Tiedotteet
Koko suvun musikaali lämmitetään joulun alla
28.10.2013
Pieni tulitikkutyttö muistuttaa joulutohinaan valmistautuvia ihmisiä empatian tärkeydestä ja kaikkien samanarvoisuudesta.
H.C. Andersenin klassikkosadusta tunnin mittaiseksi kasvanut musikaali saa uusintaensi-iltansa keskiviikkona 6. marraskuuta. Musiikkinäytelmä ensiesitettiin helmikuussa Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa.
Musikaali on tehty lapsikatsojille sopivaksi, mutta kuten kevätkauden esityksissä todettiin, hyvä tarina ei katso ikää. Taidokas tanssi ja svengaava laulu kuljettavat juonta, jonka sanoma koskettaa kaikkia sukupolvia.
– Tarina oli toteutettu todella kauniisti ja mukana oli sopivasti hauskoja hetkiä vastapainoksi surulliselle tarinalle. Näyttelijät tekivät jälleen kerran loistavaa työtä ja antoivat nautinnollisen tunnepitoisen tuokion lavastuksen ja puvustuksen upeutta unohtamatta, kuuluu yleisön edustajan kommentti.
Lennosta mukaan
Näytelmän rooleissa nähdään Maria Pere, Esa Ahonen, Eija-Irmeli Lahti, Leena Rousti, Heikki Vainionpää sekä teatterin uusi näyttelijä Kai Bäckström.
Bäckström ottaa Hansin ja Kamiinan roolit haltuunsa lähes lennosta. Näytelmän lämmitysharjoitukset pidetään muutamana päivänä ennen ensi-iltaa.
– Tämä on ensimmäinen kokemukseni paikkausroolin tekemisestä. Olen toki tehnyt ennakkotyötä tutustumalla rooliin ja esityksen tallenteeseen, mutta varsinaisesti rooli syntyy harjoituksissa lavalla, vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Musikaalin on ohjannut Christian Lindroos ja musiikin säveltänyt Sofia Finnilä.
Näytelmän 13:sta esityksestä valtaosa on aamunäytöksiä.
Uusintaensi-ilta keskiviikkona 6. marraskuuta kello 18.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Jarno Kuosa
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen
-
Video
18.9.2026
Jääkärin morsian -traileri
-
Blogi
16.9.2026
Blogiarvio: Sodan kaameus vyöryy katsojan syliin
-
Blogi
8.9.2026
Me olemme Jääkärin morsian
-
Tiedote
7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
-
Tiedote
17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
-
Blogi
13.8.2026
Ohjaajalta: ”Jääkärin morsian osoittaa toivon mahdollisuuden”
-
Blogi
4.8.2026
Juha Luukkonen: Huominen on astetta kauniimpi
-
Tiedote
26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
-
Blogi
17.6.2026
Blogiarvio: Verenimijät lehahtivat Törnävälle
-
Video
11.6.2026
Dracula-trailer

Vastaa