Tiedotteet

Nainen astuu ulos muotokuvasta

18.2.2011

Moderni aika näyttää asiat uudessa valossa

Seinäjoen kaupunginteatterin seuraava ensi-ilta, Nainen muotokuvassa -näytelmä kertoo oikeasti eläneistä henkilöistä, tanskalaisen teatterin vaikuttajapariskunnasta Johan ja Johanne Heibergista. Näiden tuttavapiiriin kuului maailmankuulu tanskalainen satusetä Hans Christian Andersen, jonka kiillotellusta imagosta näytelmä paljastaa uusia piirteitä.
Näytelmä kertoo yöstä, jolloin H.C. Andersen vierailee Heibergin kulttuurikodissa. Yllättäviä käänteitä sisältäviin tapahtumiin liittyy myös vanha kaljupäinen nainen, rouva Pätges.

Ohjaaja Kimmo Kahra luonnehtii näytelmää kvintetoksi neljälle näyttelijälle.
– Esityksen viidennen hahmon muodostaa äänisuunnittelija Sami Silénin luoma äänimaailma.
Romantiikan ajan tuulet tuntuvat puhaltavat näytelmässä, jossa soi Schubertin musiikki ja tuoliin sidottu vanhuskin on puettu uusklassisen virheettömästi ja kauniisti.
Realismin tuloa ei kuitenkaan voi estää. Asiat aletaan nähdä uudessa valossa.
Köyhistä oloista lähtöisin oleva rouva Heiberg on oppinut ajan hovitavat ja mukautunut porvarilliseen elämäntapaan. Iltaisin ja öisin hän kuitenkin kirjoittaa tekstiä, joka on täysin päinvastaista: totuudenmukaista kuvausta omasta lapsuudestaan.
– Teksti, jonka myötä Johanne kirjoittaa itseään kokonaiseksi naiseksi, on keskeinen osa tapahtumia. Yön aikana lukot avautuvat ja tunnelma käy jopa komediallisen riehakkaaksi.

Näytelmän on kirjoittanut kahdesti August-palkittu ruotsalainen kirjailija Per Olov Enquist (s. 1934). Från regnormarnas liv -näytelmän on vuonna 1981 mestarillisesti suomentanut kirjailija Pentti Saarikoski. Näytelmän alkuperäinen suomenkielinen nimi on Kastematojen elämästä. Enquistin näytelmä jatkaa Sofi Oksasen aloittamaa voimakkaiden naisten tarinoiden perinnettä Seinäjoen kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Musiikin lisäksi aistillisia nautintoja tarjoavat näytelmän upea puvustus, lavastus ja tietenkin vahva näyttelijätyö. Johanne Heibergin roolissa nähdään Mia Vuorela. Hänen puolisoaan, herra Heibergiä esittää Matti Suokonautio. Hans Christian Andersenin roolin tekee Esa Ahonen. Kaljupäisenä naisena nähdäänEija-Irmeli Lahti.

Nainen muotokuvassa -näytelmän on lavastanut Karmo Mende. Puvustuksen on suunnittelut Riikka Aurasmaa. Valosuunnittelu on Hannu Raja-ahon ja äänet Sami Silénin. Peruukit, kampaukset ja maskeerauksen on suunnitellut Johanna Uusitontti.

Ensi-ilta Elissa-studiossa 23. helmikuuta 2011.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
07.02.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
08.02.2025 klo 1300 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
08.02.2025 klo 1800 Eikä yksikään pelastunut Alvar-sali Osta liput
13.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
14.02.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1300 SEILI Alvar-sali Osta liput
15.02.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput

Katso aikataulut