Tiedotteet
Naurunremakkaa ja herkkiä hetkiä
29.8.2012
Syyskuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa ensi-iltansa saavat hullunhauska komedia ja romanttinen draama.
– Hei siellä keittiössä, mihin katosi hyvinvointivaltio?, kysytään tästä viikosta lähtien Näillä palkoilla ei makseta! -näytelmässä Seinäjoen kaupunginteatterissa. Komedia on karmaisevan ajankohtainen leipäjonojen Suomessa.
Kuuliaisina kansalaisina pidetyt suomalaiset tuskin äityisivät ihan sellaiseen kansalaistottelemattomuuteen, johon Fo’n näytelmän henkilöt ryhtyvät. Mitä kaikkea onkaan luvassa, se kannattaa kokea paikan päällä.
Komediassa esiintyvät Sari Jokelin, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää, Esa Ahonen, Antti Kortesniemi, Samuli Koskela ja vierailevana tähtenä Oiva Lohtander.
Nobel-palkitun Dario Fo’n kirjoittaman näytelmän on ohjannut Mikko Viherjuuri. Näytelmän on suomentanut Liisa Ryömä. Lavastus on Leena Rintalan ja pukusuunnittelu Riikka Aurasmaan. Valosuunnittelija on Hannu Raja-aho ja äänisuunnittelija Juha Peura. Maskeerauksen, kampaukset ja peruukit on suunnitellut Johanna Uusitontti.
Ensi-ilta on 1. syyskuuta 2012 Alvar-näyttämöllä.
Romanttinen draama herättää elämännälkää
Hiljaiset sillat -näytelmän päähenkilö, perheelleen omistautunut kotiäiti Francesca on avioliiton ulkopuolella kokenut elämänsä rakkauden ilman että muut olisivat saaneet asiasta vihiä.
Suuri yllätys paljastuu aikuistuneille lapsille vasta äidin kuoltua. Sisarukset reagoivat tietoon eri tavoin. Toinen kokee perusturvallisuutensa järkkyvän, toinen rohkaistuu tekemään ratkaisuja oman elämänsä suhteen.
Ohjaaja Jukka Keinosen mukaan näytelmä herättää elämännälkää.
– Tarina on totta joka päivä, sillä aina joku huomaa, ettei toteuta itseään täysillä. Ja kun ihminen rakastuu, hänen kaikki aistinsa herkistyvät ja hän joutuu arvioimaan elämänsä uudelleen.
Robert James Wallerin bestseller-romaanin perustuva Hiljaiset sillat kertoo oikeasti eletyn rakkaustarinan, jonka täyttymys oli ajallisesti lyhyt, mutta josta kumpikaan osapuoli ei sisällään koskaan luopunut. Romaanin on suomentanut Kaijamari Sivill. Näytelmäksi sen on dramatisoinut Sari Niinikoski.
Rooleissa nähdään Eija-Irmeli Lahti, Ilkka Koivula (vier.), Maria Pere, Tapani Korhonen, Maria Pajula-Ilkka ja Matti Suokonautio.
Seinäjoella nähdään Hollywood-elokuvanakin tunnetun tarinan kolmas näyttämöversio. Sen on sovittanut ohjaaja Jukka Keinonen. Lavastaja on Karmo Mende ja pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa. Valo- ja tuoksusuunnittelija onTomi Humalisto, äänisuunnittelija on Sami Silén. Maskeerauksen ja kampaukset on suunnitellut Johanna Uusitontti.
Ensi-ilta on 19. syyskuuta Elissa-studiossa.
Lisätietoja: teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo, puh. 044 554 1900.
Mikko Viherjuuri
Tampereen teatterin pääohjaaja Mikko Viherjuuri aloitti teatteriuransa näyttelijänä. Hän valmistui Teatterikoulusta vuonna 1971. Viherjuuri on ohjannut mm. Kansallisteatterissa, Oulun, Porin, Turun ja Jyväskylän kaupunginteattereissa sekä Pyynikin kesäteatterissa. Seinäjoen kaupunginteatterin lisäksi hän on johtanut Kuopion kaupunginteatteria. Viherjuuri on kirjoittanut, kääntänyt ja dramatisoinut useita näytelmiä. Lisäksi hän on kouluttanut näyttelijöitä Tampereella ja Yhdysvalloissa. Viherjuuri on toiminut suomalaisen näytelmän esiintuloa Yhdysvalloissa edistävän, yksityisten säätiöiden ja ulkoasiainministeriön tukeman Find a Fine Finnish Play -projektin kehittäjänä. Hänen ansiostaan suomalaisia näytelmiä on saatu Yhdysvaltojen merkittäviin teattereihin, mm. Sofi Oksasen Puhdistus (2010) ja Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota (2012).
Jukka Keinonen
Jukka Keinonen on helsinkiläinen freelance näyttelijä-ohjaaja. Hän on takavuosina ollut kiinnitettynä näyttelijänä Kuopion ja Lahden kaupunginteattereissa, ja vieraillut mm. Helsingin ja Turun kaupunginteattereissa sekä Svenska Teaternissa, KOM-teatterissa ja Ryhmäteatterissa. Keinosen ohjauksia on nähty viime vuosina mm. Lappeenrannan kaupunginteatterissa, porilaisessa Rakastajat-teatterissa ja Kouvolan teatterissa. Koulutukseltaan Jukka Keinonen on myös psykoterapeutti.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa