Tiedotteet

Ohjaaja Riko Saatsi Seinäjoen kaupunginteatteriin

4.1.2012

Teatteriohjaaja ja dramaturgi Riko Saatsi on kiinnitetty Seinäjoen kaupunginteatterin uudeksi ohjaajaksi. Hän aloittaa työt Seinäjoella elokuussa.
– Saatsin myötä Seinäjoen kaupunginteatteri saa nuorta näkökulmaa ohjelmistosuunnitteluun, kertoo teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo.
Uuden ohjaajan tehtäviin kuuluu muun muassa Verstasteatterin kehittäminen ja ohjelmiston suunnittelu. Saatsi ohjaa talon kaikille näyttämöille.

Saatsi (s. 1978) on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2009 sekä filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 2004. Saatsin viimeisimmät ohjaustyöt ovat eurooppalaiseen teatterihanke ”Prosperoon” käsikirjoittama ja ohjaama Bruce Willis Saves the World (Tampere, Liège ja Rennes 2011), Venedikt Jerofejevin kirjoittama Valpurinyö Kansallisteatterissa 2010 sekä Georg Büchner -sovitus Balladi miehestä nimeltä Woyzeck Kokkolan kaupunginteatterissa 2010. Saatsin käsikirjoittama ja ohjaama Bruno on kuollutnähtiin Tampereen teatterikesässä vuonna 2007.

Saatsi on todennut nykyteatterin olevan merkittävä mahdollisuus yhteisöllisyydelle.
– Teatteri tarjoaa paikan ihmisille kokoontua yhteen jonkin asian äärelle. Yksilökeskeisessä yhteiskunnassamme on ainakin yksi paikka, jossa ihminen voi puhua toiselle ihmiselle – elävänä, tuntevana ja vajavaisena. Näin ymmärrettynä teatteri on nimenomaan yhteisen kokemista ja yhteisen ajattelemista.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
03.05.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
06.05.2025 klo 1200 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
06.05.2025 klo 1800 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa
07.05.2025 klo 0930 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa
07.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa

Katso aikataulut