Tiedotteet
Viikko tettiläisenä teatterissa tarjosi parasta ruokaseuraa ikinä!
4.11.2011
Suvi Korvola Isonkyrön yläasteelta tutustui viikon ajan työelämään Seinäjoen kaupunginteatterissa.
”Olin viikon ajan tet-harjoittelussa Seinäjoen Kaupunginteatterissa.
Viikon aikana ehdin käydä Fanny & Alexanderin lukuharjoituksissa, jossa aluksi ohjaaja kertoi hieman tästä Ingmar Bergmanin teoksesta, jonka jälkeen lavastaja kertoi esityksen lavastuksesta ja puvustaja hahmojen puvuista. Tämän jälkeen alkoi repliikkien lukeminen ääneen.
Itse pidin kovasti kuulemastani, eli Fanny & Alexander teoksen juonesta, ja odotan innolla että pääsen näkemään sen. Nyt kun sain jo esimakua miten se yritettäisiin toteuttaa, tahdon nähdä millainen siitä loppujen lopuksi tulee. Todella hyvien näyttelijöiden, hyvän lavastuksen, pukujen, kampauksien, maskeerauksien ja ohjaajan ansiosta, ei ole epäilystäkään etteikö siitä tulisi hyvä!
Näiden lukuharjoitusten aikana tapasin mitä mukavimpia ja hauskimpia näyttelijöitä, jotka ottivat minut hyvin vastaan. Ruokailin myös samassa pöydässä Anne Vihelän, Ville Salosen ja Jari Pylväisen kanssa – paras ruokaseura ikinä! 🙂
Pääsin myös tutustumaan ompelimoon ja kampaamoon.
Ompelimossa ompelin kukkia yhteen Dance of the Vampires esityksen mekkoon. Ja kampaamossa erottelin pinnejä, sekä pääsin kierrokselle Alvar-lavan taakse. Työntekijät kummassakin paikassa olivat todella mukavia!
Torstai-iltana 3. marraskuuta, olin katsomassa Dance of the Vampires- näytöksen, mutta en katsomosta, vaan lavan sivulta. Näin miten lavasteita vaihdettiin, näyttelijöiden kampauksia ehostettiin ja tutustuin jälleen todella mukaviin ihmisiin. 🙂
Suvi Korvola, 9. lk
Isonkyrön yläaste
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa