Tiedotteet
Esimakua Dance of the Vampires -musikaalin puvustuksesta
16.2.2011
Paljastuksia teatteripukujen takaa: ”Luova prosessi on kaoottinen”
Seinäjoen kaupunginteatterin pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa ja puvustonhoitaja-pukusuunnittelija Leena Rintala avaavat yleisölle luonnoslehtiönsä ja paljastavat, miten ja mistä teatteripuvustus syntyy.
– Esittelemme tuhrut, suhrut ja jopa roskiksesta kaivetut epäonnistuneet ideat.
Näyttelyllään suunnittelijat tahtovat kertoa siitä, mikä rooli puvustuksella ja lavastuksella teatterissa on. Seinäjoen taidehallin Studioon ripustettavanPaljastuksia-näyttelyn pääosassa onkin teatterin visuaalinen maailma. Esillä on ideoita puvuista, pukuluonnoksia, työpiirustuksia, pari lavastuksen pienoismallia ja valmiita roolipukuja.
– Rakennamme tilaan myös materiaalia notkuvat työpöydät, jotka kuvaavat keskeneräistä suunnitteluvaihetta.
Aurasmaan ja Rintalan mukaan luova prosessi on kaaos. Hetkeä, jolloin sotkusta muodostuu valmis ja käyttökelpoinen idea, ei ole helppo määrittää.
– Se on mahdotonta. Emme osaa sanoa sitäkään, mistä itse luovuus tulee.
Suunnittelutyön tuloksena syntyy helmiä, jotka paitsi tukevat tarinaa ja sen kulkua, myös ilta toisensa jälkeen keräävät ja kestävät teatteriyleisön katseet.
Suunnittelijat ripustavat näyttelyn ajankohtana, jolloin heillä on kädet kiinni useassa produktiossa. Näyttelyssä onkin esillä myös tuoreita suunnittelutöitä. Ensi-iltansa ehti juuri saada Herttin tähäre -revyy, johon Rintala suunnitteli lavastuksen ja Aurasmaa puvustuksen.
Jo seuraavalla viikolla ensi-iltaan tulee Nainen muotokuvassa -näytelmä, jossa on Aurasmaan puvustus. Rintala puolestaan suunnittelee parhaillaan syyskuussa pohjoismaisen ensiesityksensä saavan Dance of the Vampires -musikaalin puvustusta.
Aurasmaata (s. 1973) ja Rintalaa (s. 1970) voi luonnehtia teatterin visuaalisen puolen moniottelijoiksi. Rintala on työskennellyt Seinäjoen kaupunginteatterissa vuodesta 1994 ja Aurasmaa 2002.
Molemmat ovat suunnitelleet myös muualle. Aurasmaa on vieraillut mm. Oulun, Rauman ja Vaasan kaupunginteattereissa, tanssi- ja lastenteattereissa sekä kesäteattereissa.
Rintala on suunnitellut useana vuonna puvustuksen Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperatuotantoihin. Hän on myös toiminut skenografina Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Riikka Aurasmaa ja Leena Rintala ovat saaneet näyttelyä varten apurahan Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan maakuntarahastosta.
Näyttely Seinäjoen taidehallin Studiossa 13. maaliskuuta saakka.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa