1.12.2014
Liisu Aurasmaa nousee Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämölle omana itsenään kertomaan monia koskettavasta aiheesta. Varpunen on kokemus, jonka vietäväksi hän kutsuu yleisöä antautumaan.
Näyttelijä Liisu Aurasmaa vaikuttui viime talvena Helsingissä taidenäyttelystä, jonka aiheena oli lapsettomuus. Samoihin aikoihin hän näki Verstasteatterissa Paleltunut taivas -esityksen. Kokemukset inspiroivat Aurasmaata ja palaset omaa sooloiltaa varten olivat kasassa.
Varpunen saa kantaesityksensä torstaina 11. joulukuuta.
– Esitystäni kuljettaa eteenpäin punainen lanka, ei varsinainen juoni. Varpunen koostuu hetkistä ja tunnelmista, joita olen tuntenut ja kokenut matkalla odottaessani, että saisin lapsen, kertoo Aurasmaa.
Varpunen tekee näkyväksi sellaisiakin päänsisäisiä ajatuksia, joita kovin moni ei rohkene sanoa ääneen.
– Tunteet voivat olla hallitsemattomia jonkin asian edessä, ja lapsettomuus on juuri sellainen.
Aurasmaa on kirjoittanut esityksen käymällä läpi omia ajatuksiaan ja elämäänsä sekä lukemalla kirjallisuutta ja keskustelupalstoja. Hän muistaa, miten koulussa kehotettiin varomaan poikia, kuin raskaaksi tuleminen olisi kauheinta, mitä voisi tapahtua.
– Oikeasti en koskaan ajatellut, että lapsettomuudesta voisi tulla minulle ongelma. Mutta kun totesin, että nyt saa lapset tulla, niin niitä ei tullutkaan.
Halu tulla vanhemmaksi on Aurasmaan mukaan ihmiselle primitiivinen tarve. Hän itse oli valmis tekemään raskauden eteen mitä tahansa.
– Lapsettomuuden hoidosta on tullut aikamoinen bisnes eikä kaikilla ole siihen edes varaa. Pankista saatetaan ottaa lainaa hedelmättömyyshoitoihin, vaikka niiden onnistumisesta ei ole varmoja takeita.
Lapsettomuus on Aurasmaan mukaan edelleen tabu. Itsekin hän kokee voivansa puhua siitä vain hyvin tuttujen kanssa.
– Haava on niin iso ja kipu syvällä. Mutta jos asiaa ei pääse purkamaan, mieli mustenee ja sairastuu todella.
Hän arvelee, että jotkut voivat kokea aiheen raskaana. Esitystä keventää musiikki, muun muassa Edith Piafin laulut.
– Ne sopivat tähän ja ovat pelastusrengas, jonka varassa voidaan kellutella hetki.
Esitys on myös hauska, ja saa toiveikkaan lopun.
– Se on jokaiselle henkilökohtainen kokemus. En voi luvata, että kaikki te tulette saamaan lapsen, mutta voin valaa uskoa. Suruun ei voi jäädä vaan on mentävä eteenpäin, elämässä on muutakin.
Varpunen syntyy innostuneen työryhmän yhteistyönä. Esityksessä ja sen yhteydessä on esillä keramiikkataiteilija Miia Kallion veistoksia Kaikki siemenet eivät idä -näyttelystä.
– Tykkään yhdistellä taiteita. Pääsemme kaikki tekemään jotain, mikä kaupunginteattereissa ei yleensä ole mahdollista. Musiikin sovittaa ja lauluja säestää pianisti Mika Siekkinen, äänet suunnittelee Sami Silén, valot Hannu Raja-aho ja puvut Riikka Aurasmaa.
Varpunen esitetään Verstasteatterissa 11.–13. joulukuuta. Esityksiä on neljä.
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
20.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
Vastaa