21.8.2017
Joukko Ryhmäteatterin näyttelijöitä on tarinanmetsästäjiä, jotka kiertävät pari päivää Seinäjoella havainnoimassa ja tutustumassa kaupungin asukkaisiin. Kertyneestä materiaalista kirjoitetaan tarina ja kuvataan lyhytelokuva. Se esitetään ensi vuoden puolella Ylen kanavilla.
Ryhmäteatterin näyttelijät Robin Svanström, David Kozma, Diana Tenkorang, Juha Pulli, Hanna-Riikka Rajanen ja Minna Suuronen polkaisivat pyöränsä vauhtiin tänään aamupäivällä kansalaistorilta. Sitä ennen Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijät Maria Pere ja Jukka Puronlahti ovat kameroiden käydessä jakaneet heille kaupungin kartat.
Tarinanmetsästäjät on Yle Draaman ja Ryhmäteatterin yhteinen tv-projekti, jota kuvataan kahdeksassa eri suomalaiskaupungissa. Viikon aikana syntyy aina yksi lyhytelokuva ja dokumentti, joiden sarja esitetään Ylen kanavilla ensi vuoden puolella. Tarinan ainekset kerätään kohdekaupungista, kirjoitetaan parissa päivässä ja kuvataan elokuvaksi paikan päällä.
Viimeisimpiin kohteisiin, Seinäjoelle, yli 30-henkinen työryhmä asettui jo sunnuntaina. Käsikirjoittaja-ohjaajat Johanna Hartikainen, Ulla Heikkilä ja Juha Kukkonen ovat tyytyväisiä siitä, että ovat ennättäneet ottaa ensituntumaa kaupunkiin rauhassa, aamukävelyllä kauniissa säässä. Tosin Nurmon Kourassa lapsuutensa viettäneelle Heikkilälle Seinäjoki on ennestään tuttua seutua.
– Kaupungin keskusta näyttää olevan prosessissa, mutta niinhän olemme mekin, hän nauraa.
Tarinanmetsästäjät keräävät tarinoita ja hahmoja ja käsikirjoittajat odottavat avoimin mielin materiaalia Seinäjoen kaupunginteatteriin pystytetyssä päämajassa. Samalla he haastattelevat projektiin mukaan kutsuttuja paikallisia näyttelijöitä.
– On ihanaa tulla ”blancona” uuteen kaupunkiin. Perusidentiteetiltään suomalaiskaupungit ovat erilaisia ja sillä on vaikutusta käsikirjoitukseen ja sen suuntaan. Tarinoita löytyy varmasti Seinäjoeltakin, he vakuuttavat.
Prosessi on nopea. Materiaalia kerätään pari ensimmäistä päivää, käsikirjoitus valmistuu torstaina. Sillä välin osa työryhmästä on etsinyt ja valinnut kuvauspaikat, joissa elokuva kuvataan perjantain ja lauantain aikana.
– Näyttelijät tuovat meille keräämiään havaintoja ja hahmoja. Karsimme osan, jos tarinalinja tuntuu löytyvän. Valitsemme päähenkilön, jonka ympärille alaamme rakentaa tarinaa.
– Prosessi on vauhdikas, raskaskin. Mutta ryhmätyö ja näyttelijöiden osallistuminen hahmojen luomiseen mahdollistavat sen.
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
13.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
14.02.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
15.02.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1900 | Club For Five 25 v -kiertue | Alvar-sali | Osta liput |
19.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta | Alvar-sali | Osta liput |
20.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa