Tiedotteet

Teatteri kauhun vallassa pyhäinpäiväviikonloppuna

28.10.2014

Mia Vuorela avaa Laitakaupungin orkesterin kanssa Seinäjoen kaupunginteatterin sooloiltojen sarjan.

Kun näyttelijöille tarjottiin mahdollisuus sooloiltojen tekoon, Mia Vuorela tiesi heti, mitä alkaa työstää: livekuunnelmaa.
– Laitakaupungin orkesteri on jo jonkin aikaa elätellyt ajatusta kuunnelman tekemisestä, nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, Vuorela kertoo.

Näytösten ajankohta, pyhäinpäiväviikonloppu, saneli esityksen teeman.
– Luin puolen metrin pinon verran kauhukirjallisuutta. Halusimme esityksen perustuvan tarinaan, jolla on kunnon kaari ja päädyimme Bram Stokerin novelliin Draculan vieras. Se on teksti, jonka kirjailija jätti pois Dracula-romaanista.

Käytännössä homma menee niin, että Vuorela kertoo tarinan, jota Laitakaupungin orkesteri säestää ja värittää.
– Kyse on musiikin ja tekstin kohtaamisesta juuri siinä elävässä hetkessä. Orkesteri vastaa instrumentein esityksen koko kauhukuvastoa tihkuvasta äänimaailmasta. Ainoa kone, jota ukkospellin lisäksi käytetään, on tuulikone. Macilla, tietokoneella, ei ääniä tuoteta.
Esityksessä kuullaan myös uutta Laitakaupungin orkesterin musiikkia. Kauhukokoonpanossa soittavat Piia Kleemola-Välimäki, Jaakko Salminen, Sami Silén, Teemu Vuorela ja Petri Välimäki. Saliäänestä vastaa Kimmo Ahola.

Kauhukuunnelma myös näkyy.
– Vaikka kuunnelmaksi kutsutaankin, kyseessä on visuaalinen teatteriesitys, jossa on paljon varaa improvisaatiolle. Yleisöllä on silti mahdollisuus vain kuunnella ja nauttia samalla vaikkapa lasillinen viiniä. Kauhukuunnelma esitetään teatterin ylälämpiössä ja ravintola on avoinna jo tunti ennen esitystä. Yleisön ikäraja on 18 vuotta.

Tunnin mittainen kuunnelma esitetään kahdesti tulevana viikonloppuna 1. ja 2. marraskuuta: lauantaina iltakymmeneltä ja iltakahdeksalta sunnuntaina.

Sooloillat saavat jatkoa 11. marraskuuta Eija-Irmeli Lahden Moninainen-esityksellä sekä 11. joulukuuta Liisu Aurasmaan Varpusella. Moninainen esitetään kahdeksan kertaa ja Varpunen neljästi. Teatterilippu sooloiltoihin maksaa 15 euroa. Halutessaan kerätä koko sooloiltojen sarjan, saa liput kolmeen esitykseen yhteensä 30 euron hintaan.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
13.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
14.02.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1300 SEILI Alvar-sali Osta liput
15.02.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1900 Club For Five 25 v -kiertue Alvar-sali Osta liput
19.02.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta Alvar-sali Osta liput
20.02.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut