Tiedotteet

Iloisia uutisia: Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiin saadaan ottaa lisää katsojia

11.5.2021

Humiseva harju. Jani Johansson ja Heidi Ajanto.

Kevään viimeisiin Humisevan harju -näytöksiin lauantaina 15. toukokuuta on saatavilla vielä lippuja. Näyttämöllä nähdään muun muassa Jani Johansson ja Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tiistaina ilmoittamat uudet yleisötilaisuuksien osallistujarajoitukset mahdollistavat Seinäjoen kaupunginteatterin esitystoiminnan avaamisen laajemmalle yleisölle 13. toukokuuta alkaen.

Avi:n päätöksen mukaan yleisötilaisuuksien järjestäminen yli 50 henkilölle on mahdollista Etelä-Pohjanmaalla 13.5. – 1.6.2021.
– Olemme päätöksestä huojentuneita. Toivo paluusta normaaliin otti samalla aimo askeleen eteenpäin. Mahtavaa on myös, että kevään viimeiset Humiseva harju -näytökset lauantaina päästään esittämään isommalle yleisölle, toimitusjohtaja Milla Hautala iloitsee.

Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-salin katsomossa on toteutettavissa kahden metrin turvaetäisyys seurueiden välillä. Vaaditut hygieniakäytännöt on Seinäjoen kaupunginteatterissa huomioitu jo viime syksystä lähtien. Yleisöltä edellytetään maskin käyttöä katsomossa ja vain terveenä teatteriin saapumista.

Humiseva harju -näytelmän kaksi näytöstä esitetään lauantaina 15. toukokuuta. Niihin on edelleen mahdollista saada lippuja.

Toukokuun Peppi Pitkätossu -näytökset puolestaan ovat loppuunmyytyjä ja niihin sisäänpääsy joudutaan edelleen arpomaan. Nyt katsomoon pääsee kuitenkin huomattavasti isompi katsojamäärä kuin viime viikkoina, jolloin sisään on voitu ottaa vain 20 katsojaa kerrallaan.

Lippumyymälä palvelee asiakkaita tällä viikolla keskiviikkona 12.5.2021 puhelimitse kello 10 alkaen ja paikan päällä kello 12-17.

Seinäjoen kaupunginteatteri hakee toimitusjohtajaa

27.4.2021

Nykyinen hallitus valitsee uuden toimitusjohtajan jäljellä olevan toimikautensa aikana.

Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy:n toimitusjohtaja Markko Heinonen irtisanoutui syyskuussa 2020 siirtyessään toisiin tehtäviin. Väliaikaisena toimitusjohtajana on siitä lähtien toiminut teatterin tuotanto- ja henkilöstöpäällikkö Milla Hautala.

Nyt tehtävä tulee avoimeen hakuun.
– On tärkeää saada vakiinnutettua tilanne. Seinäjoen kaupunginteatteri on selvinnyt hyvin pandemian aiheuttamasta, jo vuoden kestäneestä poikkeuksellisen haastavasta ajasta, hallituksen puheenjohtaja Pirjo Aittoniemi sanoo.

Toimitusjohtajan hakuilmoitus löytyy kokonaisuudessaan teatterin verkkosivuilta os. seinajoenkaupunginteatteri.fi/rekry.

Keväinen konsertti striimataan lahjaksi teatterin ystäville

14.4.2021

Kuva striimattavan äitienpäiväkonsertin harjoituksista. Kuva: Pauliina Salonius

Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijät harjoittelivat ennen kevätkonserttitallenteen kuvauksia. Konsertti on katsottavissa äitienpäivästä 9. toukokuuta lähtien teatterin verkkosivuilla. Kuva harjoituksista: Pauliina Salonius

Seinäjoen kaupunginteatteri on koostanut keväisen juhlaohjelman äitienpäiväteeman ympärille. Tarjolla on iloisia ja herkistäviä ohjelmanumeroita ihan kaikille. Ohjelma on katsottavissa teatterin verkkosivulla maksutta.

Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijät ovat tuoneet yhteiseen ohjelmaan oman panoksensa. Noin 50 minuutin mittainen esitys koostuu lauluista, runoesityksistä, lyhytelokuvasta, haastatteluista ja sketsiviihteestä.
– Mukana on tuttuja lauluja ja runoja, mutta myös näyttelijöiden itsensä tekemää musiikkia ja tekstejä. Esityksiä on kuvattu niin Alvar-näyttämöllä kuin näyttelijän omassa kodissakin, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius kertoo.

Juhlaohjelma on katsottavissa maksutta Seinäjoen kaupunginteatterin verkkosivuilla äitienpäivästä 9. toukokuuta alkaen. Ohjelman voi katsoa itselle ja perheelle sopivana aikana.
– Toivottavasti ohjelma tavoittaisi myös hoitokodeissa asuvat ihmiset. Tämän ohjelman äärellä voivat kokoontua kaikki yhteen, vaikka istuttaisiinkin eri osoitteissa.

Keväinen juhlaohjelma on katsottavissa su 9. toukokuuta kello 9 alkaen koko kevään ajan täällä

Toivotamme hyvää äitienpäivää, kaunista kevättä ja terveyttä kaikille!

 

Agatha Christien Hiirenloukku-klassikko avaa Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn

31.3.2021

Seinäjoen kaupunginteatteri tuo yleisölle kaksi rikostarinaa: Hiirenloukku on kiistatta maailman tunnetuin murhamysteeri, Seinäjoelle sijoitettu Tämä on ryöstö! puolestaan yksi hulvattomimmista koskaan nähdyistä komedioista. 

Agatha Christien Hiirenloukku sijoittuu vuosikymmenten takaiseen englantilaiskartanoon. Murhamysteerin ensi-ilta on syyskuussa 2021. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri

Agatha Christien Hiirenloukku-näytelmää (The Mousetrap) on esitetty lontoolaisessa teatterissa yhtäjaksoisesti marraskuusta 1952. Kunnes tuli korona ja keskeytti pitkän perinteen, toistaiseksi.

Hiirenloukun voi nähdä vain teatterissa. Christie itse toivoi, ettei novellia julkaistaisi niin kauan kuin näytelmää esitetään ja toivetta on maailmalla noudatettu. Tarinaa ei ole myöskään koskaan filmatisoitu. Nyt tuo klassikkonäytelmä tulee Seinäjoen kaupunginteatteriin.

Tarina sijoittuu vuosikymmenten takaiselle Englannin maaseudulle. Monkswellin vanhaan kartanoon on hiljattain avattu hotelli, jonne kerääntyy salaperäisen oloisia vieraita samalla kun radiossa uutisoidaan Lontoossa tapahtuneesta murhasta. Hiirenloukun loppuratkaisu on yksi teatterimaailman varjelluimmista salaisuuksista ja perinteenä onkin, että esityksen nähnyttä yleisöä pyydetään olemaan kertomatta murhaajan henkilöllisyyttä kenellekään ulkopuoliselle.

Agatha Christie oli kiinnostunut ennen kaikkea rikosten motiivista ja ihmisluonnosta.
– Keskiössä ovat ihmissuhteiden dynamiikka ja itse arvoituksen ratkaiseminen, ohjaaja Mikko Korsulainen sanoo.
Fakta ja fantasia yhdistyvät Hiirenloukussa koukuttavalla tavalla.
– Fantasiakontekstista huolimatta tieto siitä, että Hiirenloukku perustuu tosielämän rikokseen, tuo ylimääräisiä selkäpiitä kylmääviä väristyksiä, hän huokaa.

Dekkarirooleissa nähdään Heidi Ajanto, Jani Johansson, Ville Orttenvuori, Mari Pöytälaakso, Jukka Puronlahti, Henna Sormunen, Esa Ahonen ja Jussi Jätinvuori. Näytelmän lavastuksen ja puvut suunnittelee Riikka Aurasmaa, äänet Riku Metsä-Ketelä, valot Lauri Virkkala ja kampaukset ja maskeeraukset Johanna Uusitontti.

Hiirenloukun ensi-ilta on 18. syyskuuta Alvar-näyttämöllä. Liput tulevat myyntiin tänään.

Valtakunnallinen Taidetestaajat-hanke tuo kahdeksasluokkalaiset katsomaan Hiirenloukku-näytelmää.

Huima komedia uhmaa fysiikan lakeja

Tämä on ryöstö! on hiuksia nostattava komedia pankkiryöstöstä. Rooleissa nähdään muun muassa Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Jussi Jätinvuori. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri

Näytelmä joka menee pieleen! -komedian tekijät ovat poimineet parhaat ainekset ovifarssi-komedia-musikaali-pussista ja keitelleet niistä maailman hauskimmaksi komediaksi julistetun naurusopan: Tämä on ryöstö! -pankkiryöstökomedian.
– Kyseessä on täysin ainutlaatuinen esitys, joka on höystetty mykkäfilmien ja piirrosanimaatioiden slapstick-komiikalla ja toimintaelokuvista tutuilla takaa-ajokohtauksilla, komedian ohjaaja Pauliina Salonius kertoo.

Tämä on ryöstö! sijoittuu Seinäjoelle vuonna 1958. Kauppa- ja Koulukadun kulmassa seisova ”Lakeuden Yhdyspankki” saa kunnian säilyttää pankkiholvissaan mittaamattoman arvokasta timanttia. Paikalliset rosvot suunnittelevat kuumeisesti sen nappaamista ja karkaavat Vaasan vankilasta.
– Hurja takaa-ajo johtaa Vaasasta Seinäjoelle ja paikallistuntemusta omaavat katsojat pääsevät nauttimaan tutuista seuduista. Suomennoksen tehneen ja päivittäneen, Seinäjoelta lähtöisin olevan Mikko Koivusalon nerokkuudelle on ollut jälleen käyttöä.

Komediassa leikitellään paitsi sanallisesti myös perspektiiviharhalla. Tekijöille Tämä on ryöstö! on kuin monituhantisen palapelin kokoaminen ennätysaikaa jahdaten.
– Se on ajoituksen taidetta, kun kaikki osat pistetään loksahtamaan yhteen sadasosasekunnin tarkkuudella. Yleisö katsoo näytelmää välillä lintuperspektiivistä ja näkee, miten vaijereista roikkuvat, kaikkensa komedialle antavat näyttelijät uhmaavat fysiikan lakeja. Ja se on todella hupaisaa!

Talon erinomaista komediakaartia täydentää kaksi vierailevaa komediataituria. Rooleissa nähdään Jussi Jätinvuori, Henna Sormunen, Ville Orttenvuori, Esa Ahonen, Jani Johansson, Heikki Vainionpää, Mari Pöytälaakso, Mia Vuorela, Heidi Ajanto ja Liisu Aurasmaa sekä Tom Petäjä ja Antti LJ Pääkkönen.

Teatteritekniikan ulottuvuuksia venyttävän lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Leena Rintala, valot Hannu Raja-aho sekä kampaukset ja maskeerauksen Petriina Suomela. Stunt-koordinaattorina toimii Ville Orttenvuori.

Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields -kolmikon kirjoittama The Comedy About A Bank Robbery ensiesitettiin Lontoon West Endissä vuonna 2016.

Tämä on ryöstö! – Komedia pankkiryöstöstä saa ensi-iltansa 13. marraskuuta Alvar-näyttämöllä. Liput tulevat myyntiin tänään.

Osana koronarajoitustoimia paikat syksyn esityksiin myydään kahden metrin turvavälein. Tilanteen ja rajoitusten mahdollisesti muuttuessa paikkoja tulee lisää myyntiin. 

Huima komedia uhmaa fysiikan lakeja

31.3.2021

Seinäjoen kaupunginteatteri tuo syyskaudella 2021 yleisölle kaksi rikostarinaa: Seinäjoelle sijoitettu Tämä on ryöstö! on yksi hulvattomimmista koskaan nähdyistä komedioista. Hiirenloukku puolestaan on kiistatta maailman tunnetuin murhamysteeri.

 

Tämä on ryöstö! on hiuksia nostattava komedia pankkiryöstöstä. Rooleissa nähdään muun muassa Henna Sormunen, Ville Orttenvuori ja Jussi Jätinvuori. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri

Näytelmä joka menee pieleen! -komedian tekijät ovat poimineet parhaat ainekset ovifarssi-komedia-musikaali-pussista ja keitelleet niistä maailman hauskimmaksi komediaksi julistetun naurusopan: Tämä on ryöstö! -pankkiryöstökomedian.
– Kyseessä on täysin ainutlaatuinen esitys, joka on höystetty mykkäfilmien ja piirrosanimaatioiden slapstick-komiikalla ja toimintaelokuvista tutuilla takaa-ajokohtauksilla, komedian ohjaaja Pauliina Salonius kertoo.

Tämä on ryöstö! sijoittuu Seinäjoelle vuonna 1958. Kauppa- ja Koulukadun kulmassa seisova ”Lakeuden Yhdyspankki” saa kunnian säilyttää pankkiholvissaan mittaamattoman arvokasta timanttia. Paikalliset rosvot suunnittelevat kuumeisesti sen nappaamista ja karkaavat Vaasan vankilasta.
– Hurja takaa-ajo johtaa Vaasasta Seinäjoelle ja paikallistuntemusta omaavat katsojat pääsevät nauttimaan tutuista seuduista. Suomennoksen tehneen ja päivittäneen, Seinäjoelta lähtöisin olevan Mikko Koivusalon nerokkuudelle on ollut jälleen käyttöä.

Komediassa leikitellään paitsi sanallisesti myös perspektiiviharhalla. Tekijöille Tämä on ryöstö! on kuin monituhantisen palapelin kokoaminen ennätysaikaa jahdaten.
– Se on ajoituksen taidetta, kun kaikki osat pistetään loksahtamaan yhteen sadasosasekunnin tarkkuudella. Yleisö katsoo näytelmää välillä lintuperspektiivistä ja näkee, miten vaijereista roikkuvat, kaikkensa komedialle antavat näyttelijät uhmaavat fysiikan lakeja. Ja se on todella hupaisaa!

Talon erinomaista komediakaartia täydentää kaksi vierailevaa komediataituria. Rooleissa nähdään Jussi Jätinvuori, Henna Sormunen, Ville Orttenvuori, Esa Ahonen, Jani Johansson, Heikki Vainionpää, Mari Pöytälaakso, Mia Vuorela, Heidi Ajanto ja Liisu Aurasmaa sekä Tom Petäjä ja Antti LJ Pääkkönen.

Teatteritekniikan ulottuvuuksia venyttävän lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Leena Rintala, valot Hannu Raja-aho sekä kampaukset ja maskeerauksen Petriina Suomela. Stunt-koordinaattorina toimii Ville Orttenvuori.

Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields -kolmikon kirjoittama The Comedy About A Bank Robbery ensiesitettiin Lontoon West Endissä vuonna 2016.

Tämä on ryöstö! – Komedia pankkiryöstöstä saa ensi-iltansa 13. marraskuuta Alvar-näyttämöllä. Liput tulevat myyntiin tänään.

 

Agatha Christien Hiirenloukku-klassikko
avaa Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn

Agatha Christien Hiirenloukku sijoittuu vuosikymmenten takaiseen englantilaiskartanoon. Murhamysteerin ensi-ilta on syyskuussa 2021. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard, Seinäjoen kaupunginteatteri

Agatha Christien Hiirenloukku-näytelmää (The Mousetrap) on esitetty lontoolaisessa teatterissa yhtäjaksoisesti marraskuusta 1952. Kunnes tuli korona ja keskeytti pitkän perinteen, toistaiseksi.

Hiirenloukun voi nähdä vain teatterissa. Christie itse toivoi, ettei novellia julkaistaisi niin kauan kuin näytelmää esitetään ja toivetta on maailmalla noudatettu. Tarinaa ei ole myöskään koskaan filmatisoitu. Nyt tuo klassikkonäytelmä tulee Seinäjoen kaupunginteatteriin.

Tarina sijoittuu vuosikymmenten takaiselle Englannin maaseudulle. Monkswellin vanhaan kartanoon on hiljattain avattu hotelli, jonne kerääntyy salaperäisen oloisia vieraita samalla kun radiossa uutisoidaan Lontoossa tapahtuneesta murhasta. Hiirenloukun loppuratkaisu on yksi teatterimaailman varjelluimmista salaisuuksista ja perinteenä onkin, että esityksen nähnyttä yleisöä pyydetään olemaan kertomatta murhaajan henkilöllisyyttä kenellekään ulkopuoliselle.

Agatha Christie oli kiinnostunut ennen kaikkea rikosten motiivista ja ihmisluonnosta.
– Keskiössä ovat ihmissuhteiden dynamiikka ja itse arvoituksen ratkaiseminen, ohjaaja Mikko Korsulainen sanoo.
Fakta ja fantasia yhdistyvät Hiirenloukussa koukuttavalla tavalla.
– Fantasiakontekstista huolimatta tieto siitä, että Hiirenloukku perustuu tosielämän rikokseen, tuo ylimääräisiä selkäpiitä kylmääviä väristyksiä, hän huokaa.

Dekkarirooleissa nähdään Heidi Ajanto, Jani Johansson, Ville Orttenvuori, Mari Pöytälaakso, Jukka Puronlahti, Henna Sormunen, Esa Ahonen ja Jussi Jätinvuori. Näytelmän lavastuksen ja puvut suunnittelee Riikka Aurasmaa, äänet Riku Metsä-Ketelä, valot Lauri Virkkala ja kampaukset ja maskeeraukset Johanna Uusitontti.

Hiirenloukun ensi-ilta on 18. syyskuuta Alvar-näyttämöllä. Liput tulevat myyntiin tänään.

Valtakunnallinen Taidetestaajat-hanke tuo kahdeksasluokkalaiset katsomaan Hiirenloukku-näytelmää.

Osana koronarajoitustoimia paikat syksyn esityksiin myydään kahden metrin turvavälein. Tilanteen ja rajoitusten mahdollisesti muuttuessa paikkoja tulee lisää myyntiin. 

Tuoreimmat otsikot