Tiedotteet
”Pohjalaiset osaavat nauraa itselleen”
16.9.2011
Ohjaaja Dick Holmström tykkää karrikoida: ”Jos tekisi naturaa, tulisi tragediaa.”
Herttin tähäre -revyy kokee toisen tulemisen Seinäjoen kaupunginteatterissa. Uusintaensi-ilta nähdään 22. syyskuuta suurella näyttämöllä. Esitys jatkaa ohjelmistossa uudenvuodenaattoon saakka.
Ohjaaja Dick Holmström palasi mielellään jatkojalostamaan kevättalvella ensi-iltansa saanutta esitystä. Revyytä on rukattu kymmenellä uudella osiolla. Jotakin on myös jätetty pois.
– Tyylilajinmukaista on, että revyyn jatkaessa ohjelmistossa, sitä päivitetään. Halusimme ottaa mukaan käsikirjoittaja Mikko Koivusalon aiempienkin esitysten parhaita paloja. Uskon, että yleisö tykkää, kun he tunnistavat hauskan jutun: ”Hei, mä muistan ton.” Kierrätetytkin jutut ovat tuoreita, koska niitä esittävät uudet näyttelijät.
Ohjaaja pyrkii pitämään jokaisesta kohtauksesta.
– Mutta myönnettävä on, että erityisesti tykkään pohjalaisuudella leikittelevistä sketseistä, sanoo Holmström.
Revyyt ovat olleet Seinäjoella suosittuja. Kertooko se siitä, että me pohjalaiset osaamme nauraa itsellemme?
– Se kertoo teistä pelkkää hyvää! Esityksen huumori on yleistä, mutta esimerkiksi pohjalaisten uhoaminen stadilaisessa baarissa ei tippuisi ainakaan Turussa niin hyvin kuin täällä. Sketsi on juuri sen tyyppinen, että siinä nauretaan itselle.
Holmströmin mukaan huumori toimii omilla lainalaisuuksillaan.
– Vaikeus on siinä, että kaikilla on erilainen huumorintaju. Mutta, jos ei karrikoisi, ja jos tekisi pelkkää naturaa, tuloksena olisi tragediaa. Pitää vähän uskaltaa ja käsitellä lavalla arkojakin asioita vilpittömästi. Jokin ilmiö voi olla pienelle ryhmälle tabu, mutta suurin osa ihmisistä on avarakatseisia.
Pesiskatsomoon ja avantoon
Herttin tähäre -revyyssä konhottavat tutut nimet Osku Haavisto, Sari Jokelin,Jelena Jokelin-Muilu, Jussi Lampi, Ville Orttenvuori, Jari Pylväinen, Heikki Vainionpää, Anne Vihelä sekä uutena kasvona ja äänenä Leena Rousti.
Esityksen koreografi on Mia Malviniemi, lavastaja Leena Rintala, pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa. Äänisuunnittelu on Petteri Karrin ja valot Jyrki Oksaharjun. Kapellimestari Timo Ristilä kipparoi viisimiehistä orkesteria, jossa hänen lisäkseen musisoivat kitaristi Ari Saari, rumpali Teemu Vuorela ja basisti Petri Välimäki. Viulistina vuorottelevat Piia Kleemola, Hilkka Rauhala ja Mika Virkkala.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa