Tiedotteet
Päiväristeily-komedia herkuttelee Suomen ja Viron eroavaisuuksilla
31.5.2018
Kahden oudon kansan yhteinen vaellus kohti tuntematonta määränpäätä on ammattivirolaisen Antto Terraksen mukaan mitä houkuttelevinta maaperää komedialle. Päiväristeily on Seinäjoen kaupunginteatterin kesäkauden ensimmäinen ensi-ilta.
Uusi näytelmä näyttää suomalaisturistit itselleen vieraalla maaperällä, Virossa, jonka ovat luulleet tuntevansa.
– Ja nyt ei puhuta mistään suomalaisten humalasekoiluista vaan kulttuuri-, mielipide- ja yhteiskuntajärjestelmien eroista. Suomessa on vallalla sosialismi ja Virossa riistokapitalismi, pamauttaa molempia kansallisuuksia puoliksi edustava koomikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja Antto Terras.
Hänen kirjoittamansa Päiväristeily-komedia saa ensiesityksensä Mallaskosken panimoravintolan teatteriterassilla ensi viikon keskiviikkona, 6. kesäkuuta. Kyseessä on ensimmäinen aihetta käsittelevä näyttämöteos Tallinnaan suuntautuvan päiväristeilytoiminnan 30-vuotistaipaleella.
Lukuisissa rooleissa nähdään laulavat koomikot Juha Suihko, Laura Eriksson ja Katriina Sinisalo. Suihko ja Sinisalo olivat mukana myös viime kesän suositussa Terras-komediassa, Myymälävarkaan käsikirjassa.
– Suurin muutos edelliseen esitykseen on se, että nyt emme mainitse Nurmoa kertaakaan. Tiukkaa tekee, mutta niin luvattiin taiteen jumalille, hulluttelee Terras ja alkaa googlata antiikin jumalien nimiä.
Komediayleisölle luvataan yli sata naurua kahdessa tunnissa.
– Tilanteet ovat suorastaan laittoman koomisia, kertoo Terras ja lisää pökkyä pesään:
– Huumoria on niin paljon, että Yleisradio eläisi sillä määrällä kymmenen vuotta ja kansallisteatterista jo soittivat, että saisivatko syksyksi edes vähän, mutta en luvannut. Tätä se on kun Etelä-Pohjanmaalla tehdään näytelmää. Miksi säästellä, kun kerran on!, trossaa Terras.
Kesäkomedia nähdään 6.6. – 23.8.2018 Mallas-näyttämöllä Seinäjoen vesitornin kupeessa, osoitteessa Vesitorninkatu 1.
Näytelmän lavastuksen ja puvut ovat suunnitelleet Riikka Aurasmaa ja Leena Rintala, äänet Sami Lust ja tarpeiston Airi Lakso.
– Hei seis! Se teatteritaiteen jumala, se on Dionysos, Terras huikkaa perään konsultoituaan Aurasmaata ja googlea.
– Mutta muusat ovat tärkeitä innoittajia ja innoituksen lähteitä, täydentää Aurasmaa.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä


Vastaa