Tiedotteet
Irkkumusa tahdittaa tragikoomista selviytymistarinaa
8.9.2014
Seinäjoen kaupunginteatterin Seitsemännen portaan enkeli kertoo siitä, miten lapsuudesta voi selvitä.
Studionäyttämön kauden ensimmäinen ensi-ilta perustuu tositarinaan, irlantilais-amerikkalaisen Frank McCourtin muistelmien ensimmäiseen osaan Angela’s Ashes, Seitsemännen portaan enkeli.
Seinäjoella tarina kerrotaan suoraan yleisölle, kekseliäin keinoin, kuin leirinuotiolla.
– Esitys on vanhanaikainen, mutta ei perinteinen. Mutkaton ja helposti lähestyttävä, kuvailee vieraileva ohjaaja Taava Hakala.
– Kerromme ison tarinan pienin näyttämöllisin muutoksin. Näyttelijät ovat olleet hyvin kekseliäitä siinä, miten kohtauksesta ja roolista siirrytään toiseen. Näytelmä on myös lukemattomien roolien kavalkadi, jossa näyttelijät tekevät virtuoottista työtä.
Seitsemännen portaan enkeli kertoo 1900-luvun alkupuolen Irlannista, jonne pieni Frank-poika paluumuuttaa New Yorkista perheensä kanssa. Alkoholisoituneen isän ja perheen hengissä pitämiseksi painivan äidin entisessä kotimaassa elinolosuhteet eivät parane, ennemminkin pahenevat. Vaikka köyhyys on tappavaa, viipyilee perheen yllä kummallisesti myös ilonkare, joka kantaa. Näytelmä onkin paitsi Frankin kasvutarina myös selviytymistarina, jota vauhdittaa suomeksi kuultava irlantilaismusiikki.
Frankia esittää Seinäjoen kaupunginteatterin uusi näyttelijä, keväällä Tampereen Näty:stä valmistunut Topi Kohonen. Hänen rinnallaan nähdään koko joukko rooleja, joita salamavaihdoin esittävät Heikki Vainionpää (mm. isä), Jelena Jokelin-Muilu (mm. äiti), Liisu Aurasmaa (mm. Malachy), Sari Jokelin (mm. Philomena) ja Mia Vuorela (mm. Ira:n virkailija). Roolihenkilöinä esiintyy myös näytelmän irkkubändi: kosketinsoittimien ja haitarin soittaja Timo Ristilä (mm. pappi), laulaja, viulisti ja mandoliinin soittaja Osku Ketola (mm. pappi) sekä kitaristi Timo Luostari (mm. juoppo). Liisu Aurasmaa soittaa tinapilliä muunkin ensemblen osallistuessa soittoon pyykkilaudoin ja tamburiinein.
Näytelmän skenografia on Karmo Menden, äänet Teemu Salon ja valot Hannu Raja-ahon.
Maija Sydänmaanlakan ja Hannu Matti Tyhtilän dramatisoima näytelmä Seitsemännen portaan enkeli on aiemmin nähty Hämeenlinnan kaupunginteatterissa vuonna 2012.
Ensi-ilta 17.9.2014 studio-näyttämöllä.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa