Tiedotteet
Seinäjoen kaupunginteatteri uusii ilmeensä
4.9.2013
Valittu visuaalisuus ilmentää dynamiikkaa ja nykyaikaa.
Uusi yhteistyö alkaa Verstasteatterissa.
Ilme päivitetään viisikymmenvuotisen taipaleen kunniaksi. Samalla vaihtuu teatterin liikemerkki ja logo.
Graafikko Emilia Kaupinmäen luoman tunnuksen pääosaan nousee ilmeikäs s-kirjain.
– Universaali teatterin tragedia-komedia-symboli löytyy tunnuksesta aaltomaisessa muodossa.
Teema toistuu kaikkialla, muun muassa elokuussa myyntiin tulleessa pirteän punaisessa huivissa. Teatteri uudistaa myös verkkosivunsa, jotka julkaistaan syyskuun alkupuolella.
– Olemme kysyneet kanta-asiakkaidemme mielipidettä uudesta ilmeestä ja palaute on ollut todella myönteistä, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Marjo Huhtamäki.
Teatterilla on myös uusi slogan.
– Meillä on! -tunnus kertoo siitä, että Pohjanmaalla on annettavaa. Koko vuoden mittaisten 50-vuotisjuhlallisuuksiemme myötä olemme tarjonneet ennennäkemättömän monipuolista musiikkiteatteria ja puhenäytelmiä, sanoo teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo.
Laaja-alaisuus saa jatkoa syyskuussa kun Verstasteatterissa ensi-iltansa saa yhteistyöproduktio Eräänlainen kuningasnäytelmä.
– Yhdessä Seinäjoen seudulla asuvien kehitysvammaisten sekä teatteriharrastajien kanssa toteutettavan esitysprojektin tavoitteena on antaa kaikille yhdenvertaisuuden kokemuksia, kertoo ohjaaja Venla Korja.
Mannerheim ja kettujen sota kantaesitetään lokakuussa.
Juhlavuoden viimeinen ensi-ilta koettaa marraskuussa. Se on suunnattu lapsikatsojille.
– Spotin teatteriseikkailu vie pienemmät katsojat kierrokselle teatteritalon ympäri, lupaa ohjaaja Olka Horila.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa