Tiedotteet
Näyttelijä Sari Jokelinille Artturi Leinosen palkinto
24.1.2020
Etelä-Pohjanmaan Lehtiseura ry ja sanomalehti Ilkka myönsivät Seinäjoen kaupunginteatterin pitkäaikaiselle näyttelijälle Sari Jokelinille Artturi Leinosen palkinnon tunnustuksena eteläpohjalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.
Palkinto luovutettiin perjantaina Seinäjoen kaupunginteatterissa järjestetyssä juhlassa.
46-vuotisesta teatteriurastaan Sari Jokelin on työskennellyt 36 vuotta Seinäjoen kaupunginteatterissa.
– Pitkä ura merkitsee sitä, että Jokelin tunnetaan hyvin Etelä-Pohjanmaalla. Hän on piirtänyt vahvan jäljen rooleillaan, sanoi palkinnon jakanut lehtiseuran puheenjohtaja Lasse Hautala.
Ennen siirtymistään Seinäjoelle vuonna 1984, Jokelin työskenteli Riihimäen, Oulun, Kemin ja Kuopion teattereissa.
Sari Jokelin arvostaa saamaansa tunnustusta. Puheessaan hän kiitti palkintotoimikuntaa sekä työnantajaansa Seinäjoen kaupunginteatteria hyvistä ohjelmistovalinnoista, hyviä ohjaajia matkan varrella, lahjakkaita kollegoitaan, teatterin teknistä henkilökuntaa ja perhettään:
– Lapsenlapseni sanoi, että mummi, sä olet maailman paras näyttelijä.
Artturi Leinosen palkinto on jaettu vuodesta 1978 lähtien.
Parhaillaan Seinäjoen kaupunginteatterin ohjelmistossa olevan Ingmar Bergmanin Syyssonaatin Charlotte on Jokelinin jäähyväisrooli ennen eläkkeelle siirtymistä tänä keväänä.

Näyttelijä Sari Jokelinin jäähyväisrooli ennen eläkkeelle siirtymistä on Syyssonaatin Charlotte.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
5.6.2026
Me teemme teille Dracula-komedian
-
Podcast
4.6.2026
Lämpiöelämää-podcast: 6.7 Draculan teosesittely
-
Blogi
3.6.2026
Laulujen sanat
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.6: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 2
-
Podcast
2.6.2026
Lämpiöelämää 6.5: Yleisö äänessä -erikoisjakso, osa 1
-
Tiedote
29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
-
Blogi
27.5.2026
Bram Stoker ja Dracula
-
Tiedote
27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
-
Tiedote
13.5.2026
Ikoninen Peter Pan lentää ensi keväänä Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa

Vastaa