fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

ARVIO: Riehakkaasti risteillen Tallinnaan

7.6.2018

Antto Terraksen Päiväristeily aloittaa kaupungin kesäteatterikauden räväkästi. Virolaissyntyinen Terras taluttaa katsojat Tallinnan-lautan kautta jännittävään, mystiseen ja hieman syntiseenkin naapurikaupunkiin.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Antto Terras herkuttelee suomalaisten ennakkoluuloilla, joita meidän uskotaan yhä tuntevan virolaisia ja naapurimaan vanhaa neuvostomenoa kohtaan. Saattaapa joku tunteakin. Meitähän on moneksi.

Terraksen tarina perustuu nopeasti vaihtuville tilanteille ja yliampuvalle sketsihuumorille. Tarinan tyypit ovat karrikoidun hauskoja. Juha Suihkon ja Laura Erikssonin pääosassa poukkoileva pariskunta edustaa keskiluokkaisia ja -ikäisiä tuulipukusuomalaisia, joilla on omat rajoitteensa ja odotuksensa jännittävästä Tallinnasta.

Katriina Sinisalo on tuhatkasvoinen estraditaiteilija, joka muuntautuu salamannopeasti leipääntyneestä risteilyemännästä Anu’s Placen hehkeäksi kauneuskirurgiksi. Sinisalo, Suihko ja Eriksson hyppäävät nopeasti hahmosta toiseen, joten voi vain kuvitella ahtaiden pukeutumistilojen huisketta kolmikon vaihtaessa asuja.

Pukusuunnittelijat Riikka Aurasmaa ja Leena Rintala ovat jälleen antaneet mielikuvituksensa liitää. Katsojien ihailtaviksi ilmestyy toinen toistaan upeampaa asustetta. Myös kaksikon suunnittelema lavastus on näppärä ja toimii.

Terraksen käsikirjoitus on vitsien, sketsien, vihjailuiden ja kompien runsaudensarvi. Näyttelijäkolmikko onnistuu puhaltamaan henkiin kirjoittajan monimieliset rivit. Näyttelijäntyö on nautinnollista ja vivahteikasta.

Musiikki taustoittaa ajankuvaa ja on tärkeä osa kerrontaa. Saarenmaan valssi keinuttaa katsojaa vielä loppuaplodien tauottua. Ja yleisö nautti näkemästään ja kokemastaan.

RAIMO HAUTANEN
taidekriitikko

Ohjelmistossa

Päiväristeily

Kommentit (2)

    Kirsi Ojanperä sanoo:

    Tämä on kesäteatteria parhaimmillaan. Hauska ja huumoripitoinen näytelmä jossa saa nauraa. Kiitos!

    teatterin tiedotus sanoo:

    Kirsi kiitos!

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
29.09.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
06.10.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
07.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
07.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
12.10.2023 klo 1815 Kekkosen Tytär, teosesittely Elissa-katsomo Osta liput
13.10.2023 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
14.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
14.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
21.10.2023 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
21.10.2023 klo 1800 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut