16.3.2017
Kaupunginteatterin Alvar-salin näyttämötekniikkaa remontoidaan vuosina 2018 ja 2019. Osa esityksistä nähdään tuolloin nykyisen Nuorisokeskuksen teatterisalissa.
– Joudumme osittain siirtymään remontin alta pois pystyäksemme ylläpitämään nykyisen laajuista esitystoimintaa. Onneksemme kaupungista löytyy sopiva väistötila, sanoo teatterinjohtaja Christian Lindroos.
Vanha teatteri on ennestään tuttu osalle yleisöstä ja tekijöistä.
– Salin keskisuuri katsomo on sopivan kokoinen suunnitelluille esityksille. Ensimmäinen ensi-ilta vanhalla teatterilla nähdään maaliskuussa 2018. Näytelmä julkistetaan kuukauden kuluttua.
Näillä näkymin Seinäjoen kaupunginteatteri siirtyy Nuorisokeskukseen alkuvuodesta 2018.
– Kunnostamme ensin vanhan teatterin esitystekniikan tarpeisiimme sopivaksi. Ammattiteatterin jäljiltä se tulee olemaan paremmassa kunnossa myös muulle tulevaisuuden esitystoiminnalle, sanoo toimitusjohtaja Markko Heinonen.
Vanhassa teatterissa, nykyisen Nuorisokeskuksen teatterisalissa on keskisuuri katsomo. Seinäjoen kaupunginteatteri toimi tiloissa 1970-luvun alkupuolelta vuoteen 1987 saakka, jolloin se muutti uuteen, Aalto-keskukseen rakennettuun teatteritaloon.
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
02.05.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
02.05.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
02.05.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Varaa |
03.05.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
03.05.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Varaa |
03.05.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Varaa |
06.05.2025 klo 1200 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
06.05.2025 klo 1800 | Molli ja maan ääri | Elissa-Studio | Varaa |
07.05.2025 klo 0930 | Molli ja maan ääri | Elissa-Studio | Varaa |
07.05.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Varaa |
Vastaa