Tiedotteet
Christian Lindroos jatkaa teatterin johdossa vielä puolitoista vuotta
23.5.2019
Seinäjoen kaupunginteatteri avaa teatterinjohtajahaun elokuussa.
Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellisen johtajan Christian Lindroosin viisivuotiskausi päättyy vuoden 2020 lopussa.
Lindroos on kertonut teatterin henkilökunnalle ja hallitukselle, että hän ei käytä työsopimuksensa mukaista kaksivuotista optiotaan, vaan siirtyy taiteelliseksi johtajaksi Porin teatteriin, jonka nykyinen johtaja on jäämässä eläkkeelle.
– Haikein mielin olen, koska olen viihtynyt Seinäjoen kaupunginteatterissa hyvin ja tiedän, että työkavereita tulee vielä ikävä. Mutta on uskallettava tarttua uusiin haasteisiin kun mahdollisuus tulee.
Lindroosin johtajakaudella teatterin katsojaluvut ovat lähteneet nousuun. Hän aloitti tehtävässä tammikuussa 2016.
– Teatterilla on hyvin aikaa etsiä ja valita uusi johtaja, sillä Lindroos on ohjaimissa vielä puolisentoista vuotta ja ohjelmistosuunnittelukin on jo edennyt pitkälle, sanoo teatterin toimitusjohtaja Markko Heinonen.
Teatterin hallitus on nimennyt työryhmän uuden teatterinjohtajan löytämiseksi. Haku avataan elokuussa.

Christian Lindroos. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa