Tiedotteet
Pohjalaissolistit tähdittävät Seinäjoen oopperaa
7.6.2012
Ooppera palaa kaupunkiin 12 vuoden tauon jälkeen.
Seinäjoen kaupunginteatterilla on musiikkiteatterin maine, jota viimetalvinenVampyyrien tanssi vain vahvisti.
Niinpä Seinäjoen kaupunginteatteri käynnistää 50-vuotisohjelmistonsa ensi vuonna laulunäytelmällä. Juhlavuoden kunniaksi Mozartin Ryöstö seraljista -ooppera käsittelee modernia ja monikulttuuristuvaa Etelä-Pohjanmaata. Nimekseen se on saanut Ryästö lakeurelta.
Tutun oopperan juoni on pantu päälaelleen. Tarinan turkkilaiset ovat tämän päivän pohjalaisia ja tapahtumat on siirretty autokauppojen, huonekaluliikkeiden ja kurkkulavojen lakeudelle.
– Emme elä enää puukkojunkkarien aikaa vaan vauhdikkaasti kasvavan yrittäjämaakunnan sykkeessä, perustelee teatterinjohtaja, oopperan ohjaajaVesa Tapio Valo.
Oopperan on pohjanmaan murteelle kääntänyt kirjailija ja säveltäjä Mikko Koivusalo. Musiikin Seinäjoen kaupunginorkesterille sovittaa maestro Jorma Panula. Orkesteria johtaa kapellimestari Tuomas Rousi. Teos toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupunginorkesterin ja Seinäjoen oopperayhdistyksen kanssa.
Solistikunta on korkeaa eurooppalaista tasoa ja samalla vahvasti pohjalainen.
Roolihenkilöt ovat Koivusalon suomennoksessa saaneet uudet nimet. Keskeisissä, Ibrahimin ja Yasminen, rooleissa laulavat New Yorkin Caruso -kilpailuissa vastikään menestynyt tenori Mika Nisula ja Yön kuningattarena maailmaa valloittanut sopraano Sirkka Lampimäki. Lampimäki on ollut Seinäjoen tulevan oopperaproduktion aloitteentekijänä. Tänä kesänä hän laulaa Savonlinnan oopperajuhlilla kantaesitettävän La Fenice -oopperan Komisarion roolin sekä Mozartin Taikahuilun Yön kuningattaren.
Seinäjoella Blondin roolissa vuorottelevat sopraanot Krista Kujala ja Mia Heikkinen. Hassanin roolin laulaa Seinäjoen kaupunginteatterissa kiinnityksellä oleva tenori Ville Salonen. Keskeisestä Anttoon (alkujaan Osminin) roolista ovat neuvottelut vielä kesken.
Oopperassa on lisäksi useita puherooleja, joissa nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijöitä sekä Pohjalaisten kuoro, joka koostuu Seinäjoen oopperayhdistyksen laulajista.
Ryästö lakeurelta saa ensi-iltansa 16. tammikuuta 2013 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Oopperan 16 esitystä ajoittuu tammi-maaliskuulle.
Oopperan lipunmyynti alkaa 1. syyskuuta.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä
-
Blogi
15.1.2026
Me teemme Solmussa-musikaalin
-
Tiedote
19.12.2025
Teatterivuosi 2025 osoitti: ”Taidetta tarvitaan avuksi hahmottamaan paikkaamme maailmassa”

Vastaa