24.8.2015
Revyyn tekeminen on kuin ison palapelin kokoamista, sanoo näyttelijä Mia Vuorela. Seinäjokelaislähtöisen Mikko Koivusalon neljäs revyy avaa Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn. Avoin esittelytilaisuus järjestetään 26. elokuuta.
Hyväs tällis on taattua Mikko Koivusalo -laatua, lupaa kapellimestari Timo Ristilä.
– Koivusalo kirjoittaa tarttuvaa musiikkia ja hauskoja sketsejä. Niistä revyy muodostuu. Laulujen mainiot lyriikat luovat syvyyttä sanomaan.
Musiikkinumeroiden laaja skaala yltää afrikkalaisrytmeistä reaggen kautta tangoon ja kauniisiin balladeihin.
Ristilä on sovittanut laulut viisihenkiselle teatteriorkesterille. Se säestää livenä lavalla kymmentä näyttelijää.
Revyy on runsas ja vauhdikas teatterilaji. Hahmoja on pitkälti toistasataa. Pukuja on ommeltu viime keväästä lähtien ja kampaamossa valmistettu yli 50 peruukkia.
– Itselläni on esityksen aikana 19 pukuvaihtoa, kertoo näyttelijä Mia Vuorela.
Vuorelan mukaan revyyn tekeminen on toisenlaista kuin vaikkapa draaman.
– Se on kuin ison palapelin kokoamista. Kun rooleja on useita, niihin voi tuoda useiden erilaisten hahmojen piirteitä. Harjoitukset tarjoavat myös sopivasti haastetta.
– On mukavaa päästä laulamaan ja tanssimaan loman jälkeen.
Hyväs tällis -esityksestä ja sen tekemisestä voi kuulla lisää kaikille avoimessa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 26. elokuuta. Tilaisuus Alvar-salissa alkaa lounasaikaan kello 12.30.
Tilaisuudessa tarjoillaan Koulutuskeskus Sedun Kirkkokadun toimipisteen opiskelijoiden valmistamia eteläpohjalaisia tapaksia, eli epaksia.
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
27.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
Vastaa