Tiedotteet
Tippukivitapaus tarjoaa lapsikatsojille parasta – nyt mennään täysillä!
22.3.2022

Tippukivitapaus marssittaa suurelle näyttämölle huikean satumaisia hahmoja ja tarjoaa monia yllätyksiä. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Tippukivitapaus-musikaalissa kaikki on maksimaalista: satumaiset hahmot, aidot tunteet, iiisot lavasteet, riemukas sanailottelu ja huikea musiikki! Koko perheen musikaali saa ensi-iltansa viikkoa aiottua myöhemmin, eli lauantaina 2. huhtikuuta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Tippukivitapaus-musikaali on ehditty palkita moneen kertaan ja sitä esitetään nyt muissakin teattereissa. Mihin uutuusmusikaalin menestys perustuu, kirjailija ja ohjaaja Laura Ruohonen?
– Halusimme luoda uutta kotimaista musiikkiteatteria, jossa oma runoperinteemme yhdistyy kansamusiikin herkkuihin – tarjota sanailottelun juhlaa, maailmanmusiikkia ja kansainvälistä tasoa olevan visuaalisen rikkaan maailman. Emme halunneet varovaista hissuttelua vaan ladata lavan täydeltä suuria tunteita, mahtavaa musiikkia ja unohtumattomia hahmoja.
Svengaavan ja paikoin riipaisevan kauniin musiikin mielikuvitukselliseen seikkailuun on säveltänyt Anna-Mari Kähärä.
– Vauhdikkaan menon muassa näytelmässä käsitellään aitoja tunteita, ilon ja riemun rinnalla uskaltaudumme syvillekin vesille. Vaatii rohkeutta olla rehellinen ja tosi, uskaltaa kiintyä ja antaa anteeksi – ihan kaikenikäisiltä. Luotamme lasten ja kaikkien katsojien kykyyn ymmärtää ja unelmoida, Ruohonen sanoo.
Tippukivitapauksessa tavataan myös TV:n Pikkukakkosen Yökyöpelit-sarjasta tuttuja hahmoja. Yökyöpelit sekä Allakkapullakka ja syksyllä ilmestyvä uusi runokuvakirja Kummalla kammella edustavat perinteestä nousevaa modernia kerrontaa.
– Leikille, nonsenselle ja ilolle on tässä ajassa tarvetta ja se puhuttelee myös nykylapsia, joille ja joiden vanhemmille Tippukivitapaus on tehty.
Ruohonen ohjaa käsikirjoittamansa Tippukivitapaus-musikaalin nyt toistamiseen. Kansallisteatterin kantaesitys vuonna 2017 oli teatteritapaus. Hän myöntää, että toinen ohjauskerta on erilainen.
– Kerrankin tiedän, mitä teen, Ruohonen nauraa ja jatkaa: Ja uskon, että hulluimmatkin ideat tulevat toimimaan. Tippukivitapaus on nimittäin poikkeuksellinen tuotanto. Musikaali on panostukseltaan ja kooltaan iso, remustelua, sanailottelua ja absurdismin juhlaa.
– Tässä musikaalissa ei ole mitään minimaalista vaan kaikki on maksimaalista.
Ruohonen ylistää Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijöitä.
– Me ohjaajat aina kehumme uutta työryhmää, mutta on oikeasti ällistyttävää, miten hyvin Seinäjoen kaupunginteatterissa harjoitellaan. On ihanaa työskennellä kekseliäitten ja ilmiömäisen monipuolisten näyttelijöiden kanssa. Heidän omaa erityisosaamistaan tuodaan näyttämölle tässäkin musikaalissa.
Rooleissa nähdään Heidi Ajanto, Mia Vuorela, Marko Maunuksela, Jussi Jätinvuori, Henna Sormunen, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Ville Orttenvuori, Esa Ahonen, Heikki Vainionpää sekä ilma-akrobaatti Marianne Katila/Katja Palmu. Videoroolin näytelmässä tekee Martti Suosalo.
Näytelmän hahmot pukuineen on suunnitellut runokirjatkin kuvittanut Erika Kallasmaa ja mittasuhteilla leikittelevän lavastuksen Antti Mattila. Valot on suunnittelut Hannu Raja-aho ja äänet Riku Metsä-Ketelä.
Koko perheen musikaali saa ensi-iltansa lauantaina 2. huhtikuuta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja on ohjelmistossa toukokuun lopulle saakka.
RoolitOn kertoo kivusta, jonka takana on täyttymätön isän kaipuu
16.3.2022

Onni Tommila on nuori Jere. Kuva: Tuukka Kiviranta
Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän kevään näytelmä kertoo nuoresta Jerestä – ja tuo Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämölle muiden muassa nuoren leffatähden, Onni Tommilan sekä näyttelijä Ilkka Koivulan.
Jere on kunnianhimoinen nuori mies, joka haaveilee rauhanturvaajan urasta biologisen isänsä jalanjäljissä. Unelma nähdyksi tulemisesta on kuitenkin vain ahdas pakkomielle, eikä isä ole vastannut enää vuosiin Jeren viesteihin.
Samaan aikaan Jeren äiti Saija yrittää selviytyä arjesta alkoholistimiehensä Arton kiihtyvän juomisen alla. Yhden ihmisen sairaudesta on tullut koko perheen sekä koko lähipiirin koettelemus, jossa kaikki oireilevat omalla tavallaan. Esikoisena Jere on ottanut tehtäväkseen paikata jo hajonneita rakenteita.
RoolitOn on tarina paitsi Lampisen perheestä, myös monista muista unelmiaan etsivistä kulkijoista, jotka kohottavat maljan yhdessäololle Kaijan Krouvissa.
Näytelmän päärooleissa nähdään poika ja kaksi erilaista isää Onni Tommila, Ilkka Koivula ja Jari Hakala. Lisäksi mukana on joukko tulevia näyttelijöitä Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalta. Tommilan ja hänen isäpuolenaan esiintyvän Koivulan tiet ovat kohdanneet aiemmin kameran edessä, mutta nyt he pääsevät ensimmäistä kertaa yhdessä näyttämölle.
RoolitOn on Natalil Lintalan käsikirjoitus ja ohjaus. Se on itsenäinen jatko-osa Hyvinvointivalhe-näytelmälle, joka kantaesitettiin syksyllä 2021 Seinäjoen kaupunginteatterissa. - Ajatus näytelmästä syntyi, kun tutustuin opiskelijoihini Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalla. Jokainen hahmo on rakennettu suoraan näyttelijälleen ja haluan saada jokaisen opiskelijan loistamaan omien vahvuuksiensa siivittämänä.
Kuten Hyvinvointivalheessa, tärkeä osa esitystä on Teemu Vuorelan äänisuunnittelulla.
Näytelmä on Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistyötuotanto.
RoolitOn-esitykset 14. – 18.5.2022 Elissa-näyttämöllä, Seinänjoen kaupunginteatterissa.
Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmän yleisöensi-ilta siirtyy viikolla
17.2.2022
Seinäjoen kaupunginteatterin Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmä tuodaan yleisön eteen viikon kuluttua, perjantaina 25. helmikuuta.
Yleisöensi-ilta peruuntuu perjantailta 18. helmikuuta sairaustapauksen vuoksi.
Liput peruuntuneeseen näytökseen ovat vaihdettavissa veloituksetta tuleviin esityksiin tai Seinäjoen kaupunginteatterin lahjakorttiin. Asiakkaat voivat täyttää asiakaspalvelulomakkeen Vaihda liput -verkkosivullamme.
Seinäjoen kaupunginteatteri pahoittelee peruutuksesta aiheutuvaa vaivaa.

Seinäjoen kaupunginteatterin Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmä tuodaan yleisön eteen viikon kuluttua perjantaina 25. helmikuuta. Kuva: Jukka Kontkanen
Ensi-illat siirtyvät vielä parilla viikolla
28.1.2022
Aluehallintoviraston asettamien koronarajoitusten jatkuminen sekä valtioneuvoston päätös pitää koronapassi jäähyllä siirtävät Seinäjoen kaupunginteatterin kevätkauden avauksen helmikuun puoliväliin.
Florian Zellerin Poika-näytelmän uusi yleisöensi-ilta on torstaina 17. helmikuuta kello 19.15. Koskettavan perhetarinan on Elissa-studioon ohjannut Juha Siltanen.
Enni Mustosen romaaneihin perustuva Järjen ja tunteen tyttäret tuodaan yleisön nähtäväksi heti seuraavana päivänä, perjantaina 18. helmikuuta kello 19. Antti Mikkolan ohjaus kertoo suomalaisnaisten itsenäistymisen varhaisista vuosista ja maailman ensimmäisistä naiskansanedustajista.
Peruuntuneisiin esityksiin lipun ostaneita katsojia pyydetään täyttämään asiakaspalvelulomake teatterin verkkosivuilla os. seinajoenkaupunginteatteri.fi/vaihdaliput/.
Tämä on ryöstö! -komedia, jonka esityksiä helmikuulta valitettavasti peruuntuu, jatkaa ohjelmistossa huhtikuun lopulle saakka. Koko perheen musikaali, Tippukivitapaus saa ensi-iltansa 26. maaliskuuta.

Henna Sormunen ja Veera Herranen näyttelevät maailman ensimmäisiksi naiskansanedustajiksi valittavia ystävyksiä Järjen ja tunteen tyttäret –näytelmässä, joka saa yleisöensi-iltansa 18. helmikuuta. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard
Teatterivuoden alku siirtyy – tammikuun esitykset peruuntuvat rajoitusten vuoksi
12.1.2022
Koronarajoitustoimien myötä Hiirenloukku-näytelmän esitykset valitettavasti päättyvät Seinäjoen kaupunginteatterissa. Poika-näytelmän ensi-ilta siirtyy helmikuulle.
Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa koronapassin käytön rajoituksia 31. tammikuuta saakka eikä koronapassia voi käyttää yleisötilaisuuksissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Tämän myötä Seinäjoen kaupunginteatterin tammikuun Hiirenloukku– ja Tämä on ryöstö! -näytelmien esitykset peruuntuvat.
Suositun ja lähes loppuunmyydyn Hiirenloukku-näytelmän katsojille ei valitettavasti ole tarjolla korvaavia näytöksiä. Tämä on ryöstö! -komedia jatkaa ohjelmistossa huhtikuun lopulle saakka.
Florian Zellerin Poika-näytelmän ensi-ilta tammikuun lopulta siirtyy helmikuulle. Uusi ajankohta vahvistetaan ensi viikolla. Enni Mustosen romaaneihin perustuvan Järjen ja tunteen tyttäret -näytelmän ensi-ilta on 5. helmikuuta.
Tammikuun lopun kaksi Supermarsu-vierailuesitystä siirtyvät myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.
Peruuntuneisiin esityksiin lipun ostaneita katsojia pyydetään täyttämään asiakaspalvelulomake teatterin verkkosivuilla os. seinajoenkaupunginteatteri.fi/vaihdaliput/.
Niin ikään helmikuun lopulla Seinäjoelle vierailulle tulossa ollut Tanssien tähtiin show -kiertue peruuntuu kokonaan, tiedottivat tekijät alkuviikosta.

Agatha Christien Hiirenloukku-dekkarin esityskausi oli menestys ja tekijät kiittävät kaikkia katsojia. Kuvassa ovat näyttelijät Mari Pöytälaakso (vas.), Heidi Ajanto, Henna Sormunen, Jani Johansson (takavas.), Ville Orttenvuori, Esa Ahonen, Jukka Puronlahti ja Jussi Jätinvuori. Kuva: Jukka Kontkanen
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
