Tiedotteet
Pikkutyttö kasvaa moninaiseksi
3.11.2014
Eija-Irmeli Lahden sooloillassa nähdään näyttelijän muodonmuutos.
Elämä on moninaista: ihanaa ja lempeää, mutta myös raadollista ja repivää, toteaa Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Eija-Irmeli Lahti.
Näitä ja muuntautumiskykyä Lahti on pohtinut valmistellessaan Moninainen-esitystään Seinäjoen kaupunginteatterin sooloiltojen sarjaan.
– Vaikka näyttelijän arkea onkin, muuntautuminen on aina jännittävä prosessi. On hauskaa eksyttää yleisöä niin ettei minua heti tunnisteta.
Lahti sukeltaa naisen elämän eri jaksoihin neljän hahmon kautta. Välimaastossa pienestä tytöstä vanhaksi naiseksi polkuaan kulkevat rohkea nainen ja kyynistynyt nainen.
Lähtökohtana oli hahmojen ulkonäkö.
– Idean voi saada mistä vain. Tällä kertaa se lähti peruukeista. Oli selvää, että sooloillassani käsittelen lapsuutta ja vanhuutta, kovin työ olikin löytää sopivat tekstit aikuisille naisille.
Moninainen koostuu yli parinkymmenen kotimaisen kirjailijan suorasanaisista teksteistä ja runoista.
– Tekstiä on maailma pullollaan. Esitykseen päätyivät rankan karsinnan jälkeen muiden muassa Sofi Oksasen, Aino Suholan, Irja Askolan, Mirja Kuivaniemen, Maaria Leinosen, Sinikka Nopolan ja Eeva Kilven tekstejä.
Naisen elämästä kirjoittaa myös mies. Lahden esityksessä kuullaan myös Tero Järvistä, Arno Kotroa, Pertti Lassilaa ja Tommy Tabermannia.
Pieni runo on Lahdelle koko maailma. Hän on lukenut ja esittänyt niitä lapsesta lähtien.
Runot Lahti jakaa kahteen lajiin.
– On runoja, joita voi esittää yleisölle, niin että he omaksuvat ne kerta kuulemalta. Toisia runoja luetaan kotona nojatuolissa kerta toisen jälkeen.
Moninaisen hahmot näyttämöllä, yleisön edessä muokkaa kampaaja-maskeeraaja Minna Yli-Villamo. Reilun tunnin mittaisen esityksen äänitehosteista ja tekstien säestyksestä vastaa harmonikkataiteilija Marita Ylevä.
Moninaisen ensi-ilta on tiistaina 11. marraskuuta Verstasteatterissa. Esitykset jatkuvat 5. joulukuuta saakka.
Tänä iltana…-sooloiltojen seuraava ensi-ilta on kuukautta myöhemmin, 11. joulukuuta. Silloin nähdään Liisu Aurasmaan Varpunen.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Video
11.6.2026
Dracula-trailer
-
Blogi
5.6.2026
Me teemme teille Dracula-komedian
-
Podcast
4.6.2026
Lämpiöelämää-podcast: 6.7 Draculan teosesittely
-
Blogi
3.6.2026
Laulujen sanat
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.6: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 2
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää 6.5: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 1
-
Tiedote
29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
-
Blogi
27.5.2026
Bram Stoker ja Dracula
-
Tiedote
27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
-
Tiedote
13.5.2026
Ikoninen Peter Pan lentää ensi keväänä Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä

Vastaa