fbpx

Tiedotteet

Yleisö palasi teatteriin, menestyssyksy ylitti odotukset

21.12.2021

Tämä on ryöstö. Jussi Jätinvuori (oik.), Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Antti LJ Pääkkönen.

Yhdeksi yleisön suosikeista on noussut Tämä on ryöstö! -pankkiryöstökomedia, jossa näyttelevät mm. Jussi Jätinvuori (oik.), Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Antti LJ Pääkkönen. Kuva: Jukka Kontkanen

Teatteritoiminta elpyi kesästä lähtien Seinäjoen kaupunginteatterissa. Rajoitusten vuoksi hiertäen käynnistyneen teatterivuoden yleisö- ja esitysmäärät nousivat syyskaudella liki pandemiaa edeltäneelle tasolle. Törnävän kesäteatterissa tehtiin yleisöennätys.  

Vuonna 2021 Seinäjoen kaupunginteatterin omat ja vierailuesitykset keräsivät 36 028 katsojaa. Kaikkiaan teatterin tapahtumiin osallistui 40 436 teatterivierasta. Teatterissa järjestettiin yhteensä 229 näytöstä ja muuta tilaisuutta. Koronapassin käyttöönotto mahdollisti esitystoiminnan jatkamisen joulukuussa ja esitykset olivat loppuunmyytyjä lähes poikkeuksetta.

Eniten katsojia keräsi Törnävän kesäteatterin Something Rotten! – Jotain mätää! -musikaali, jonka näki reilussa 1,5 kuukaudessa yli 11 600 katsojaa. Hiirenloukku-jännärin näki reilut 7 600 katsojaa ja marraskuussa avanneen Tämä on ryöstö! -pankkiryöstökomedian yli 3 200 katsojaa. Agatha Christien Hiirenloukku on upeasti kärkipaikalla kahdeksasluokkalaisten Taidetestaajien valtakunnallisessa arvostelutaulukossa. 

Hiirenloukku. Jani Johansson ja Mari Pöytälaakso.

Seinäjoen kaupunginteatterin Hiirenloukku pitää kärkisijaa taidetestaajien arvostelutaulukossa. Kuvassa Mari Pöytälaakso ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen

Something Rotten. Antti LJ Pääkkönen (vas.), Henrik Hammarberg, Pyry Smolander, Julius Martikainen, Marko Maunuksela ja Christoffer Strandberg.

Something Rotten! – Jotain mätää! -musikaalikomedia keräsi 1,5 kuukaudessa Törnävän kesäteatterin ennätysyleisön kesällä 2021. Musikaalissa esiintyivät mm. kuvassa olevat Antti LJ Pääkkönen (vas.), Henrik Hammarberg, Pyry Smolander, Julius Martikainen, Marko Maunuksela ja Christoffer Strandberg. Kuva: Jukka Kontkanen

Teatterivuoden aikana ohjelmistossa olivat lisäksi Hyvinvointivalhe, Humiseva harju ja Peppi Pitkätossu – jota myös menestyksekkäästi striimitallenteena esitettiin – sekä yhteistyötuotannot Aalloilla ja Pohjalaisia tänään. Teatteritarjontaan lisäväriä toivat katsojia kiinnostaneet vierailuesitykset. 

Hyvinvointivalhe. Mia Vuorela.

Mia Vuorela näytteli Saijan roolin Hyvinvointivalheessa. Kuva: Jukka Kontkanen

Humiseva harju. Jussi Jätinvuori ja Heidi Ajanto.

Humiseva harju -näytelmän Heathcliff ja Cathy, Jussi Jätinvuori ja Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen

Peppi Pitkätossu.

Peppi Pitkätossu -näytelmässä näyttelivät mm. Jussi Jätinvuori (vas.), Heidi Ajanto, Mia Vuorela, Ville Orttenvuori, Henna Sormunen itse Peppinä, Mari Pöytälaakso, Eeva Markkinen ja Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen

Kulttuuria ilmiselvästi kaivannut kansa palasi siis innokkaasti teatterikatsomoon. Alkuvuonna siitä uskallettiin hädin tuskin unelmoida.
Humisevan harjun ensi-ilta helmikuussa esitettiin kymmenelle katsojalle ristiriitaisin tunnelmin: onnellisina siitä, että saimme esittää ja tehdä taidetta – sitä varten me olemme olemassa – mutta katsomon penkit olivat tyhjiä eli se kaikkein konkreettisin ja tärkein puuttui, yleisö. Onnistunut kesäteatterikausi toi vihdoinkin toivon paremmista ajoista ja syksyn olemme saaneet nauttia täysistä saleista. Tuntuu, että tekijöiden ja kokijoiden puolelta toistemme merkitys on entisestään kasvanut ja on ollut ilo nähdä miten me olemme voineet taiteen avulla tuoda iloa ja lohtua tähän aikaan. Miten hyvältä onkaan tuntunut katsomossa yhdessä jaettu ilo ja se kun nauru täyttää koko salin. Kaiken kaikkiaan vuosi sujui yli odotusten jos muistetaan minkä keskellä on eletty – olemme tuoneet ensi-iltaan kuusi hienoa näytelmää ja saaneet tehdä töitä koko vuoden, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius summaa päättyvää teatterivuotta.

Kevätkaudella
ihmiselon koko kirjoa

Teatterin kevätkausi käynnistyy heti tammikuun alussa, jolloin näyttämöllä jatkavat Hiirenloukku ja huhtikuulle saakka nähtävä Tämä on ryöstö! -komedia. Ensimmäisenä ensi-iltaan tuodaan 27. tammikuuta menestyskirjailija Florian Zellerin Poika, jonka ohjaa Juha Siltanen. Enni Mustosen romaaneihin perustuva Järjen ja tunteen tyttäret saa Antti Mikkolan ohjaamana ensi-iltansa 5. helmikuuta. Lapsikatsojia ja -perheitä hemmotellaan 26. maaliskuuta alkaen värikkään runsaalla Tippukivitapaus-musikaalilla, jonka ohjaa näytelmän käsikirjoittaja Laura Ruohonen.

Vierailuesityksinä nähdään mm. KOM-teatterin Valehtelijan peruukki, Seela Sellan ja Esko Roineen Rakkauskirjeitä sekä lapsikatsojille suunnatut Supermarsu heti tammikuussa ja Koivuhiiri ja Päästäinen helmikuussa. Tutustu vierailuesityksiimme!

Seinäjoen kaupunginteatteri ja Lippupiste aloittavat yhteistyön tammikuusta 2022 alkaen.

Poika. Konsta Laakso (vas.) ja Jani Johansson.

Florian Zellerin Poika-näytelmässä Nikoa näyttelee Konsta Laakso (vas.) ja Petri-isää Jani Johansson. Kuva: Jukka Kontkanen

Järjen ja tunteen tyttäret. Henna Sormunen (vas.) ja Veera Herranen.

Enni Mustosen romaanisarjaan perustuvassa Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmässä nähdään teatterimme lähes koko näyttelijäkunta sekä useita vierailijoita. Päärooleja, Annaa ja Hilmaa näyttelevät Henna Sormunen (vas.) ja Veera Herranen. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard

Tippukivitapaus on aistien ja mielikuvituksen juhlaa! Seija Soijan roolissa Heidi Ajanto, Hujoppina Marko Maunuksela, Päätäi Väätäisenä Mia Vuorela ja muissa, monissa huikeissa rooleissa Ville Orttenvuori, Esa Ahonen, Mari Pöytälaakso, Henna Sormunen, Heikki Vainionpää, Liisu Aurasmaa ja Jussi Jätinvuori. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
18.04.2024 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
18.04.2024 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
19.04.2024 klo 1800 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
19.04.2024 klo 1915 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
20.04.2024 klo 1300 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
20.04.2024 klo 1315 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
20.04.2024 klo 1800 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
20.04.2024 klo 1815 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
23.04.2024 klo 1900 Rosa Liksom Napakymppi Alvar-sali Osta liput
24.04.2024 klo 1900 Juha Tapio: Elämänviivat Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut

Tiedotteet

Lue tiedotteita