Tiedotteet
Uusi johtokaksikko Seinäjoen kaupunginteatteriin
22.9.2020

Milla Hautala ja Pauliina Salonius johtavat Seinäjoen kaupunginteatteria. Kuva: Anna Valtari
Uuden taiteellisen johtajan Pauliina Saloniuksen aisapariksi on nimetty tuotanto- ja henkilöstöpäällikkö Milla Hautala. Hän siirtyy teatterin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi lokakuussa.
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy:n hallitus nimesi tuotanto- ja henkilöstöpäällikkö Milla Hautalan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 12. lokakuuta alkaen. Hänen nykyisiä tehtäviään hoitamaan etsitään parhaillaan sijaista.
Turussa asuva Seinäjoen kaupunginteatterin nykyinen toimitusjohtaja Markko Heinonen siirtyy johtajaksi turkulaiseen Linnateatteriin. Hän aloitti Seinäjoella elokuussa 2015.
Rohkeasti tulevaan
Pauliina Salonius ja Hautala iloitsevat esitystoiminnan käynnistymisestä puolen vuoden koronatauon jälkeen. Evita-musikaali avasi näytöskauden menneenä viikonloppuna.
– Teatteria tarvitaan nyt jos koskaan. Katsojat ovat kaivanneet pääsyä esityksiin ja teatteri pystyy tarjoamaan turvallisia elämyksiä arjen keskelle. Olemme tehneet monia toimia sen mahdollistamiseksi. Merkittävää on, että pystymme turvaamaan henkilökuntamme työn jatkuvuuden.
Johtajaparilla on työn alla muun muassa uusi strategia ja vuoden 2022 ohjelmiston suunnittelu. Hautalan ja Saloniuksen tavoitteena on vahvistaa teatterin olemassa olevia voimavaroja.
– On uskallettava ajatella rohkeasti vaikka samalla olemmekin valmiina reagoimaan mahdollisiin muutoksiin. Ensi kesään valmistaudumme isosti tuomalla Törnävän kesäteatteriin Suomessa ensikertaa nähtävän musikaalin. Päättynyt kesä osoitti maakuntamatkailun kasvavan ja jo nyt näkyy katsojien usko tulevaan.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä
-
Blogi
15.1.2026
Me teemme Solmussa-musikaalin
-
Tiedote
19.12.2025
Teatterivuosi 2025 osoitti: ”Taidetta tarvitaan avuksi hahmottamaan paikkaamme maailmassa”

Onnea ja🙏 !