fbpx

Tiedotteet

Vanharoosa puhuu ikäihmisten suulla

29.10.2015

Vanha Roosa muistelee sota-ajan nuoruuttaan uudessa näytelmässä.

Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä saa 6. marraskuuta ensi-iltansa seinäjokelaisten ikäihmisten tarinoista koostettu Vanharoosa-näytelmä. Esityksessä kuultava Roosan tarina on osa Kulttuurikollektiivi Sillan Kohtaaminen-projektia, jossa yhdistys on järjestänyt työpajoja ja haastatteluja Seinäjoen palveluasumisyksiköissä sekä kotihoidon asiakkaiden luona.

– Järjestimme Hyllykalliokodilla viisi tapaamista, joiden teemana oli lapsuus, koti, perhe, rakkaus ja unelmat. Teemoja purettiin muun muassa keskustelun, musiikin ja runouden kautta. Pajoja järjestettiin myös muistisairaille ikäihmisille Myllypuistokodissa, jossa sisältö keskittyi taidelähtöisen toiminnan ja juttelun ympärille. Kotihoidon asiakkaiden kanssa samat teemat pakattiin kahden tunnin mittaiseen haastatteluun, jossa syvennyttiin tarkemmin haastateltavan henkilön elämäntarinaan, kertoo esityksen käsikirjoittaja Juulia Soidinaho.

Työpajoissa ja haastatteluissa esiin nousseet tarinat ja teemat muodostavat yhden yhteisen juonen, joka kulkee päähenkilö Roosan kotona nykyajassa sekä hänen sota-aikaisissa muistoissaan. Vanhan Roosan roolissa nähdään kirjavinkkari-satumumma Marja-Leena ”Marlee” Mäkelä. Muita rooleja esittävät Juulia Soidinaho, Tanja Huuskonen, Sami Sainio sekä Maippi Nuormaa-Vilén. Esityksen on ohjannut Venla Korja. 

Kohtaaminen-projekti on saanut tukea Suomen kulttuurirahastolta, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan taidetoimikunnalta sekä Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluilta ja ikäihmisten tulosalueelta.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Teatterin verkkolehti