Tiedotteet
Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan Seinäjoella
28.4.2011
Pohjanmaan tanssin aluekeskus, tanssin läänintaiteilija Johanna Ikola sekä Seinäjoen kaupunginteatteri järjestävät yhdessä tanssin päivän gaalan. Kansainvälistä tanssin päivää vietetään perjantaina 29. huhtikuuta.
Gaalaan on kutsuttu esiintyjiä Seinäjoen tanssikouluista, Etelä-Pohjanmaan opistosta sekä Open Stage -tilaisuuksista. Pohjanmaan tanssin aluekeskus on järjestänyt Open Stage -katselmuksia Vaasassa, Kokkolassa sekä Seinäjoella vuodenvaihteen molemmin puolin. Tilaisuuksissa nuoret ja innokkaat yli 13-vuotiaat tanssinharrastajat esittivät omia koreografioitaan ja saivat ammattikoreografeilta (Mia Malviniemi, Hanna Korhonen ja Johanna Ikola) rakentavaa palautetta ja ohjausta koreografian teossa. Tavoitteena oli tarjota nuorille tanssijoille oma estradi esittäytymiselle ja uskallusta toteuttaa koreografisia ideoitaan. Open Stage -tilaisuuksia tullaan järjestämään myös jatkossa.
Tanssin päivänä Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämölle astuu kaiken kaikkiaan 25 tanssijaa. Gaalassa nuoret esittelevät itse omat teoksensa. He näkevät toistena teoksia ja saavat palautetta omalta ikäluokaltaan. Luvassa on noin tunnin mittainen tanssiesitys, jossa tanssin tyylilajit ovat vapaasti edustettuina.
Tanssinpäivän Gaala Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä perjantaina 29. huhtikuuta kello 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Vuoden 2011 kansainvälisen tanssin päivän julistuksen on kirjoittanut belgialainen nykytanssin suurnimi Anne Theresa De Keersmaeker.
”Tanssi ylistää sitä, mikä tekee meistä inhimillisiä.
Kun tanssimme, käytämme hyvin luonnollisella tavalla kehoamme ja kaikkia aistejamme ilmaistaksemme iloa, surua ja asioita joista välitämme.
Ihmiset ovat aina tanssineet juhliakseen elämän tärkeitä hetkiä, ja kaikki inhimilliset kokemukset säilyvät kehomme muistissa.
Voimme tanssia yksin tai voimme tanssia yhdessä. Tanssiessamme jaamme sen mikä meissä on yhteistä ja sen, mikä tekee meistä erilaisia.
Minulle tanssi on tapa ajatella. Tanssin avulla voimme ruumiillistaa monimutkaisimmatkin ajatukset ja paljastaa sen, mitä ei voi nähdä tai nimetä.
Tanssi on silta ihmisten välillä. Se yhdistää taivaan ja maan.
Me kannamme maailmaa kehossamme.
Tanssi on viime kädessä osa suurempaa kokonaisuutta, tanssia jolla ei ole alkua tai loppua.”
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa