fbpx

Tiedotteet

Seinäjoen kaupunginteatterin keväässä elämänläheistä komediaa

20.11.2013

100 kertaa esitetty Hiljaiset sillat loppuu, mutta sen menestys jatkuu suuren näyttämön Kultalampi-näytelmässä, joka myös on suunnattu suurille ikäluokille, uskoo teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo. Nuorten aikuisten vauhdikas arki levittäytyy studionäyttämön uutuudessa ja monipuolinen vierailuohjelmisto kirittää kevättä.

Kultalampi – lämmin näytelmä vanhenemisesta

Jukka Keinonen ohjasi Seinäjoelle valtavan suosion saaneen Hiljaiset sillat -näytelmän. Nyt hän ohjaa suurelle näyttämölle Ernest Thompsonin Kultalammen.
Kultalampi on lämmin draamakomedia, jonka hahmoja ovat toisensa läpikotaisin tunteva iäkäs pariskunta sekä nuorempi jälkipolvi. Tapahtumat sijoittuvat perheen kesähuvilalle kauniin järven rannalle.
– Vanha pari sanailee nokkelasti vaikeistakin asioista. Vaikka voimat välillä ehtyvät ja muisti rakoilee, pisteliäs huumori ja rakkaus pitävät tunnelmaa yllä. Sukupolvien väliset, retuperälle jääneet suhteetkin voitaneen korjata, kunhan asenteita tuuletetaan kunnolla, kuvailee Keinonen.
Näytelmän rooleissa nähdään Matti Suokonautio, Eija-Irmeli Lahti, Maria Pere, Heikki Vainionpää, Jukka Puronlahti ja Tuomas Kiiliäinen. Ensi-ilta 15. helmikuuta 2014.

Carnage – kurittomat vanhemmat vauhdissa

Lapselta on katkennut hammas kaverin lyötyä häntä kepillä. Vanhemmat kokoontuvat sovittelun merkeissä miettimään opetusta selkkauksen osapuolille, mutta korrekti keskustelu äityykin hallitsemattomaksi väittelyksi.
Ranskalaisen Yasmina Rezan näytelmä kasvaa ihmiskunnan kokoiseksi.
– Näytelmä pohtii saako yksilö puolustautua uhattuna ja onko sanallinen väkivalta rinnastettavissa lyömiseen? Hyvää tarkoittavat perustelut voivat johtaa täyteen sotatilaan? Pitääkö sivistystä puolustaa nyrkit pystyssä?, kysyy ohjaaja Katja Krohn.
Hulvattomassa komediassa näyttelevät Kai Bäckström, Jelena Jokelin-Muilu, Jani Johansson ja Mia Vuorela. Ensi-ilta 31. tammikuuta 2014 Elissa-studiossa.

Verstas tanssii keväällä

Verstasteatteri on Seinäjoen kaupunginteatterin uutta luova tuotantolinja. Kevätkaudella 2014 Verstaan valtaa nykyteatteri, nykytanssi ja nykykansanmusiikki.
24. tammikuuta kantaesityksensä saava Hanna Korhosen ja työryhmän Paleltunut taivas pohtii, miten ihmisestä tulee uskonnon, järjestelmän tai aatteen uhri. Ammattikirjoittajien lisäksi teokseen on saatu materiaalia tavallisilta ihmisiltä.

Uuden taideyliopiston nuoret opiskelijat tuovat Seinäjoelle produktionsa Sivuun nostettuja tarinoita. Siinä esiintyvät nykykansanmusiikkiyhtye Hohka sekä KVG Dance Company. Siitä mistä ei voi puhua, täytyy soittaa ja tanssia! Toukokuussa Verstaalle tulee Tanssin talo, jonka työpajan ja esityskokonaisuus suunnataan nuorille.

Keväällä jatkavat

Todelliseksi ilmiöksi yhdessä yössä kasvoi syyskuussa 2013 kantaesityksensä saanut revyy. Sen tositarinat koskettavat ihmisiä näytöksestä toiseen. Oman riehakkaan lisänsä loppuunmyytyihin esityksiin tuovat karaokena raikaavat Paula Koivuniemen laulut. Kevään esitykset jatkuvat maaliskuun puoliväliin saakka.

Kirjaston, museon ja teatterin yhdessä järjestämä Mannerheim ja kettujen sota -näytelmän teemoja käsittelevä symposiumi keräsi marraskuussa liki 300 kuulijaa. Valtakunnallisestikin huomiota herättänyt näytelmä jatkaa ohjelmistossa keväällä.
Historiallinen ja hauska teos kertoo suomalaisten yhdestä poliittisesti jännittävimmästä ajanjaksosta, syksystä 1944. Hillitty Mannerheim saa rinnalleen sota-ajan soivan näköradion ja vauhdikkaita musikaalinumeroita.

Teatteria ja sen ammatteja lapsille tutuksi tekevä Spotin teatteriseikkailu sai ensi-iltansa marraskuussa ja jää teatterin ohjelmistoon. Olka Horilan ja Mari Lehtosen Seinäjoen teatteritaloon räätälöimä esitys näyttää lapsiyleisölle taidetalon erikoisempiakin paikkoja, muun muassa ilmastointiullakon, pukuvaraston sekä jännittävän valoparven.

Pääsiäisen alla Seinäjoen kaupunginorkesteri, seurakunta ja kaupunginteatteri yhdistävät jälleen voimansa Johannes-passio, Ristin tie -esitykseen. Uusina tekijöinä nähdään kapellimestari Tuomas Rousi, evankelistan roolin laulava tenori Petri Vesa sekä tenoriaarioissa Jere Martikainen.
Vesa Tapio Valon ohjaaman passion solisteina laulavat myös Esa Ruuttunen, Liisu Mikkonen, Esa Ahonen, Piia Komsi, Juha Kotilainen. Jukka Puronlahti nähdään Jeesuksen roolissa.
Passion väliajalla vaelletaan Ristin tietä kansalaistorille, jossa nähtävät dramatisoidut teemat liittävät passion tähän päivään. Eija-Irmeli Lahden ohjaama tapahtuma on kaikille avoin. Johanna Ojala johtaa passiokuoroa ja Tapio Lempola virsikuoroa.

Koomikkojen kermaa ja ikimuistoisia lauluja

Circo Aeron ja Thomas Moncktonin The Pianist on huippuluokan klovneriaa soittimista mahtavimman, konserttiflyygelin, yllä, alla, sisällä ja ympärillä. Moncktonin one-man-show nähdään suurella näyttämöllä 25. helmikuuta.
Suosittu Aku Hirviniemi tuo Seinäjoelle hauskan Melomista-soolonsa. Hirviniemi esittää univelkaista suurperheen isää, jonka mieli alkaa hortoilla päivisin myyntiyrityksen palavereissa. Melomista 23. huhtikuuta suurella näyttämöllä.
Säveltäjämestari Kaj Chydenius kertoo laulujensa tarinat ja konsertoi yhdessä teatterin näyttelijäyhdistyksen kanssa 4. toukokuuta suurella näyttämöllä.
Traagisen Kiviä taskussa -komedian toivottu uusintavierailu toteutuu toukokuussa. Mika Nuojuan ja Martti Suosalon kolme vierailuesitystä nähdään 10. ja 11. toukokuuta.
Lapsia riemastuttaa Linnateatterin Tatun ja Patun Suomi 13. – 15. toukokuuta.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Teatterin verkkolehti