Tiedotteet
Seinäjoen harrastajateatterikesä 23. – 25.8.2013
23.5.2013
Suomen harrastajateatteriliitto julkaisi tapahtuman esiintyjät.
Seinäjoen Harrastajateatterikesä on lunastanut paikkansa yhtenä teatterintekijöiden ja -kokijoiden kohtaamispaikkana. Vuosi vuodelta esitysten taso on yhä kovempi, ja sitä kautta myös ryhmien esivalinta katselmukseen vaikeampaa. Niinpä jo valituksi tuleminen on puoli voittoa.
Katselmukseen valitaan vuosittain 8-10 ryhmää ympäri Suomen. Katselmukseen valitut ryhmät saavat palautteen esityksestään ammattitaitoiselta raadilta. Raati jakaa myös tapahtuman päätöstilaisuudessa kannustusrahaa haluamalleen ryhmälle tai ryhmille.
Tänä vuonna esivalitsijana toimi Turun kaupunginteatterin johtaja Raija-Liisa Seilo. Raadissa esityksistä palautetta antavat Jaana Saarinen, Leena Rintala jaAhti Ahonen. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen kaupunginteatterin, Nuoren Kulttuurin, Suomen Nuorisoseurojen, Finlands Svenska Ungdomsförbundin ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa.
Valitut esitykset:
Teatteri Nimettömät, Helsinki: Nenäliinatehdas
Turun Ylioppilasteatteri: Laitos – The institution musical
Vaasan Ylioppilasteatteri: Vuoriston kaunotar
Jyväskylän Huoneteatteri: Hucklebery Finn
Teatteri Apollon, Helsinki: Nollaneljäviisi
Tikkurilan Teatteri, Vantaa: Aina joku eksyy
Jo-Jo Teatteri, Turku: Kaikkihan me onnumme
Iisalmen Teatteri: Lentojätkä
Teatteri Kultsa, Helsinki: Napa jää
Harrastajateatterikesän oheistapahtumissa on teatterikursseja lapsille ja nuorille, järjestäjinä toimivat Suomen Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri -säätiö. Varttuneemmalle väelle on tarjolla harrastajateatterin tilaa käsittelevä keskustelutilaisuus Ari Kekäläisen johdolla, sekä teatteriaiheinen seminaari opinnälkäisille.
Lue lisää: http://www.harrastajateatterikesa.fi/
Vierailut viimeistelevät teatterikevään
6.5.2013
Martti Suosalo, Eila Roine ja Seela Sella Seinäjoen kaupunginteatterin lavalla.
Pienen tulitikkutytön, jazzahtavan koko perheen musikaalin näytöksiä on kevätkaudella jäljellä viisi. Esitykset jatkuvat lauantaille 18. toukokuuta saakka Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa.
Suurella näyttämöllä nähdään mielenkiintoisia vierailuja.
Eila Roine esittää yhdeksänkymppistä, kuolemaa odottavaa maalaisrouvaa näytelmässä Grace ja Glorie. Vieraaksi saapuvan vapaaehtoisen saattohoitajan roolissa nähdään Teija Auvinen, Roineen miniä oikeassa elämässä. Herkän ja lämpimällä huumorilla ryyditetyn näytelmän on ohjannut Tommi Auvinen.
Gracie ja Glorie esitetään kahdesti: lauantaina 18. toukokuuta kello 14 ja 19.
Seela Sella on tänä keväänä tuonut lavalle tositarinoita farssin piirteitä saavasta suomalaisesta terveydenhuollosta. Ottaa sydämestä, Seela Sella -näytelmässä Sellan rinnalla näyttelee Arttu Kapulainen. Hilpeiden ja traagisten monologien ja dialogien sumaa rytmittävät Kaj Chydeniuksen yhteiskunnalliset laulut. Leena Tammisen kirjoittaman näytelmän on ohjannut Kari Paukkunen.
Esitykset maanantaina 20. ja tiistaina 21. toukokuuta.
Jo ensi viikolla, torstaina 16. ja perjantaina 17. toukokuuta Seinäjoella vihdoin vierailee Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa. Kaksikko on esittänyt hulvatonta komediaa jo kymmenen vuotta ja jatkoa on Suosalon mukaan luvassa.
Myötätunto kutsuttiin myös Tampereen Teatterikesään
6.5.2013
Seinäjoen kaupunginteatterin Myötätunto-näytelmä on kutsuttu toisenkin merkittävän kotimaisen teatterifestivaalin pääohjelmistoon.
Viikko ennen Helsingin Stage-festivaalin vierailuesityksiään näytelmä nähdään kahdesti Tampereen Teatterikesässä. Myötätunto esitetään Teatterimontussa 5. ja 6. elokuuta.
Korjaamon Stagella Helsingissä Myötätunto nähdään 17. ja 18. elokuuta. Riko Saatsin toinen Seinäjoen ohjaus Mies maailman huipulla – Peer Gynt esitetään Stagella 20. elokuuta.
Myötätunto-näytelmän on kirjoittanut Veikko Nuutinen. Se sai Seinäjoen ensi-iltansa kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä 14. marraskuuta 2012 Riko Saatsin ohjaamana.
Näytelmän rooleissa nähdään Saara Kotkaniemi, Jani Johansson, Tuomas Kiiliäinen, Mika Laurila, Liisu Mikkonen ja Leena Rousti. Tarinan kekseliäs pahvilaatikkolavastus on Karmo Menden, äänet Teemu Salon sekä valot ja videot Ville Virtasen.
Kehitysvammaisille ja muille harrastajille mahdollisuus päästä kaupunginteatterin lavalle
6.5.2013
Yhteisöteatteriproduktiossa tarjoutuu kehitysvammaisille ja muille harrastajille mahdollisuus päästä kaupunginteatterin lavalle! Infotilaisuus Nuopparilla la 11.5. kello 17.30.
Syksyllä ensi-iltansa saavaan EOS-teatteriproduktioon haetaan innokkaita teatterinharrastajia Seinäjoen seudulta.
Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä nähdään syksyllä erityisen yhteisöteatteriproduktion tuloksia. Vielä työnimellä kulkevaan EOS-teatteriproduktioon haetaan parhaillaan mukaan innokkaita teatterinharrastajia Seinäjoen seudulta.
– Etsimme esiintyjiä, ohjaajan assistenttia, muita avustajia ja vastuuhenkilöitä puvustukseen, lavastukseen sekä valo- ja äänisuunnitteluun, ohjaaja Venla Korja kertoo.
Produktiosta järjestetään infotilaisuus kaikille kiinnostuneille Seinäjoen kaupungin nuorisokeskuksella lauantaina 11.5. kello 17.30 alkaen.
Omat unelmat lavalle
EOS on ensisijaisesti ryhmälähtöistä yhteisöteatteria ja siinä toteutetaan esiintyjien omia unelmia ja roolitoiveita. Esiintyjiksi haetaan sekä kehitysvammaisia että muita alueen teatteriharrastajia.
EOS on eräänlainen kuningasnäytelmä, jossa pohditaan valtaa ja vallan jakautumista. Näytelmä haastaa miettimään, kenellä on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi ja kuka sitä oikeutta jakaa. Kokonaisuus muodostuu valmiista näytelmäkohtauksista sekä osallistujien omasta materiaalista.
Aiemmin teatteri-ilmaisun ohjaaja Venla Korja on ohjannut vastaavanlaisen produktion taiteellisena opinnäytetyönään Ylioppilasteatteriin Helsinkiin keväällä 2012. Eversti Co. -esityksessä nähtiin Ylioppilasteatterin esiintyjien lisäksi kahdeksan kehitysvammaista esiintyjää Lyhty Ry:stä.
EOS puolestaan toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin, Seinäjoen Seudun Kehitysvammaisten Tuki Ry:n sekä Seinäjoen kansalaisopiston kanssa. Produktiota tukevat Alfred Kordelinin sivistysrahasto, Taiteen edistämiskeskus ja SKR:n Etelä-Pohjanmaan maakuntarahasto.
Vesa Tapio Valo jatkaa teatterin johdossa
3.5.2013
Seinäjoen kaupunginteatterin uusi hallitus nimitettiin
Seinäjoen kaupunginteatterin teatterin hallitus jatkaa teatterinjohtaja Vesa Tapio Valon työsuhdetta kahdella vuodella. Kahden vuoden optio sisältyi Valon heinäkuussa päättyvään sopimukseen.
Teatterin uusia näyttelijäkiinnityksiä ovat syyskaudella 2013 työnsä aloittavat Jukka Puronlahti ja Kai Bäckström. Molemmat ovat opiskelleet Teatterikorkeakoulussa, josta Bäckström on valmistunut 2012 ja Puronlahti 1992.
Miesten syyskauden 2013 ensimmäinen roolityö on Leo Suomelan kirjoittamassa näytelmässä Mannerheim ja kettujen sota.
Uusi hallitus
Seinäjoen kaupunginteatteri Oy:n vuosikokouksessa 25. huhtikuuta nimettiin teatterin uusi hallitus. Yhdeksänjäsenisessä toimielimessä jatkavat Ilkka Mäkelä, Esa Perttu, Milla Hautala, Riittaliisa Sikkilä, Heikki Vierula ja Näyttelijäyhdistyksen edustajana Esa Ahonen sekä uusina jäseninä Raimo Mäki-Jaskari, Liisa Lintala-Vasanko ja Erkki Valtamäki.
Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään 7. toukokuuta.
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
