Väliaika
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
Tiedote
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
4.3.2026

Seitsemän koiraveljestä tekee tassuvoimin töitä oppiakseen lukemaan. Kuvassa Tuomas (Jukka Puronlahti), Aapo (Mia Vuorela), Juhani (Jani Johansson) ja Simeoni (Esa Ahonen). Kuva: Jukka Kontkanen
Seitsemän koiraveljestä -näytelmän myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tahtoo tukea lukutaitoa ja kannustaa lukemaan.
Vikurimaisen veljessarjan kasvutarinassa lukutaidolla on oma osansa. Se on väylä veljesten aikaisen yhteiskunnan täysjäsenyyteen. Seitsikko vaan on omasta mielestään niin kovapäisiä, etteivät he voi oppia lukemaan. ”Saisipa siinä hikoilla mies”, tuumaa Tuomas. Mutta laki määräsi, että kaikkien on taito hallittava ja vuosien kuluttua, monen seikkailun kautta Jukolankin veljekset marssivat pappilaan kuulusteltaviksi, missä heidän lukutaitonsa todetaan moitteettomaksi. Vaikka halkonuijallakin oli uhattu aapiskirjan opit päähän saada, tarvittiin lopulta vain yhteistä päättäväisyyttä, omaa ahkeruutta ja työtä.
Lukutaito on esillä meidänkin ajassamme. Seitsemän koiraveljestä -näytelmän yhtenä kantavana teemana on suomen kielen ja kirjallisuuden tukeminen sekä lukemaan kannustaminen, mitä eri toimin tuodaan kevään aikana esiin teatterissa.
- Valtakunnallisen lukuviikon (20.–26.4.) etkoja vietetään teatterissa jo torstaina 16.4.2026 kello 16.30 alkaen, ennen illan kello 18 alkavaa Seitsemän koiraveljestä -näytöstä. Etkoilla lapset voivat lukea paikalle saapuville lukukoirille sekä osallistua askartelu- ja sana-aktiviteetteihin.
Etelä-Pohjanmaan Kennelliiton lukukoirat Retu, Daisy ja Lempi ottavat vastaan lukijoita noin 5-15 minuutin pituisiksi lukuajoiksi. Teatteriravintola on avoinna kello 16.30 alkaen. Lukuetkoille on vapaa pääsy. (Liput Seitsemän koiraveljestä -esitykseen 22-35 euroa, perhelippu 98 e)



Daisy

Lempi

Retu
- Esityskauden ajan teatterin lämpiössä on Oravanpesä-lukunurkkaus, jossa voi lukea, katsella ja selailla kirjoja. Kiitos kirjoja lahjoittaneille henkilöille ja tahoille ❤️
- Lapsikatsojat perheineen voivat omatoimisesti kulkea läpi lämpiöön pystytetyn Veljesten sanapolun ja suorittaa toiminnallisen rastiradan tehtäviä.
- Apila-kirjastossa on Mauri Kunnaksen kirjojen näyttely ja näyttelijä lukee lapsille myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Näyttelijän satuhetki pyritään järjestämään myös teatterissa.
- Kaikille tarjolla oleva näytelmän oppimateriaali tarjoaa monia sanallisia tehtäviä, löydät sen tästä linkistä.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä julkaistiin ensimmäisen kerran neliosaisena teoksena vuonna 1870. Romaanina tarina ilmestyi vuonna 1873. Monen mielestä se on paras suomalaisromaani. Sitä mieltä on kertonut olevansa myös rakastettu lastenkirjailija Mauri Kunnas, joka toivoo oman, vuonna 2002 ilmestyneen mukaelmansa innostavan ihmisiä tarttumaan ”siihen oikeaan mestariteokseenkin.”

Seitsemän koiraveljestä. Eero (Kristiina Karhu), Tuomas (Jukka Puronlahti), Aapo (Mia Vuorela), Juhani (Jani Johansson), Simeoni (Esa Ahonen), Timo (Tomi Turunen) ja Lauri (Jussi Jätinvuori). Kuva: Jukka Kontkanen
Ohjelmistossa
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä
-
Blogi
4.12.2025
Esteetön näytös huhtikuussa 2026
-
Tiedote
12.5.2025
Seitsemän koiraveljestä vipeltää Seinäjoen kaupunginteatteriin: ”Kaikki me tarvitsemme laumaa”
Samasta aiheesta

Vastaa