Tiedotteet
Vuoden teatteri juhlii katsojien kanssa
10.3.2015
Seinäjoen kaupunginteatterissa tarjotaan juhlakahvit kolmen näytöksen katsojille.
Sunnuntaina Seinäjoen kaupunginteatteri sai merkittävän tunnustuksen, kun ohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja Kari Heiskanen valitsi talon vuoden teatteriksi.
Käynnissä on hyvä vuosi, myöntää teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo.
– Tunnustus on koko talon yhteinen saavutus. Menestyksen kannalta välttämätöntä on, että kaikki osa-alueet toimivat. Meillä on vahva ensemble – ison näyttämön esitykset on tehty omalla miehityksellä – ja taustalla työskentelevät ovat yhtälailla kovia teatterialan ammattilaisia.
Valo kiittää myös hallitusta toimivasta yhteistyöstä.
– Teatterimme hallitus on kouluttanut itsestään alan asiantuntijan. Tällä viikolla hallituksen vieraaksi saapuu teatterinjohtaja Aila Lavaste, joka puhuu pian ilmestyvän kirjansa tiimoilta teatterin johtamisen mahdollisuuksista ja vaikeuksista.
Katsojat kahvitetaan
Palkintoa juhlitaan teatterin tärkeimmän sidosryhmän, katsojien, kanssa.
Täytekakkukahvit tarjotaan tällä viikolla keskiviikkona Seitsemännen portaan enkeli -näytöksen, perjantaina Amadeus-näytelmän sekä lauantaina Romeo ja Julia -näytöksen katsojille. Kahvitus alkaa tuntia ennen iltanäytösten alkua.
– Seinäjoen kaupunki, Ojalan Pakari ja Teatteriravintola Fazer tarjoavat kanssamme juhlakahvit näytöksiin saapuvalle yleisölle, kertoo myynti- ja markkinointipäällikkö Marjo Tamminen.
Isojen asioiden viikko
Seinäjoen kaupunginteatteri elää kaikin puolin merkittävää viikkoa. Tiistai-illalla teatterin hallitus valitsee osakeyhtiölle uuden toimitusjohtajan ja torstaina julkistetaan syksyn kotimainen kantaesitys.
Torstaina 12. maaliskuuta juhlitaan muutenkin. Kello 13.15 teatterin lipputankoon vedetään juhlavuoden lippu.
Tästä kaikille avoimesta juhlahetkestä käsin lähtee ”teatterin keisari” (Amadeuksessa Itävallan keisaria esittävä Jani Johansson) marssimaan kaupungintalolle esitelläkseen Vuoden Teatteri -kunniakirjan kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäelle. Seinäjoen kaupunki omistaa Seinäjoen kaupunginteatteri Oy:n.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä
-
Blogi
15.1.2026
Me teemme Solmussa-musikaalin
-
Tiedote
19.12.2025
Teatterivuosi 2025 osoitti: ”Taidetta tarvitaan avuksi hahmottamaan paikkaamme maailmassa”

Vastaa