Tiedotteet
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto jakoi ansiomerkkejä Seinäjoen kaupunginteatterin työntekijöille
4.10.2023

Seinäjoen kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlagaalassa, lauantaina 30. syyskuuta, jaettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämiä ansiomerkkejä Seinäjoen kaupunginteatterin työntekijöille.
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto jakaa Suomen näyttämötaiteen ansiomerkkejä kiitollisuuden osoitukseksi ansiokkaasta toiminnasta maamme näyttämötaiteen hyväksi sekä tunnustukseksi pitkäaikaisesta ansiokkaasta työstä näyttämötaiteen alalla tai muista ansioista edellyttäen, että asianomainen on ainakin osaksi suorittanut teatterityönsä valtionapua saavassa teatterilaitoksessa.
Ansiomerkki myönnetään teatterin, teatterijärjestön tai muun teatterialan yhteisön esityksestä.
Merkit on suunnitellut Margit Rautala ja niitä on myönnetty vuodesta 1947 lähtien.
Pronssinen ansiomerkki myönnetään vähintään 15 vuoden toiminnasta, hopeinen ansiomerkki myönnetään vähintään 20 vuoden toiminnasta ja kultainen ansiomerkki myönnetään vähintään 30 vuoden toiminnasta. Ansiomerkin sininen ruusuke viittaa hallinnolliseen työtehtävään, punainen taiteelliseen työtehtävään ja vihreä tekniseen työtehtävään.
Suomen Teatterijärjestöjen keskusliitto on tänään päättänyt antaa Suomen näyttämötaiteen ansiomerkit tunnustuksena tuloksellisesta työstänne Suomen teatterielämän hyväksi.
Suomen Teatterijärjestöjen keskusliitto ry
Pronssinen ansiomerkki on myönnetty seuraaville henkilöille
Teatterikuraattori Jelena Jokelin
Näyttämöteknikko Sauli Leinonen
Pintakäsittelijä ja tarpeistonvalmistaja Minna Nortunen
Vaatturi ja ompelija Eija Koski
Näyttelijä Esa Ahonen
Tarpeistonhoitaja ja kuiskaaja Saija Pekkala
Hopeinen ansiomerkki on myönnetty seuraaville henkilöille
Vaatturi ja ompelija Aino Kentta
Skenografi Riikka Aurasmaa
Luottamushenkilö Ilkka Mäkelä
Näyttelijä Jani Johansson
Luottamushenkilö Heikki Vierula
Myyntineuvottelija Maria Pajula-Ilkka
Pukija ja pukuhuoltaja Heli Kaunismäki
Tiedottaja Anna Valtari
Puvustonhoitaja Leena Rintala
Valaistusmestari Hannu Raja-aho
Kampaamovastaava, parturi-kampaaja-maskeeraaja Johanna Uusitontti
Näyttelijä Mari Pöytälaakso
Näyttämömestari Mika Laurila
Taiteellinen johtaja Pauliina Salonius
Toimitusjohtaja Milla Hautala
Kultainen ansiomerkki on myönnetty seuraaville henkilöille
Näyttelijä Heikki Vainionpää
Näyttelijä Mia Vuorela
Tarpeistonvalmistaja Airi Lakso
Myyntineuvottelija Sirpa Soini
Näyttelijä Jukka Puronlahti
Puu- ja metallimies Keijo Kulmala
Puu- ja metallimies Antti Kortesniemi
Siistijä Riitta-Liisa Hekkala
Käyttöpäällikkö Jouni Palovaara
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
9.10.2026
Ingmar Bergman
-
Blogi
28.9.2026
Me valmistamme teille Sarabande-näytelmän
-
Blogi
27.9.2026
Ennen kuin valot sammuvat – pieni johdatus Jääkärin morsiamen maailmaan
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Jarno Kuosa
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen
-
Video
18.9.2026
Jääkärin morsian -traileri
-
Blogi
16.9.2026
Blogiarvio: Sodan kaameus vyöryy katsojan syliin
-
Blogi
8.9.2026
Me olemme Jääkärin morsian
-
Tiedote
7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
-
Tiedote
17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
-
Blogi
13.8.2026
Ohjaajalta: ”Jääkärin morsian osoittaa toivon mahdollisuuden”
-
Blogi
4.8.2026
Juha Luukkonen: Huominen on astetta kauniimpi

Lämpimät
Lämpimät, kultaiset onnittelut Heikille!