Blogi

Ohjaaja tuo näyttämölle humoristi-Turkan

9.2.2016

Kun talvella 2015 teatterin silloinen taiteellinen johtaja Vesa Tapio Valo ehdotti ohjaaja Antti Mikkolalle, että tämä ohjaisi Seinäjoen kaupunginteatteriin Jouko Turkan ja Juha Turkan kirjoittaman näytelmän Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, Mikkola yllättyi. Näytelmän ensiesitys oli ollut Tampereen Työväen Teatterissa 1996, jossa Jouko Turkan itsensä ohjaamaa komediaa esitettiin kolme vuotta. 18-vuotias opiskelija Mikkola oli käynyt sen katsomassa ja sanoo sen olleen ”iso kokemus”. Ensiesityksen jälkeen siihen ei ole kukaan tarttunut. Antti Mikkola päätti ottaa haasteen vastaan.

Miten tarina tehdään tämän päivän katsojalle ja Seinäjoelle? Annetaan tietysti itse näytelmän kertoa tarinansa ja esittää kannanottonsa, mutta lisäksi ohjaaja hieman auttaa katsojaa. Muistiin palautetaan ja nuoremmalle sukupolvelle kerrotaan, mistä 1990-luvun loppupuolella oli kyse ja keitä Jouko Turkka ja Pekka Himanen oikein ovat. Hyvänä tukena ovat olleet näyttelijät Jukka Puronlahti ja Mia Vuorela, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet Turkan ohjauksessa.

Näytelmä tuo esiin Jouko Turkasta sen, että hän on aikamoinen humoristi, jonka näytelmiä suuri yleisö on rakastanut.

Näytelmä houkuttelee esittämään koko joukon kysymyksiä. Missä näytöksen roolihenkilöt ovatkaan? Ei kai yleisössä ole kenelläkään jäänyt rooli päälle? Kuinka aito meistä kukin on? Kuinka moni elää elämäänsä jonkun muun odotusten mukaan? Onko ketään mahdollista enää provosoida?

Kysymys provosoinnista on nykyään ehkä vielä ajankohtaisempi kuin 20 vuotta sitten, kun taskussa matkustavassa sosiaalisessa mediassa kaikki voivat sanoa mitä huvittaa. Sama sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden rakentaa itsestään harkittua kuvaa, päivitykset rakentavat tekijästään yhden roolin. Millaisella päivityksellä sinä haluat rakentaa some-minääsi nähtyäsi Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa? Mikkolan mielestä Turkka haastaa niin näyttelijät kuin katsojatkin unohtamaan roolin ja antautumaan todellisen tunteen valtaan.

”Mitä jos kaikki on toisen menestyksen kipeyttä, eikä totta ollenkaan?” kysytään näytelmässä. Niin näytelmän henkilöt kuin katsojatkin ajetaan pohtimaan, mikä on todellista. Nähdäänkö asiat niin kuin ne ovat – vai niin kuin ne halutaan nähdä? Mikkola nostaa esimerkiksi Himasen lanseeraaman termin ”henkinen kestävyysvaje”. Kaikki nyökyttelevät sen kuullessaan, mutta toinen ajattelee pieneneviä koulutusmäärärahoja ja toinen luovien alojen verotusta. Kapea näkökulma saa ihmisen helposti ajamaan lähinnä omaa etuaan. Elissa-studion näyttämöllä mittaa toisistaan ottavat maailmanmenon kyseenalaistajat: teatterintekijä ja filosofi, joiden pitäisi tuoda esiin totuus maailmasta. Kuinka heidän käy – onko näkökulma riittävän laaja?

Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa ei ole lavastukseltaan ja tekniseltä toteutukseltaan riisuttu, mutta Mikkola pitää Turkan näytelmän hengestä, jonka mukaan näytelmän pääosissa ei ole valo, ääni tai tekniikka, vaan tärkeimmäksi asiaksi nousee näyttelijän ja yleisön kohtaaminen. Näytelmää on lähes mahdoton seurata apaattisena sivustakatsojana ja ohjaaja toivoo, että näytelmän pieni henkinen tönäisy tarjoaa katsojalle avaimet vaikuttavaan teatterielämykseen.

Vakavan aikalaiskeskustelun ohella näytelmä on myös komedia, hyvä komedia. Antti Mikkolan mielestä koomisinta esityksessä on se, että näytelmän ”hahmot ovat niin tosissaan ja samaan aikaan niin pihalla”. Näytelmä tuo esiin Jouko Turkasta sen, että hän on aikamoinen humoristi, jonka näytelmiä suuri yleisö on rakastanut.

KRISTIINA VÄLINIEMI, FM
Kirjoittaja on äidinkielen opettaja, joka on työelämäyhteistyön kehittämisjaksolla Seinäjoen kaupunginteatterin markkinointi- ja tiedotusosastolla.