Tiedotteet
Avoin tiedotustilaisuus: Mannerheim ja kettujen sota
2.10.2013
Kuuma Mannerheim-syksy saa jatkoa Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Seinäjoen kaupunginteatteri jatkaa 50-vuotisjuhlallisuuksia koko vuoden ja kutsuu syyskaudellakin kaikkia päiväsaikaan paikalle pääseviä seuraamaan avoimia tiedotustilaisuuksia. Torstaina 3. lokakuuta tiedotusvälineille ja yleisölle esitellään uusi kotimainen kansannäytelmä Mannerheim ja kettujen sota.
Kello 12.30 alkavassa tilaisuudessa nähdään kohtaus näytelmästä, tavataan teatterin uusia kasvoja sekä kuullaan lisää tästä Suomen historiaa jännittävästi, hauskasti ja nostalgisesti kuvaavasta näytelmästä.
Paikalla on näytelmän tekijöitä näyttelijöistä suunnittelijoihin, mm. näytelmän kirjoittaja, fil.tri Leo Suomela. Myös yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä tekijöille.
Mannerheim ja kettujen sota näytelmä kertoo syksystä 1944, ajanjaksosta, jolloin presidentiksi valitun marsalkka Mannerheimin tehtävänä oli irrottaa Suomi sodasta. Mannerheim näyttäytyy jälleen uudessa valossa, poliittisen uhkapelin ratkaisijana.
Rooleissa nähdään Esa Ahonen, Kai Bäckström, Jani Johansson, Timo Kankainen, Tuomas Kiiliäinen, Liisu Mikkonen, Jukka Puronlahti, Leena Rousti ja Heikki Vainionpää.
Näytelmän ohjaa ja on dramatisoinut Vesa Tapio Valo. Lavastus on Karmo Menden ja puvut Riitta Raunion. Kolmimiehistä orkesteria johtaa Timo Ristilä.
Näytelmän ensi-ilta on 12. lokakuuta.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Jarno Kuosa
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen
-
Video
18.9.2026
Jääkärin morsian -traileri
-
Blogi
16.9.2026
Blogiarvio: Sodan kaameus vyöryy katsojan syliin
-
Blogi
8.9.2026
Me olemme Jääkärin morsian
-
Tiedote
7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
-
Tiedote
17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
-
Blogi
13.8.2026
Ohjaajalta: ”Jääkärin morsian osoittaa toivon mahdollisuuden”
-
Blogi
4.8.2026
Juha Luukkonen: Huominen on astetta kauniimpi
-
Tiedote
26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
-
Blogi
17.6.2026
Blogiarvio: Verenimijät lehahtivat Törnävälle
-
Video
11.6.2026
Dracula-trailer

Vastaa