fbpx

Tiedotteet

RoolitOn kertoo kivusta, jonka takana on täyttymätön isän kaipuu

16.3.2022

RoolitOn. Onni Tommila. Kuva: Tuukka Kiviranta

Onni Tommila on nuori Jere. Kuva: Tuukka Kiviranta

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän kevään näytelmä kertoo nuoresta Jerestä – ja tuo Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämölle muiden muassa nuoren leffatähden, Onni Tommilan sekä näyttelijä Ilkka Koivulan.

Jere on kunnianhimoinen nuori mies, joka haaveilee rauhanturvaajan urasta biologisen isänsä jalanjäljissä. Unelma nähdyksi tulemisesta on kuitenkin vain ahdas pakkomielle, eikä isä ole vastannut enää vuosiin Jeren viesteihin.

Samaan aikaan Jeren äiti Saija yrittää selviytyä arjesta alkoholistimiehensä Arton kiihtyvän juomisen alla. Yhden ihmisen sairaudesta on tullut koko perheen sekä koko lähipiirin koettelemus, jossa kaikki oireilevat omalla tavallaan. Esikoisena Jere on ottanut tehtäväkseen paikata jo hajonneita rakenteita.

RoolitOn on tarina paitsi Lampisen perheestä, myös monista muista unelmiaan etsivistä kulkijoista, jotka kohottavat maljan yhdessäololle Kaijan Krouvissa.

Näytelmän päärooleissa nähdään poika ja kaksi erilaista isää Onni Tommila, Ilkka Koivula ja Jari Hakala. Lisäksi mukana on joukko tulevia näyttelijöitä Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalta. Tommilan ja hänen isäpuolenaan esiintyvän Koivulan tiet ovat kohdanneet aiemmin kameran edessä, mutta nyt he pääsevät ensimmäistä kertaa yhdessä näyttämölle.

RoolitOn on Natalil Lintalan käsikirjoitus ja ohjaus. Se on itsenäinen jatko-osa Hyvinvointivalhe-näytelmälle, joka kantaesitettiin syksyllä 2021 Seinäjoen kaupunginteatterissa. ­­­­­- Ajatus näytelmästä syntyi, kun tutustuin opiskelijoihini Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalla. Jokainen hahmo on rakennettu suoraan näyttelijälleen ja haluan saada jokaisen opiskelijan loistamaan omien vahvuuksiensa siivittämänä.

Kuten Hyvinvointivalheessa, tärkeä osa esitystä on Teemu Vuorelan äänisuunnittelulla. 

Näytelmä on Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistyötuotanto.

RoolitOn-esitykset 14. – 18.5.2022 Elissa-näyttämöllä, Seinänjoen kaupunginteatterissa.


Ohjelmistossa

Rooliton

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Teatterin verkkolehti

    Samasta aiheesta

    Lue myös nämä

Näytä kaikki artikkelit