös tarina on kesäestradeille uudenlainen.
Näytelmä perustuu tosielämän tapauksiin ja pohjautuu Stockmannilla myymäläetsivänä työskennelleen Terraksen ehdottomalle asiantuntemukselle.
Konnatrio esittää kaikki roolit
Rooleja rikostarinassa on reilu tusina. Rikoksen tielle käyvää konnakolmikkoa näyttelevät Emil Kihlström, Katriina Sinisalo ja Juha Suihko.
Jos eivät näyttelijät ihan vielä ole kovin tunnettuja, niin kohta ovat. Wanted-ilmoituksia tullaan näkemään ympäri kaupunkia ja sitä paitsi Kihlström ja Sinisalo opiskelevat toista vuotta Teatterikorkeakoulussa ja freelance-näyttelijä Suihko on näytellyt muun muassa Ryhmäteatterissa ja Porin teatterissa. Ei mitään pikkutekijöitä siis.
Kesäteatterinäytelmän Mallaskoskelle lavastaa Antti Kortesniemi. Pukusuunnittelusta vastaavat Riikka Aurasmaa ja Leena Rintala, äänistä Sami Lust ja Sami Silén, kampauksista ja maskeista puolestaan Jessica Rosenberg.
Esitykset Mallaskoskella alku- ja loppukesästä
Myymälävarkaan käsikirja saa ensi-iltansa 24. toukokuuta Mallaskosken panimoravintolan teatteriterassilla.
Kesäteatterikomedian esitysjakso jakautuu kahteen osaan. Ensi-illan jälkeen näytelmää esitetään 17. kesäkuuta saakka. Uusi tuleminen koittaa elokuussa, jolloin komediaa esitetään 2. – 19. elokuuta. Esityksiä on yhteensä 27.

Emil Kihlström (vas.), Juha Suihko ja Katriina Sinisalo ottivat ensituntumaa kesäteatterirooleihinsa Myymälävarkaan käsikirja -komedian mainoskuvauksissa Seinäjoen kaupunginteatterin studiossa. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Täällä Pohjantähden alla on suursatsaus
3.2.2017

Kansalliskirjailija Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia on suomalaisen taiteen merkkiteos. Sen 1 500 tapahtumatäyteistä klassikkosivua kääntyy Seinäjoen kaupunginteatterissa näytelmäksi, joka on samalla sekä nopeatempoinen seikkailu että sydänjuuria myöten koskettava kuvaus pienen ihmisen kamppailusta kohtalonsa edessä.
Näytelmä on herättänyt paljon kiinnostusta ja puolet lipuista on myyty jo ennen ensi-iltaa. Täällä Pohjantähden alla on teatterin ohjelmistossa tämän kevään.
Seinäjoen kaupunginteatterissa on tarjolla harvinaista herkkua, kun Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla saa ensi-iltansa torstaina 9. helmikuuta suurella näyttämöllä.
– Tulossa on intensiivinen esitys, joka imee katsojan mukaansa. Väinö Linna osaa kuvata tapahtumia laajasti ja samalla tarkentaa lähikuvan pieneen ihmiseen, jonka kohtaloon me yleisö saamme eläytyä, kuvailee teatterinjohtaja Christian Lindroos.
Näytelmä on muutenkin ainutlaatuinen satsaus näillä leveysasteilla.
– Linnan teoksissa on runsas henkilögalleria. Sellainen näytelmä on iso taloudellinen satsaus eikä Linnaa nähdä kovinkaan usein teattereiden näyttämöillä. Pohjantähdessä on yli 70 hahmoa. Teatterin oman näyttelijäkunnan lisäksi rooleissa nähdäänkin koko joukko vierailevia näyttelijöitä.
Elämänmittainen tarina
Juha Luukkosen dramatisoima ja ohjaama näytelmä pohjautuu Linnan trilogian päätösosaan ja kertoo vastaitsenäistyneen kansan historiaa 1950-luvulle saakka. Takaumin nostetaan esiin Akseli Koskelan perheen ja Pentinkulman kyläläisten elon merkittäviä käänteitä trilogian aiemmistakin osista.
Juuri kolmas osa kertoo eniten Etelä-Pohjanmaankin menneistä tapahtumista.
– Lapuan liikkeen nousu ja siihen johtaneet asiat ovat näytelmässä merkittävässä osassa. Se ei ole mikään erillinen saareke vaan osa samaa aatteellista kehitystä, jota edelsivät jääkäriliike ja vuoden 1918 tapahtumat. Se historia myös ajoi Suomea kaiken aikaa Saksan liittolaiseksi, kertoo Luukkonen.
Rakkaus kantaa läpi vaikeuksien
Dramaturgina Luukkonen on Linnalle uskollinen.
– Materiaalia on todella runsaasti ja se on ollut kiehtova haaste. Kaikki näytelmässä on Linnan kirjasta. Kannattaa muistaa, että totuus on ollut julmempi, muistuttaa Luukkonen.
Täällä Pohjantähden alla on traaginen tarina eikä se säästä henkilöitään katkeruudelta. Toisaalta heidän kohtaamien raskaiden vaiheiden läpi kantaa usein rakkaus – niin rakkaus puolisoon ja lapsiin kuin luottamus korkeampaan voimaankin.
Kaiken kestävä rakkaus huipentuu Akselin ja Elinan suhteessa.
Akseli Koskelaa näyttelee Jukka Peltola ja hänen vaimoaan Elinaa Liisu Aurasmaa. Koskelan vanhaa paria, Jussi ja Alma Koskelaa näyttelevät Hannu Salminen ja Marja Myllylä. Elinan vanhempien rooleissa, Otto ja Anna Kivivuorena nähdään Heikki Vainionpää ja Eija-Irmeli Lahti.
Janne Kivivuorta näyttelee Jani Johansson, kirkkoherra Salpakaria Seppo Kaisanlahti ja tämän Ellen-vaimoa Mari Pöytälaakso.
Näytelmän muissa rooleissa näyttelevät Anna Ackerman, Esa Ahonen, Pekka Hiltunen, Sari Jokelin, Eerik Kantokoski, Niko Karjalainen, Lenni–Veikko Kela, Marko Keskitalo, Teemu Kettula, Hannu Kivioja, Topi Kohonen, Miika Korkiakoski, Johannes Korpijaakko, Jarkko Mikkola, Aku-Petteri Pahkamäki, Maria Pere, Jukka Puronlahti, Hilla Rämäkkö, Arvo Jean–Michael Saarinen, Emil Vainionpää ja Mia Vuorela.
Osa näyttelijöistä esitti samaa roolihenkilöä jo vuonna 2008 Vaasan kaupunginteatterissa, jonne Juha Luukkonen teki trilogian ensimmäisiin osiin perustuvan näytelmän.
Keskeinen rooli näytelmässä on myös Taito Hoffrénin säveltämällä musiikilla. Pukusuunnittelusta vastaa Anna Sinkkonen. Näytelmän lavastuksen on suunnitellut Juho Lindström ja valot Juho Itkonen.
Liisu Aurasmaa (Elina Koskela) ja Lenni-Veikko Kela (Juhani Koskela).
Jukka Peltola (Aleksi Koskela) ja Marja Myllylä (Alma Koskela).
Kuvat: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Kultainen 60-luku korvaa sairaustapauksen vuoksi perutun Esitystalouden näytökset
11.1.2017
Seinäjoen kaupunginteatterin kevätkauden ohjelmisto menee osittain uusiksi.
Jäljellä olleet viisi Esitystalouden näytöstä perutaan.
– Jouduimme tekemään harmillisen ratkaisun pakon edessä. Kevätkauden esitys- ja harjoitusaikataulu on niin tiukka, ettei korvaaville näytöksille löytynyt sijaa, pahoittelee toimitusjohtaja Markko Heinonen.
Juha Jokelan kirjoittama ja Jarno Kuosan Seinäjoelle sovittama ja ohjaama Esitystalous-näytelmä sai ensi-iltansa lokakuussa 2016.
– Jäljellä olleet näytökset olivat myyneet hyvin. Tarjoamme niihin lipun ostaneille katsojille mahdollisuutta siirtää lippunsa toisten näytelmien näytöksiin.
Elissa-studion kevätkaudessa nähdään viisi Kultainen 60-luku -esitystä. Syyskaudella ensiesityksensä saaneessa hittikavalkadissa esiintyvät Esa Ahonen, Liisu Aurasmaa, Maria Pere ja Marko Maunuksela sekä muusikot Timo Ristilä ja Timo Luostari. Uusintaensi-ilta on lauantaina 4. helmikuuta kello 19.15.

Marko Maunuksela, Liisu Aurasmaa, Maria Pere ja Esa Ahonen tunnelmoivat Kultainen 60-luku -esityksessä, joka palaa näyttämölle. Kuva: Jukka Kontkanen
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
